14.4.05

Sairauskulut kasvavat Ruotsissa ripeämmin kuin kansantuote

Jäi mieleen eilisen Hesarista, jota olin lueskelemassa postiluukun kolahtaessa. Joka viides ruotsalainen on poissa töistä joko sairauden vuoksi, varhaiseläkkeellä tai vailla työtä. Tilastollisesti jokainen 16-64- vuotias ruotsalainen sai sairausvakuutusjärjestelmästä korvauksia 43 päivän verran viime vuonna.

Hyvä artikkeli. Kannattaa hakeutua alkuperäisraportin ääreen, mitä en vielä ole tehnyt. Raportissa puhuttiin mm. Suomen järjestelmästä esikuvana. Täällä muistaakseni ollaan siirtymässä ruotsalaiseen, siinä mielessä ettei pian ehkä tarvitse tarvitse hakea todistusta, mikä taas kuormittaa sairaanhoitojärjestelmää. Harakka tervaisella laudalla- tilanne siis.

Omia huomioitani kahdenkymmenen ruotsinvuoden jälkeen: Omassa perheessäni jälkikasvun käyttäytyminen muistuttaa ruotsalaista, ollaan helpolla poissa töistä. Tosin tutkijat ovat huomauttaneet, että tämä mahdollisuus on myös työntekijän varaventtiili, joka saattaa ehkäistä sairastumista.

Mielestäni se kertoo kuitenkin työpaikan oloista enemmän. Pohjolan saksalaiset, järjestystä rakastavat ruotsalaiset ovat luoneet niin perin pohjin organisoidun yhteiskunnan, että se alkaa ahdistaa. Seis maailma, tahdon hetkeksi ulos!

Tarvittaisiin enemmän itseohjautuvuutta ja joustavuutta. Elämässä täytyy olla mielekkyyttä, eikä työ ole hassumpi alue siihen. Parasta olisi työn ja harrastusten yhteensulautuminen.

Autoistuminen on luonut niin mukavuutta rakastavan ja karaistumattoman kansan, että se sairastelee ja hermoilee helposti. Tämä on maalaisen pyöräilijän ruohonjuuritason havainto, mikä pätee myös kotimaahan.

Takana on koko hyvinvointivaltion hemmotteleva ja paternalistinen maailma, mikä sinänsä on paradoksi. Tulontasausta ja heikompien auttamista tarvitaan. Täytyy vain löytää se optimi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti