Bloginkirjoittamista

Tänään vietettiin puolisen vuotta museolla työskennelleen projektityöntekijän läksiäisiä. Reipas tyttö, joka on matkustanut Turusta jo puoli viiden aikaan ja ollut kotona vasta myöhään. Hän aikoo lähteä matkoille, mm. pyörällä ja kehotin häntä laittamaan blogin, mitä hän oli jo ajatellut itsekin. Hän ei oikein tajunnut, että voi tulla mukaan johonkin yhteisöön, jossa ulkopuolisetkin voivat lukea kirjoittajan ajatuksia ja kokemuksia. Hän oli ajatellut vain tuttavia lukijoina. Sanoin, että blogilistalla on useita ruotsiksi kirjoittavia, vaikka tiesinkin, että niitä on kovin vähän. Ruotsinkieliset ovat hieman orpona, viidakkorumpujen varassa. Blogilistalla ja muutenkin vertaisverkkojen tägeillä on se ongelma, että niitä ei ole kukaan standardisoinut. Ruotsi-tagin alla on blogilistalla vain 11 blogia. Uuden bloginkirjoittajan on vaikea saada lukijoita, olisin kuvitellut toisin. Blogien määrän kasvaessa lukijat on vallannut väsymys eikä odottamaani lukijalisäystä ole tapahtunut, tarkoitan tietenkin ns. listan häntäpäässä. Itse olen tietysti tyytyväinen, etteivät omat lukijamäärät ole pudonneet.

Erittäin hyvienkin tekstintekijöiden on vaikea päästä esille. Itse olen varmaankin hoitanut ruksaamisen mallikelpoisesti. En edes osaa arvioida kuinka monta niitä on; siihen ei ole helppoja keinoja. En kylläkään ruksaa listan alkupään kirjoittajia vaikka monia heitä luenkin, vaan mielestäni olisi kiinnostukselle hyväksi, jos päivittäisiä muutoksia tapahtuisi enemmän. Top-listaa voi mainiosti lukea vaikkei itse olekaan promotoinut huipulla olevia.

Jännää kuinka ruotsinkielinen identiteetti on niin vahva monilla. On aivan luontevaa, että heidän kanssaan puhumme ruotsia vaikka en sitä hirveän hyvin osaakaan. Se on reilua ja kunnioittaa esim. minua siinä mielessä, että luottaa taitooni käyttää kieltä. Itse museon johtajalla on parantumaton vamma. Hän puhuu suomenkielisten kanssa kauheaa sekakieltä, rotvälskaa. Olen kyllä siitä huomauttanutkin.