Pilkuttaako?

Tänään teinkin pyörälenkkini autonratissa istuen, sillä olin matkalla kirjamarkkinoille Sagalundiin. Päästyäni rappusille näin, että kaikki oli autiota; ne olivatkin olleet eilen. Vaikka muka kalenterista katsoin viime viikolla. Siinä kiroillessani huomasin ääneni saaneen syvyyttä, kurkku on kipeänä.

Kirjat ovat varmaan myynnissä vielä huomennakin, jos jaksan kylälle lähteä. Sosiaalisuuden yritykseni epäonnistui taas.

Kävin aamulla läpi Marketan kirjan kaksi Australia-kappaletta. Miten suhtautua pilkkusääntöihin ja yleensäkin kielioppisääntöihin? Mielestäni säännöt ovat hyväksi, kunhan niitä voi joskus rikkoa kuten liikenteessäkin. Periaatteessa kai oikeakielisyysihmiset ovat antaneet periksi. Jokainen saa kirjoittaa, miten haluaa, mutta silti sääntöjä tarjotaan.

Muistan kuinka piilottelin toisten selän takana, kun keskikoulussa oli loputtomalta tuntuvaa lauseenjäsennystä. En tajunnut juuri mitään enkä viitsinyt yrittää tehdä edes kotiläksyjä, kuten en tehnyt yleensäkään. Myöhemminkin joskus kielikokeissa paperi on ollut täynnä opettajan punaisia merkintöjä. Hieman protestoinkin joskus, mutta tässä on muutamia periaatteita pilkutuksessa:

Alistuskonjunktiolla alkava sivulause erotetaan pilkulla, rinnastuskonjunktiolla alkava, kun on eri subjekti. Mikä on käsitettävä lisäykseksi, jonka voi erottaa pilkulla, on minusta joskus tulkinnanvaraista. Puherytmistäkin se riippuu. Joskus pilkku pitää jättää pois, ettei virkkeestä tule liian katkonaista. On monia kohtia, missä olen ollut liian laiska ottamaan selvää oikeakielisyydestä. Ns viittaussuhteet pitäisi myös jotenkin olla kunnossa. En vielä julkaissut muutoksia. Marketan kieli ja kielioppi on mielestäni hyvässä vedossa.

Itse Australia-jakso oli kovin mielenkiintoinen. Editorissa sivut ovat aakkosjärjestyksessä, siksi tässä järjestyksessä. Oli ekoihmisen asiallista kritiikkiä ja sitten myös ideologista. Markettahan tunnustautuu linkolalaiseksi, enkä itse sellainen ole. Minun mielestäni olemme niin tiukasti mukana markkinataloudessa, että sen ulkopuolelle astuminen käy vain joiltakin. Jostakin se heidänkin mukavuutensa ja ekoelämänsä kustantaminen tulee - sieltä vihatusta markkinataloudesta. Astuisimme eko-fascismiin linkolalaisessa maailmassa; se tarvitsisi diktatuuria, jonka rinnalla puna-khmerien hallinto oli lempeää. Jos pelastusta on, siihen tarjoaa mahdollisuuden vain tiede ja teknologia, sekä järkevät, ihmisläheiset ratkaisut. Ehkä sillä keinoin tosin pelastusta ei olekaan.

Kritiikistäni huolimatta jakso on herkullinen. Se antaa pistävän kriittisen kuvan australialaisesta elämänmenosta, mutta myös mantereen ekoyhteisöistä. Paljon hyviä tarinoita. Tarinoistahan me elämme. Oikein missään ei Onnelaa löydy; kaikkialla on puutteita. Ihminen, hyvine tarkoituksineen, pilaa kaiken. Pessimistinen maailmankatsomukseni vain tästä vahvistuu.

Mutta on elettävä ja oltava. Kurjuuden ja epätäydellisyyden keskellä on löydettävä - ja Markettakin sen tekee, onnen hetkiä, pieniä keitaita, ihmisyyttä, luonnon kauneutta...Maailma on rujoudessaan kuitenkin paras ja ainoa paikka elää, emmehän voi lentää muille planeetoille.