10.4.05

Suhteellista

Pyörissä koot ovat suhteellisia. Ei ole ollenkaan sanottu, että vaikka 28 tuuman rengas sopii tietylle vanteelle, niin toinen 28 kokoinen sopii myös. Olen joutunut siinä monesti pettymään. Pyörän sisäkumi, joka oli halpoja tuontikumeja, meni perjantaina rikki ja jouduin taluttamaan pari kilometriä. Yritin vaihtaa sileämmän ja vähemmän kitkaa aiheuttavan päällyskumin, mutta vaikka luvut olivat aivan samat, ei sopinut. Vuosien mittaan tuumatkin ovat pienentyneet. Puhutaanhan, että maailma on pienentynyt, ehkä tuumatkin ovat sen tehneet.

Olen onnellinen autottomuudestani varsinkin näin kevätaikaan. Pääsen kaikkialle, minne tarvitseekin, saan aurinkoa ja liikuntaa. Pyörä antaa vapauden tunteen.

Hesarissa oli taas juttua viljan poltosta. Olen kirjoittanut asiasta ennennkin. Kauralla lämmittäminen tulee puolet halvemmaksi kuin öljyllä, sanottiin artikkelissa. Vain asenteet estävät järkevämmän ja työllistävämmän lämmitysmuodon.

Ainoa haitta, josta lehdessäkin mainittiin, on että jos energiapeltoja lannoitetaan lietteellä, maahan joutuu raskasmetalleja ja peltojen muuttaminen ravinnon tuotantoon on riskialtista. Jospa käytettäisiin siihen huonompia maita.

Oljet polttamalla tai pelletöimällä ensin ja viljelemällä ruokohelpeä, energian tuotanto järkiperäistyisi ennestään. Ei ole tarvis lähteä risuja poimimaan käsin, millaiseksi "risupakettia", josta puhuttiin atomivoimalaratkaisun yhteydessä, helpolla kuvittelee.

1 kommentti:

  1. Se on kyllä tosiaan hassua, että tuntuu melkein jumalanpilkalta tuo kauran polttaminen. Mutta kyllä lämmityskin on ihmisen elämän kannalta aika tärkeä juttu täällä pohjolassa. Ei se paljon lohduta, vaikka maha on täynnä lämmintä puuroa, jos kämppä on kylmänä ja ihminen jäätyy kalikaksi keskellä talvea.

    http://k.ellila.vuodatus.net/

    VastaaPoista