Helteiden tultua muurahaisia alkoi vilistä keittiön lattialla muurin kyljessä. T vetäisi auki muovimattoa. Lattian alta paljastui muurahaispesä. Ne ovat kekomuurahaisia ja pesivät lattian täytteissä, jotka ovat kostuneet piipun kyljestä valuneesta vedestä. Katto on hyvä mutta piippu on jätetty pellittämättä ja siitä sade on tullut sisään.
Nyt joudumme purkamaan lattiaa ties kuinka laajalta alalta. Tuleekohan siitä kalua lainkaan. Miten nyt käy meidän projektimme? Onneksi tämä ei ole henkilökohtaista, olen vain töissä.
Olen pari päivää kuunnellut vastatulleen narinaa. Hänestä on väärin, että hän on joutunut työkokeiluun tai harjoitteluun, moninkertainen ammattimies omasta mielestään. Hän näkee saavansa palkkaa vain 8 €/päivä eikä voi hyväksyä yhteiskunnan säännöksiä työmarkkinoiden käytettävänä olemisesta. Hän ei napaansa edemmälle eikä yhteiskunnan suorittamia moninaisia tehtäviä, joilla hänenkin ja hänen omaistensa hyvinvointia turvataan.
Hän tuntuu muutenkin stm lahtis-tyypiltä, kaikki on riistoa ja sumutusta. Suomenruotsalaiset ovat katalia oman etunsa ajajia, viranomaiset korruptoituneita. Hän väittää paljon asioita luulojen perusteella. Hän parjaa laiskureita, mutta osoittautuu itse sellaiseksi.
Tosin nyt kun muurahaispesä paljastuu, hän innostuu ja sanoo voivansa ryhtyä purkamaan lattiaa. Maalaamisesta hän ei sano välittävänsä. Lupaan auttaa, sillä sellaista minäkin olen tehnyt Keuruulla. Käyn iltapäivällä ostamassa kirkonkylästä myrkkypullon ja isoja jätesäkkejä. Ehkä mies on saanut nyt purkautua. Sanoin suoraan laiskottelusta ja mies vastaa omaan tapaansa. Minusta tehtäväni on panna kapinallinen paikoilleen. Jo nyt purnarin mukaan tulo on sotkenut toisen työntekijän suhteellisen hyvän työmoraalin. Tein aisoihin panon selvin sanoin, mutta korottamatta ääntäni. Hän oli aikaisemmin ehdottanut työn tekemistä urakalla, mutta sellaiseen ei mielestäni minulla ole valtuutta antaa lupaa. Olin jo tänään antanut hänen aloittaa seitsemältä.
Juttelin hänen kanssaan varsin pitkään, mutta useimmat hänen jyrkistä mielipiteistään osoittautuvat luuloiksi ja oletuksiksi. Takana on kumminkin oikeutettua pettymystä siihen, että käydyt koulutukset eivät olekaan antaneet töitä, starttirahaa hänet itsensä luultavasti työllistävälle yritykselle ei tullut ja ehkä ansiosidonnaisella olevan osoittaminen työharjoitteluun onkin työvoimatoimiston puolelta vähän epätavallista. Kuukausi kuitenkin menee vaikka missä ja työpaikkamme ei ole aivan mahdoton.
Nuorimies jota jo eilen odotettiin, ei ilmestynyt tänäänkään. Hänen puhelimensa ei vastannut. Työnvälityksen virkailija olisi halunnut sysätä vastuun nuoresta miehestä minulle ja puhuu hieman närkästyneenä, mutta en voi autottomana häntä hakea eikä hän vastaa puhelimeen. Virkailija tuntuu haluavan, että poikaa herätellään aamuisin. Hän on varsin ymmärtäväinen täti, mutta missä kulkee raja. Luulenpa, että pojalle pitää valmistaa erikoisohjelma, kunhan työparini tulee. Hänellä on kokemusta ns. yksilövalmennuksesta ja auto. Kunta saa tietenkin maksaa ekstraa ekstrakohtelusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti