palkka.fi

Aamu-uutiset kertovat palkka.fi -nettipalvelun perustamisesta. Sen avulla pientyönantaja selviytyy kaikista palkanmaksuun liittyvistä ongelmista suhteellisen helposti. Aluksi sivusto on pilottihanke, mutta näin järkevä asia ei voi olla yleistymättä.

Muistan kuinka Ekokylässä sain näitä asioita hoitaakseni. Ohjauskaan ei ollut erityisen analyyttistä, piti muistaa kaikki pankkitilit ja maksut ja niiden ajankohdat. Varsinkin eilisen teeren pojalle se oli vaikeaa. En tätä sitten kovin pitkää aikaa tehnytkään, ehkä vuoden ajan.

Erinomainen apu sellaiselle, joka maksaa palkkaa vain silloin tällöin ja muutamalle henkilölle, kun ei ole käytössä aiheeseen koulutettua henkilöä. Uusien palkanmaksua hoitavien ihmisten koulutuskin on helppoa. Ajattelen juuri Ekokylää, jossa väki vaihtuu. Palkanmaksuohjelmakin on aika kallis ja sen ylläpito maksaa. Nyt sivujen ylläpito ja käyttö on ilmaista.

Jos yhä enenevässä määrin tulemme saamaan toimeentulomme "pesettämällä paitoja toisillamme" kuten palveluyhteiskuntaa kuvaava lause kuuluu, yhteiskunta tulee tässä hienolla tavalla vastaan. Yhteiskunta saa rahansa ja se tekee yrittämistä helpommaksi. Tietoyhteiskunta näyttää voimaansa.

Ekokylästä puheen ollen. Luin sähköpostilistalta, että Kultamaa- peltoa ollaan kauppaamassa tonttimaaksi. Ihan hyvä, jos saadaan lähistölle vakituisia asukkaita ja toimintaa Kylään. Samalla se kertoo tietenkin talousvaikeuksista. Joudutaan myymään tila pala palalta. Ei siitä loppujen lopuksi kovin paljon rahaa heru, mutta toiminta siinä ympäristössä olisi paras anti. EL joka korjaa pelloilta säilörehun olisi halunnut ostaa pellot jo ajat sitten, mutta peltomaan hinta on aivan naurettava enkä edes vienyt asiaa eteen päin. Hän tietysti mutisee, että hyvää peltoa menee tonteiksi. Peltoa jää silti jäljelle ihan tarpeeksi, koska ne eivät nytkään ole tuottavia.

Tuo Kultamaa on ollut sitä paitsi ulkopuolisella viljelijällä vuokralla. Olavi on haaveillut sinne ekotaloja, Ulla Tiilikainen ja Teemu Kassila ja monet muut spekuloivat myös aikoinaan alueelle rakentamisella. Pellosta on käyty kinaa jopa naapurin kanssa. Hän olisi halunnut ne suuren lypsykarjan rehunkasvatuspelloiksi. Hän levitti sinne lietelantaa keväisin. Alue haisi silloin tosiaan maalle. Lietelanta oli vaarassa saastuttaa vesistöä. Lähistöllä on myös kaupungin vedenottamo.

Pellon ja koko Ekokylän vieressä on pieni ja kaunis järvi, josta näet kuvia, jos menet Keuruun Ekokylän sivuille. Järvi on ruskeavetinen. On siinä vähän kalaakin. Lahnaa ja haukea nousee keväisin, mutta ei ollenkaan samassa määrin kuin isommasta Suolahden järvestä, jonka kalastuskuntaan pieni Kivijärvikin kuuluu. Loppukesästä leväkasvu lisääntyy niin, että uimasta noustessa iho on liukas. Talvella jotut ovat pitäneet avantoa auki, itsekin uin elämäni ensimmäiset avantouinnit täällä, mutta en jatkanut harrastusta, vaikka se olisikin sopinut hyvin.

Rantasaunaan, punaiseen mökkiin liittyy paljon muistoja. Nuoren tyttöystävän kanssa ja myöhemmin monilapsisen uusperheen väliaikaisena isähahmona. Rannalla on tullut raivattua, kerättyä kokkomateriaalia, vaikka Luonnonystävien neuvo lopetti sen. Kokot kuulemma saastuttavat ja lisäävät ravinteita. On parempi polttaa ne muualla.

Järvi ja sen takainen metsäharju taustana ahersin pellolla monena kesänä traktorin kanssa ja ilman. Tuulikki ja hänen vaihtuvat kumppaninsa tekevät sitä edelleenkin. Yrttilässä on nyt varmaan kylvetty ja pian koulitaan taimia. Rinteen päällä on Ekokylän punainen rakennusryhmä, joka näkyi parhaiten järveltä tai Kettuvuorelta, jossa syksyisin kävin poimimassa variksenmarjoja ja puolukoita. Netissä kylästä on hyviä M:n kuvia.

Talvella järvi oli sitten taas uudenlainen elementti. Proosallinen Kupanjoki sai mielessäni entisen nimensä Lapinjoki. Se oli Lapin mieleen tuova kanjoni. Jokea myöten pystyi hiihtämään ylä- ja alajuoksulle. Siellä oli majavapato ja niiden jälkiä, joutsenia, saukon jälkiä. Yläjuoksulla on jäljellä uittoränni ja alajuoksulla paljon pieniä koskia ja lopulta romahtamaisillaan oleva mylly.

Järveen ja jokireittiin liittyi paljon luontomatkailuaikeitani, mutta niistä ei tullut mitään. Yläjuoksulla, mutta ei hiihtomatkan päässä oli paikkakunnan originellin, Pilli-Hermannin torpan, Laiskalan muistokivi. Siellä ei lisäkseni käynyt kovinkaan moni ekokyläläinen, vein sinne pari. Pilli-Hermannin jyry elämä pikkurikollisena ja kiertävänä klanetinsoittajana häissä ja hautajaisissa oli kiehtovaa; hän oli sitäpaitsi Kivijärven tilanomistajan avioton poika, saman talon jonka remontissa kulutin monta parasta vuottani ja ihan turhaan. Varasin pyöriä retkien käyttöön.

Henkisissä ja herkissä ihmisissä veriteot herättivät puistatuksia, he eivät innostuneet paikallishistoriasta, näin sen esim. Martinissa. He olivat suuntautuneet hyvään ja kauniiseen - ja paradoksaalista kyllä elivät masennuksen mustissa mujuissa elämäänsä.

Moni muukin on haaveillut joen rannoilla ekokyläaikana, tarkkaillut lintuja, kokenut romansseja. Mitä kaikkia kohtaloita laitosaika, suurin osa 1900-luvusta sisälsikään!Siinä kuvastui paljon Suomen sosiaalihistoriaa pähkinänkuoressa. Oli irtolaisnaisia ja miehiä, Hesan alkoholisteja. Oli suuri virkakunta, terapeutteja, vartijoita ja piikkilankaa, kotirouvia, evakkoaika, kukoistava maatalous, sonnilauma...