11.9.06

Maan akupunktuuria

Tämä ei ole Tietoisuuden vapautus. Meillä kävi joskus yhteisön alkuvuosina Keuruulla pitämässä kurssia muuan Marko P. En osallistunut huuhaa-kurssiin, koska en halunnut olla mukana tuollaisessa, mutta seurasin siinä sivussa vähäsen. Paikan huonoja värähtelyjä poistettiin hyminällä ringissä. Kurssilaiset raahasivat ison kiven keskelle pihaa. Siinä oli yksi energiapisteistä, jotakin sellaista kuin maanjumalan uloshengityksen paikka. Hän keksi, että koko yhteisön paikka oli jotakin erikoista. Siellä oli jos jonkinlaisia toinen toistaan huuhaampia energiapisteitä. Eukot ottivat asian ihan todesta ja jotkut yhä vieläkin. On laadittu karttakin näistä pisteistä. Marko harrasti maan akupunktuuria. Laittamalla kivipatsaita eri puolille maailmaa, hän teki merkittävää rauhantyötä.

Saman Markon juttuihin törmäsin sitten Etelä-Portugalissa Tameran yhteisössä, missä entiset Bader-Meinhofin- liigan jäsenet olivat perustaneet rauhaa maan päälle rakkaudella hankkivan feministiyhteisön. Marko oli täälläkin löytänyt näitä pisteitä ja eri puolille kyyhkysen muotoista yhteisön aluetta oli laitettu punaiseksi maalattuja kivipaaseja pystyyn maan akupunkitoneuloiksi.

Muistan kuinka muutamat naiset kehuivat kyseistä Markoa kuuluisaksi myös taidepiireissä. En löydä hänen sukunimensä oikeaa kirjoitusmuotoa, jotta voisin tarkistaa netistä. Luulen kyllä, että hän oli vähän "puolivillainen". Muuan Helena kustansi hänen kirjansa ja toinen yhteisöläinen käänsi.

Mitä muutakaan nämä meidän aitatolpat nyt ovat kuin maan akupunktiota. Entiset kemiöläiset ovat varmaan aikoinaan tienneet mihin pistää pylväänsä. Ne ovat kaatuilleet ja routa sekä puiden juuret ovat painaneet niitä vinoon. Täytemaat ovat upottaneet osan liian syvälle. Niitä nyt olemme muutaman päivän oikoneet ja nostaneet. Neljä tonnia muka kestävä Finbullet-merkkinen kiinalaistuote, talja meni rikki ja haimme Agrimarketista kaksi tonnia kestävän, mutta toivottavasti paremman laitteen. Kemiöläisten ei pidä ihmetellä, jos Kemiössä koittaa nyt uudenlainen rauhan aikakausi. Minustakin tuntuu hyvältä, kun järeät kivitolpat sojottavat nyt taas ryhdikkäinä.

Tällaisella ilmalla on suoranainen nautinto olla ulkotöissä. Matkakin oli samaa tasoa. Siivosin homeelta haisevan kellaritilan. Kaksi pitkäaikaistyötöntä oli kieltäytynyt sinne menemästä, mutta minulle se on niin tuttua puuhaa yhteisöajoiltani, jolloin jouduin siivoamaan paljon vastaavia tiloja. Osan päivästä kaivoin tolppien juureen kuoppia. Kädet tulivat helliksi, kun hakkasin lapiolla puiden juuria poikki. Minussakin on todistettavasti nyt jotakin hellää. Pohdimme teknistä ongelmaa, miten saada leikkikentän ylle kaartuva massiivinen puunrunko kaadetuksi, siten ettei se riko keinua.

5 kommenttia:

  1. Ihanaa huuhaata tuo Markon "akupunktuuri"! Onkohan Marko ottanut huomioon laskelmissaan Venäjän metsäpalojen aiheuttaman pienhiukkaslaskeuman? Olemmehan saanet Karjalan takaisin ainakin osittain tänä kesänä. Voi olla, että hän joutuu korvausta vastaan muuttamaan akupunktuuri-kivien asentoa?

    terveisin, christer

    VastaaPoista
  2. " Muuan Helena kustansi hänen kirjansa ja toinen yhteisöläinen käänsi."

    Helena Jantunen ja Ritva Helander?

    Helena Jantusen piti perustaa ekokylään enkeliterapeuttikoulutusta antava Easton-Instituutti "maalaisen", Jukka Melarannan ollessa puheenjohtajana.

    "Pahat voimat" estivät kuitenkin Melarannan suunnitelmat...:-(

    Helena on tullut sittemmin kuuluisaksi Viitasaaren kunnan kusetuksen jälkeen Varsinais-Suomessa, jossa hänen tuhoisasta toiminnastaan esitti hätähuudon mm. "veteraaniurheilija" omassa blogissaan, ja siitä, että hänen enkeliterapeuttikoulutustaan antanut kansanopisto ansaitsi Skepsiksen Huuhaa-palkinnon viime vuonna.

    Samainen kansanopisto korvasi kesken lukuvuoden Jantusen huuhahtelut akateemisilla vastaavilla, järeällä steinerilaisella edustuksella.

    Jantunen on paremmin tunnettu Akasha-kronikasta saadulla nimella Rayzhel Easton. Nykyinen toiminimi ei ole tiedossa, mutta oletettavasti missio jatkuu tukijoiden suojissa, jollakin uudella kosmisella nimellä.

    Helena Jantusen ekoyhteisöstä löytynyt aviomies (ex-?) ja busineskumppani Tauno Poti, "Steinerin reinkarnaatio" (omien sanojensa mukaan), konkurssin tehnyt biodynaaminen viljelijä ja huuhaa-tuotteiden verkostomarkkinoija, joka teki paljon kauppoja yhteisössään, muttei sittenkään onnistunut rikastumaan.

    Ritva Helander, Markon kirjan suomentaja, on joogalentäjä ja yksi monista Luonnonlain Puolueen ekokyläläisistä kansanedustajaehdokkaista, antroposofi hänkin, kielenkääntäjä, joka antaa energiahoitoja.

    Marko Pogacnikista voi lukea laajan haastattelun steinerilaisten kulttuurilehti Takojasta.

    Kiitän "maalaista" uudesta linkistä: on todella mielenkiintoista seurata, miten steinerilaisten missiot etenevät...:-)

    VastaaPoista
  3. Minä olin kyllä kieltämässä tuon enkeli-instituutin tulemisen Ekokylään yksimielisellä osuuskunnan hallituksen päätöksellä, vaikka sitä ennen olisin tosiaan sallinut kurssin alkamisen. Ajattelin, että raha ei haise, mutta olin väärässä.
    Minä en toisaalta ollut tuolla Markon kurssilla kuten arv. kommentoija. Eikä minulla myöskään ole TM-menneisyyttä, enkä ole laittanut lapsiani Steiner-kouluun. Tauno tosiaan kusetti minultakin rahaa, mutta yritin kaikessa edistää Ekokylän taloutta. En siksi, että olisin tippaakaan uskonut tuollaisiin tuotteisiin ja ideologioihin.
    Pariskunnan jäljet ovat tosiaan surullisen kuuluisia.

    VastaaPoista
  4. "Minä en toisaalta ollut tuolla Markon kurssilla kuten arv. kommentoija. Eikä minulla myöskään ole TM-menneisyyttä, enkä ole laittanut lapsiani Steiner-kouluun."

    Luulisitko, että olisi ollut mahdollista nähdä yhteisösi julkisuuteen esittämien valheiden taakse ilman tuollaisia omia kokemuksia, joiden ja vain joiden avulla voi saada sisäpiirin tietoa?

    VastaaPoista
  5. Tauno ja Helena yrittävät edelleen. Tauno ainakin on yrittäjärekisterissä. Hänellä on toiminimi ja osoite netissäkin oikein kartan kanssa. Hänellä on vihannesten välitysliike.

    Supliikkimiehenä hän pärjää. Voi olla, että meidän takaajien olisi ollut laitettava saatavamme ulosottoon. Minun saatavani olivat kuitenkin niin pienet, ettei se olisi kannattanut. Jos mies olisi yhteiskunnan elätettävänä, se olisi pahempi asia. Olen tavannut nyk. työssäni ihmisiä, jotka ovat syrjäytyneet ja jääneet yhteiskunnan kontolle. Tauno sentään yrittää ja saattaa jopa olla, että hänen luottotietonsa ovat kaiken jälkeenkin säilyneet. Ainakaan minä en ole oikeusteitse niitä hakenut pois.

    Heidän enkeli-yrityksensä oli moraalisesti arveluttavalla "hyvinvointialalla", jolla on monia muitakin ihan saman hengen lapsia, jotka menestyvät hyvin ja ovat täysin kunnioitettuja. Itse tuote on vain "epäilyttävä" mielestämme.

    Jälkeenpäin tietenkin vähän sapetti, että pariskunta matkusteli mm. Espanjassa ja jätti lainansa hoitamatta. Mutta se oli aika tyypillistä yrittäjyyttä. Ei se ole tyhmä, joka lainan ottaa vaan se joka antaa/tai takaa ja ei saa rahojaan takaisin. Aivan hyvin mahdollista on, että tuollainenkin yrittäjä menestyy. Kyllähän yrittäjäkin tarvitsee lomaa ja palautumista.

    Ekokylä on kuitenkin pysynyt new age-paikkana vaikka enkelikoulutusta ei silloin otettu. Tilat ovat olleet vajaakäytössä. Halusin aikanani vain vuokralaisia, mutta tietenkin T&H olisivat onnistuneet kusettamaan meitä jollakin tapaa.

    Olisitpa kuullut sen kritiikin, jota esitin heti Enkelijuhlien jälkeen, jonka aikana H. oli nähnyt näyn, että he ovat ekokylän isä ja äiti. Se oli selvä yritys päästä valtaan. He olivat täynnä Euforiaa ja minä pudotin heidät maan päälle. Siitä alkoi "eroprosessi", vaikka olin tarkoittanut näyttää, että stop, olette vain vuokralaisia.

    Tauno oli tietopohjaltaan varsin vajavainen, mutta hänellä oli amerikkalaista yrittäjähenkeä. Hän yritti ja ehkä yrittää edelleen verkostomarkkinointialalla, joka sekin on mielestäni varsin typerää. Hän oli käynyt Carnegie-instituutin yrittäjäkursseja yms.

    Hän on varmasti alallaan vihannesten välittäjänä. Muistan kuinka hän pystyi markkinoimaan silloisia pieniä eriämme. Pakkasi auton täyteen ja lähti kiertämään.

    Kostonhimo on mielestäni hävinnyt melkein täysin. Jäljellä on vain huumoria ja anteeksiantoa omista ja toisten toilauksista. Elämä on liian lyhyt käytettäväksi vihaamiseen. Täytyy myös suhteuttaa. Minun menetykseni ovat tässä asiassa varsin pienet.

    VastaaPoista