Istumalihaksia se vaatii

Ei sitä joka kerta elokuvissa käydessä tarjota ilmaisia kuohuviinejä. Koko sali oli täynnä, kun saaristolaistarinoiden maailmanensi-iltaa juhlittiin ja tarjottiin ilmaiseksi kemiöläisille. Ihan hyvin toteutettuja kertomuksia ne olivatkin. Keisarin Finan tarina ja kertomus Bengskärissä ennen majakkaa asustaneesta taruneidosta (marionetti), joka varoitti merenkulkijoita. Kummassakin oli eräänlaisena klovnina korppihahmo (käsinukke), joka oli myös mukana avajaisissa. Se oli mukavan hävytön, mutta lapsillekin sopivalla tavalla. Keisarin Fiinan päässä oli naamari, mutta muuten takana oli näyttelijä, mikä oli ihan mukava ratkaisu, kun katsoo kuinka kirveellä veistetyn näköiset oikean Fiinan kasvot olivat. Jos nyt haluaa vähän esittää kritiikkiä, niin pieni puute oli, kun tarinasta puuttui varsinainen dramatiikka, kerrottiin vain se tavallinen tarina Högsåran kalastajaeukosta.

Myöhemmin näytettiin Saaristolaisnaisia/ Skärikvinnor, neljän Turunmaan saaristossa asuvan eri ikäisen naisen tarinat ja vuodenkierto. Heidät oli saatu puhumaan luontevasti tai sitten he olivat kovin lahjakkaita muuten. Haastattelija ääni oli mukana vain pariin otteeseen. Vanhemmat naiset ainakin kantoivat ylväästi yksinäisyyttään mukanaan eri elämänkohtaloiden jälkeen. Jotkut kasvattivat lampaita ja joku kalasti. Itse asiassa kalastaja oli italialaista alkuperää oleva nainen operoimassa isolla ammattilaisveneellä. Hänen ujo miehensä oli kuollut. Oli elämys kuulla kuinka saaristolaisnaisten repliikit usein tavoittivat katsojiensa sydäntä ja kuului spontaania, myötäelävää hyrinää- saaressahan nytkin oltiin.

Päivän ensimmäinen filmi oli Ratatouille, taitavasti toteutettu piirrosdilmi, jonka juoni on varmaan tuttu lukijalle. Ravintolaympäristö oli varmastikin erittäin aito ja tyypit olivat hyviä. Esimerkkinä pelätty ruoka/ravintolakriitikko. Itse edesmennyt ravintolan luoja ja kokki muistutti kuuluisaa Paul Bocusea ilmielävästi. Rotista tuli sympaattisia ja kuulinkin erään äidin naulakolla sanovan lapselleen, meille ei sitten tule rottia, mutta ruokaa voidaan kyllä laittaa.

Yksi filmeistä, Underbara älskade, oli syvällinen ja koskettava tarina kahdesta elonjääneestä perheenjäsenestä, isästä ja pojasta, jotka yrittivät ja lopulta oppivat puhumaan ja käsittelemään suruaan äidin ja pikkuveljen menetyksen jälkeen. Viimeisin filmi, Heartbreak Kid, kertoi sinkkumiehen toilailuista ja sekoiluista epäonnistuneella häämatkalla. He olivat menneet aviolkiittoon tutustumatta ensin toisiinsa ja paljon yllätyksiä tuli eteen toisen luonteessa. Nainen olikin vetänyt kokaiinia, velkaantunut, seksihullu, vapaaehtoistyöntekijä ilman palkkaa, muutenkin ärsyttävä ja riidanhaluinen ja hänellä oli muodottomaksi lihonut äiti. Vähemmästäkin sitä säikähtää. Ei se hassumpi ollut, hauskaahan se oli. Itse asiassa muistutti etäisesti omia sekoilujani jossakin elämäni vaiheessa, kun nuoren tyttöystävän libido oli paljon vahvempi kuin itselläni, tai ainakin se lamautti minut.

Ihmiset vain karkasivat näytöksistä, kun tuli maksun aika ja jäljelle jäi vain kourallinen. Hinnalla eivät filmit olleet pilattuja.

Huomenna on odotettavissa ihan nimekkäitä filmejä.