Kalle Svartskalle

Noin kahdenkymmenen vuoden ajan olin maahanmuuttaja, invandrare. Oikeastaan ajattelin, että suomalaisten olisi pitänyt olla erikoisasemassa, meitä olisi pitänyt kohdella kuin suomalaiset Suomessa kohtelevat ruotsinkielisiä. Koskaan sitä ei tapahtunut vaan olimme enemmän samaa maahanmuuttajien massaa viranomaisten silmissä. Koska ruotsalaispäättäjien historiantieto ja sivistystaso ei ole kovin korkeatasoista, ei puhettakaan, että he olisivat tunteneet veljeyttä Suomea kohtaan. Nyt siellä suomenkieliset on tunnustettu kansalliseksi vähemmistöksi, mutta se tuli liian myöhään eikä se käytännössä enää merkitse mitään. Syyt tietenkin ovat selvät. Työvoimaksi otettu väestö Suomen syrjäseuduilta alistui eikä koskaan osannut vaatia oikeuksiaan - ei sillä että niitä olisi annettukaan. Kuulin puhetta monikulttuurisuudesta jo kymmeniä vuosia sitten ja pidin sitä fraasina.

Ilahduttavaa kyllä osa Ruotsin maahanmyyttäjäväestöstä on selviytynyt hyvin ja näkyy. Suomalaiset ovat selvästi aliedustettuja tässä näkyvyydessä. Pelottavan suuri osa maahanmuuttajista on syrjäytynyt, monet työttömiä. Suomessa kaikki on vasta edessä.

Mielestäni pitäisi maahanmuuttoa pyrkiä pitämään mahdollisemman pienenä, vain sellaisena johon normit pakottavat. En siksi, että olisin etnosentristi tai rotuvihaaja vaan eniten siksi, että pelkään ongelmia suomalaisten kanssa, sanokoot tutkimukset mitä sanovat. Suomalaisten kansanluonne on vaikea, mistä on oivallinen analyysi. Meillä on pelottavan huono itsetunto. (Vaikka osassa nuorisoa onkin toivoa.) Meille tulee väistämättä ongelmia tuossa kotouttamisessa. Osa maahanmuuttajista, varsinkin muslimipuolelta radikalisoituu ja ryhtyy vaatimaan vaatimasta päästyään. Maahanmuuttajien rikollisuus on kantaväestöä suurempaa, meillä on paljon toisia huonon itsetunnon porukkaa, venäläisiä, jotka myös väistämättä tuovat ongelmia, vaikka suurin osa on ihan kunnon väkeä.

Onneksi minun mielipiteelläni ei ole vaikutusta ja taatusti en tule olemaan mielenosoituksissa maahanmuuttajia tai edes muslimeja vastaan. Toivon parasta, pelkään pahinta. Sitten on tietenkin se kysymys, joka kysyttiin toisen maailmansodan holokaustin jälkeen, miksi emme ottaneet vainottuja vastaan?

Samalla muistuu mieleen Mrs Lonelyhearts, Natanael Westin erinomainen pikkuromaani miehestä, joka vastasi sanomalehden Leelian lepotuolista ja pian hukkui ihmisten ongelmiin. Jossakin vaiheessa täytyy osata sanoa ei ja olla itsekäs. Toki meillä nyt on taloudelliset mahdollisuudet ottaa jopa pakolaisia vastaan, mutta joka tapauksessa Suomen apu on kuin pisara meressä.

Tässä on omiani paljon järkevämpiä ajatuksia maahanmuutosta ja sen rajoittamisesta.

Tämä postaus tuli mieleeni, kun kuuntelin radiosta juttua ja väitettä, että puolet somaleista Norjassa lähettää edelleen tyttärensä ulkomaille silvottaviksi (ympärileikattaviksi). Kyllä myös maltillisen ja järkevän tuntuiset maahanmuuton vastaiset blogitkin vaikuttavat, vaikka kiihkoilevat aiheuttavatkin vastavaikutuksen. En silti allekirjoita näitä ajatuksia, mutta ehdottomasti ne on hyvä esittää vastapainona.