Hyviä kirjoja

Ehdin lukemaan ainakin kolme kirjaa Ekokylässä käydessäni. Jäljellä on edelleenkin varsin monia kirjoja, vaikka niitä vähän tyhmästi taannoin poistettiinkin. Luin Rolf Nevanlinnan muistelmat, joista pidin aika lailla. Hänen poikansa Arne on myös bloggaaja ja pojanpoikansa kulttuurihenkilö.

Uudemmat kirjat olivat erikseen ja poimin luettavakseni Ian McEvanin Lauantain, josta pidin oikein kovasti. Siinä päähenkilö Henryllä oli luonnontieteellinen maailmankatsomus ja hän jopa ymmärsi Irakiin menoa kuten minäkin aikoinani. Hän väitteli asiasta tyttärensä kanssa. Aika on osoittanut, että Irakin sodasta tuli upottava suo. Ei olisi pitänyt mennä. Mutta mahdollisuudet olisivat olleet muuhunkin, ehkä.

Henry ja hänen perheensä ovat hyvin toimeen tulevia ja harvinaisen onnellisia vaikka he tietävät ja kokevat, että onni on veitsen terällä. Minä hetkenä tahansa kaikki saattaa sortua kuten se melkein tekeekin. Henry ja hänen vaimonsa ovat vielä hyväkuntoisia, mutta he tietävät että muutaman vuosikymmenen kuluttua asiat ovat jo toisin. Henryn äiti on dementikko ja poika käy kuuntelemassa hänen juttujaan osin velvollisuuden tunteesta.

Satuin lukemaan myös PC Jersildin Vanha Rakkaus- teoksen, joka käsitteli osin samaa teemaa. Päähenkilöllä, joka oli naislääkäri oli myös dementikko-äiti. PC on itse lääkäri joten hänen asiantuntemuksensa oli luontevaa, mutta McEvanin neurologian tuntemus se vasta vaikutuksen tekikin. Ikääntyminen ja rupsahtaminen vallitsi eikä siitä syntynyt suurta rakkaustarinaa. Entinen rakastettu sairastui pian ja teos käsitteli oikeastaan hänen poismenoaan. Kovasti se kuulosti inhimilliseltä ja uskottavalta ja kolahti meikäläiseen, joka myös on rupsahtanut.

Kyllä kirjat ovat mukavia ja houkuttavat puoleensa. Yritin tarjota Lauantaita Ekokylässä asuvalle nuorelle miehelle esimerkkinä hyvästä ja modernista kirjasta, joka lukee vain parhaita klassikkokirjoja, kuuntelee parasta musiikkia ja katsoo parhaita filmejä. Oli hän sen lukenut, mutta köykäiseksi havainnut. Hän sanoi, ettei siitä ole klassikoksi. Mutta oikeastaan mistä nykyaikana on, kun kaikkea on yllin kyllin? McEvan on kuitenkin merkittävimpiä englantilaisia nykykirjailijoita, aivan Nobel-tasoa.

Olen yrittänyt tarjota hänelle blogeja luettavaksi ja myös kirjoittamispaikaksi ja -mahdollisuudeksi, mutta heikoin tuloksin. Marketta Hornin nettiin laittamani matkakertomus ei saanut myöskään armoa.

Yritin kertoa siitä muillekin, mutta varmaankin yhtä turhaan. Vaikka henkilö on tuttu ja ekoihmisiä hänkin, ei kiinnosta. Minä pidän kiinnostusta ympäröivästä maailmasta ja tiedonhalua aika oleellisena kykynä, mutta taidan olla hakoteillä.