4.3.07

Aurinko paistaa, ei ole vielä loskakeli, koska yöllä on ollut miinusasteita. Hieno kävelyretki, vaikka välillä olikin liukasta. Tämä talvi jäi suksettomaksi, koska järven jäällä ei ollut sopivia latuja sopivaan aikaan. Oli aika kylmääkin ajoittain. Minusta ei ole oikein lähteä autolla hiihtolenkille. Minua haittasi muutaman viikon takainen huviajelu ja ensi viikonloppuna on toinen. Olen hyvää hyvyyttäni luvannut lähteä Espooseen kuskiksi. Olkoon se pieni vero sosiaalisuudelle.
Ehkä huomenna on pyöräilyn aloittamispremiääri. Jos tiet ovat sulat ja aurinko paistaa. Saan samalla päivittäisen kuntoiluni vaikkakin henkeni kaupalla. Valo on saapunut Pohjolaan, huomasin, kun vastaan joka aamu pyöräilevä musta mies näkyi selvästi.

Perillinen ei ole tajunnut liikunnan merkitystä. Pienten lasten vanhempi ei oikein ehdikään. Samalla liikkumattomuudesta tulee vastustuskyvyn alentuminen ja painokin nousee. Minulle liikunta on yksi tärkeimpiä asioita elämisessä. Pienet viat eivät haittaa. Sain Meten postauksesta hyvän linkin rytmihäiriöihin ,yhteen niistä. Siellä varmaan selitettiin minunkin vikani. Siellä annettiin yksi vinkki pulloon yhtäjaksoisesta puhaltamisesta, joka voi estää kohtauksen alkuunsa. Aion yrittää. Pärjään toistaiseksi lääkkeellä, mutta onneksi operaatiollakin vika voidaan korjata. Sähköviasta siinä on kyse ja se ilmeni minulla pitkän ja raskaan juoksulenkin yhteydessä ensimmäistä kertaa.

Aurinko paistaa lämpimästi. Ehkä voi aloittaa jo parvekakaudenkin. Minulla on hyvää lukemista. Olen ennenkin lukenut Naipaulin Bland de rättrogna, mutta tuntuu, että saan siitä nytkin paljon. Minulla on ollut valitettava tapa lukea huolimattomasti. Olen lukenut muitakin hänen matkakirjojaan, joissa hän, brahmiinisuvun jälkeläinen, kotoisin Trinidadista on tutkinut islamia maailmalla. Historia on läsnä hänen kirjoissaan. Hänellä jos jollakin on edellytyksiä ymmärtää etenkin Pakistania. Kirjallahan on kai jo lähes kolmekymmentä vuotta niskassaan. Hän on esimerkiksi Iranissa puoli vuotta vallankumouksen jälkeen ja se tapahtui 1979.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti