Olen herkkä kofeiinille. Kahvia on tullut juotua seuran vuoksi töissä ja sekin vähä aiheutti taas eilen hieman vieroitusoireita. aivan yhtä hyvin pärjäisi jollakin muulla juomalla, esimerkiksi ruusunmarjateellä. Tästedes aion yrittää. Olen muutenkin paheeton poika, sillä aikaisempi punaviinin juominen on sekin jäänyt.
Tämän päivän ilta on tietysti ekstra-jännittävä Ruotsin vaalien tähden. Suuri vaalitentti oli kiinnostava. Se oli äärimmäisen tasaväkinen. En erityisemmin pidä sossujen ainaisesta pelottelusta ja solidaarisuudella pelaamisesta. Se solidaarisuus on heikoissa kantimissa. Siitä ei pääse mihinkään, että puolitoista miljoonaa töihin kykenevää ruotsalaista on työmarkkinoiden ulkopuolella. Sossuilla olisi ollut aikaa hoitaa asioita. Sieltä olisi mahdollista saada niitä dynaamisia efektejä, joilla rahottaa hyvinvointivaltiota.
Sossut saattavat ihan hyvin olla oikeassa monessa oleellisessa kohdassa. Keynesiläinen ja rooseveltilainen politiikka, jossa kulutuskysyntää pidetään yllä tukemalla heikommin selviytyvää kansanosaa voi hyvinkin olla parasta politiikkaa. Luulen kuitenkin, että se soveltuu parhaiten kriisiaikoihin ja sementoituessaan kasvattaa liian suuren taakan valtiolle.
Porvaripuolen veronalennuspolitiikka, (jossa alempituloisia suositaan), voi hyvinkin tepsiä ja saattaa Ruotsin taas kehityksen kärkeen.
Työttömyyskorvaukset ovat paremminkin avustuksia, ei sosiaalivakuutusta, kuten vasemmiston puolelta väitettiin. Avustukset passivoittavat. Ihmisten tulisi ottaa vastuu omasta elämästään entistä suuremmassa määrin. Rajankäynti on silti hurjan vaikeaa. Hyvät tarkoitukset voivat kääntyä tuottamaan pahaa. Tuohon vastuun ottamiseen ei voi kasvattaa moralisoimalla vaan valtiovallan tehtävänä on luoda järjestelmä, joka opettaa. Se on nyt tänä iltana vallan ottavan porvariblokin tehtävä. Heillä on kultainen tilaisuus, nyt kun konjunktuurit eivät osoita jyrkästi alaspäin. Jos he nyt sotkevat maan asiat ja syyttävät huonoja suhdanteita, heille ei tule antaa uutta tilaisuutta. Nämä porvarit ovat uudistuneet. Kaukana on puhdas markkinaliberalismi, mikä saattaisi suututtaa reaalisosialismiin tottunutta kansaa. Nyt ei yhteistyöhön ole rakennettu aikapommeja kuten 70-luvulla.
Minulle soitettiin Utöstä ja sanottiin, että nyt on korjaus valmistumassa parissa asunnossa. En tiedä ovatko ne erillisiä taloja. Olin jo suuntautunut pois saariajatuksesta. Eihän siellä voi tehdä pyörälenkkejäkään. Aion kuitenkin palata asiaan ja viettää yhden syysviikon saaressa miettimässä, voisiko siinä olla tulevaisuutta itselleni. Tai ainakin asua saaristossa yhden vuoden, kun tämä työhuki loppuu. Se tapahtuu vasta vuoden päästä, mikä on aika kaukana sinänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti