2.3.07

Huolta sosiaalisesta mediasta

Oikeita totuuksia-blogissa on käyty lyhyesti läpi erästä sosiaalisen median ansaintalogiikkaa pohtivaa esitystä. Itsekin olen pohtinut sitä, kuinka pitkälle vapaaehtoisuus ja pyyteettömyys kantaa. Minun puolestani vaikka iäisyyksiin, mutta ajatellaanpa muitakin kuin blogeja.

Googlen mainokset tuottanevat jotakin suosituilla sivuilla, mutta siitä ei ole koko sosiaalisen median kantajaksi.

Sosiaalisessa mediassa on olemassa paljon työkaluja, jotka sopinevat erinomaisesti mm. koulumaailmaan, mutta kuinka tehdä niistä joillekin leipäpuu, on toinen juttu. Nettiin voi siirtää paljonkin koulutusta ja kursseja, millä olisi paljon lisäarvoa. Ei vähiten ekologisesti. Ihminen voi asua missä päin maata tai maailmaa ja käydä silti kurssia. Kansanvalistusseuran kirjeopistossa, jossa pari vuotta sitten kävin kirjoittamiskurssia, oli yksi osanottaja Nepalissa, yksi Ruotsissa ja loput ympäri Suomea. Eikä tehnyt yhtään haittaa. Koskaan emme tavanneet, vaikka se olisi voinut olla mukavaakin. Työkalu oli sähköpostipohjainen. Kyllähän se silläkin kävi, mutta kuinka paljon mukavampi olisi ollut blogit ja wikit ja muut sosiaalisen median hienoudet.

Jonkun täytyy kurssit suunnitella eivätkä ne voi kaikki olla ilmaisia. Taitavasta sisällöntuottamisesta on yhä puutetta vaikka meillä onkin kukoistava blogi-flora.

Tuskin kukaan olisi valmis maksamaan yhdestäkään blogista, eikä niistä maksua pyydetäkään, Luojan kiitos. Kuitenkin blogit voisivat astua kansalaisyhteiskuntaan, näyttää väriä, järjestäytyä, vaikka se meistä villeistä ja vapaista kirosana onkin. Hyvin blogit tosin ovat menneet eteenpäin ilman järjestäytymistäkin, mutta siitä huolimatta kaipaisin blogiyhdistystä, jolla olisi kaikki yhdistyksen toiminnot, jopa palkattuja työntekijöitä ja kehittäjiä. Valtionapua olisi tulossa, koulutustoimintaa ja hieman organisoidumpaa yhteistoimintaa kuin ns. sisäpiirit.

2 kommenttia:

  1. Merkittävä huoli... aika kiinnostavaa on, että wikipedia on kerännyt valtaisan määrän lahjoitusvaroja. Englannin kielialue on laaja ja laajasta ihmisjoukosta löytyy myös niitä, joiden sydän sykkii yhteistyölle ja epäkaupallisille kansalaistoiminnoille.

    Kun ajattelen, miten paljon joka vuosi maksan veroja ja mitä sillä saan, olen valmis ilomielin maksamaan jäsenmaksua blogiyhdistykselle, joka riittävän laveamielisesti ja lämminsydämisesti, mutta kuitenkin myös järkiperäisesti edistäisi sosiaalisen vepin asiaa. Turhempiakin juttuja on! Että jos joku vain tällaista poppoota kokoaa, niin innolla mukana :-)

    VastaaPoista
  2. Hei, tiedoksi, että VTT on tutkinut sosiaalisen median ansaintamalleja. Asiasta kertoi Kari A. Hintikan Matrixx -blogi.

    VastaaPoista