En usko, että navigointi tulee osoittautumaan vaikeaksi minulle. Olenhan nuoruudessani osannut käskeä ampumaan raskaalla granaatinheittimellä monen kilometrin päähän vuorten ja metsien taakse. Minun koulutukseni oli laskijan. Sitä paitsi luin myöhemmin maantietoa viisi opintoviikkoa ja sain hurjan hyvät pisteet loppukokeessa.
Ensimmäinen opintokerta oli hurjan mukavaa. Opettaja jutteli hauskasti mutta asiallisesti. Muutaman viikon päästä menemme harjoittelemaan navigointia pimeällä merellä ja samalla opiskelemme: "hur man angör en brygga". Kun olin 28 vuotiaana ajamassa ajokorttia, olin kovasti huolissani kuinka selviän tankkaamisesta, sitä ei autokoulussa opetettu. Olin kovasti ahdistunut ja ujo, mutta elämä on SEN vian korjannut.
Opimme että pelkällä suunnistuslaitteella ei pärjää vaan pitää osata suunnistaa kompassin, astemitan, harpin ja kartan avulla. Saimme paljon hyödyllisiä tietoja alkeista. Tilasimme välineitä. Merikartat tulevat kirjan muodossa.
En tuntenut kurssilta ketään. Jos nyt voi sanoa tuntemiseksi, siellä oli runoilija Caj Westerberg, jonka muistan tietenkin 60-lukulaisena. Nyt hänkin on valkohapsinen, pyylevä herrasmies, joka tuntui varsin mukavalta. Hänellä oli mukanaan vaimo, jota olen myös kuullut kehuttavan. Runoilija esiintyi sitäpaitsi Baltic-jazzin kirjailijatapaamisessa. Hänellä on puinen kansanvene. Jos jossakin vaiheessa minullekin tulee mahdollisuus hankkia vene, niin teen sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti