Kurja Pohjola räkkäaikana

Nautin suunnattomasti istuskelusta parvekkeella. Mikähän siinä tuntuu niin erilaiselta, mietin. Vain hetken aurinko pääsee paahtamaan kuumasti, muulloin puunlatvat varjostavat sopivasti. Tuijottelin illalla auringon sädekimppua, joka pääsi lehvistön läpi. Sen keskustasta lähti ikään kuin väreileviä säteitä ympäriinsä, pelästyin: Olenko tullut henkiseksi ja luonto näyttää minulle nyt todellisen olemuksensa. Vika ei ollut likaisissa silmälaseissa, paljaalla silmilläkin ilmiö näkyi. Sama lumous kuin joskus Keuruulla aamulla varhain, kun aurinko paistoi sumuisen metsän läpi, kun lähdin varhain matkalle mielisairaalaan. Luontomaalarithan näitä näkyjä ikuistivat, outoja pilviä, jotka näyttävät vuorilta ja auringon nousuja ja laskuja.

Keuruun asunnossani ulkona ei kesällä juuri istuskellut, kun aurinko tuli nurkan takaa esiin. Siellä oli toinenkin piina: hyönteiset. Sääsket, mäkäräiset, paarmat ja ampiaiset. Sitä paitsi nurkissa vilisti sisään tunkevia hiiriä ja muurahaisia. Kerrostaloasunnossa niistä ei ole haittaa.

Olen tietenkin entisenä lappilaisena räkän erityistuntija. Hyönteismaailma on piinannut minut jo pienenä siihen kuntoon, että sain elinikäisen immuniteetin. Mitään reaktiota kuppaamisesta ei tule. Se vitsaus on osaltani poissa. Ihmettelen vain miten ihmiset voivat siellä asua, kun heitä noin piinataan. Pilvinä lentävät hyönteiset ovat toki lintujen ruokaa, kyllä sen ymmärrän. Mutta viihdyn tällä seudulla, kun parvekkeelleni ei niitä tule. Paarmoja ja sokkopaarmoja ja ampiaisia on toki päiväsellä liikkeellä ja nyt muurahaiset ovat vallanneet remontoitavana olevan talomme, mutta kotona tuota vaivaa ei ole ja olen siitä onnellinen. Keski-Suomessakin hyönteispiina oli vielä mitä melkoinen ja se esti kesästä nauttimista.

Lapsuudessani tämä aika oli turismin kulta-aikaa. Kesäturismi on tuskin edes vähentynyt, mutta nyt Lapin matkailu elää käsittääkseni vuodenkierron heikointa aikaansa - enkä yhtään ihmettele, sillä niin suuri on räkän aiheuttama vitsaus.

Pohjolan kesän lyhyydestä

Muistan kuinka Keuruulla oli opettavista nähdä kuinka myöhään yöpakkaset olivat puutarhaviljelijän kiusana ja kuinka aikaisin ne taas alkoivat. Kun puutarha oli suurella vaivalla saatu kukkeimmilleen, sen oli jo aika hävitä.

Kansalaisreportaaseja?

Sain jonkinlaisen ymmärryksen, että tälläkin seudulla on ns. yhteisö, kun luin Deitti-netin ilmoituksia. Teki mieli vastata yhteen ihan vain saadakseni selville, mistä on kysymys. Pari päivää sitten se selvisi. Jossakin on entisten huumeiden käyttäjien hoitokoti. Näimme heitä istuvan ohi ajavassa vanhassa pakettiautossa, matkalla kyläkauppaamme. Sain tietenkin kuulla uudelta työmieheltä samalla kimpun ennakkoluuloja, sekä paikan pitäjästä että hoidokeista.

Mieleni tekisi ryhtyä noudattamaan vielä paremmin ruotsalaisen kirjailijan, Sven Lindqvistin neuvoa: Gräv var du står! Hän tosin tarkoitti työelämää, mutta siinä on neuvoa yleensäkin kansalaisjournalistille. Sitähän maalainenkin jo mielestäni vähän on, mutta olisiko minulla kanttia ryhtyä tekemään oikeita kansalaisreportaaseja kuvien kanssa. Voisin ajella ympäriinsä, haastatella ihmisiä ja kertoa vaikutteita. Vaarana on tietenkin nyt työpaikkani, jonka en haluaisi vaarantuvan. Työttömänä olin sidokkeeton ja uskalsin arvostella, nyt minulla on palkkani.