Haukuntaa

Arka paikka on uusi bloggaaja, joka paitsi pohtii sympaattisen tuntuisesti maailman menoa, on pari kertaa kirjoittanut yhteisökylähankkeesta, jota allekirjoittanutkin on usein epäillyt.

Miksi käyt hyvää tarkoittavien ihmisten kimppuun, voi kysyä minulta.

No, minullahan ovat kokemukseni. Olen tavannut ja nähnyt läheltä kirjaimellisesti satoja yhtä hyvää tarkoittavia, jotka ovat muuttaneet tähän maailmanparannuspaikkaan ja myös lähteneet. Olen nähnyt, että se ei toimi.

Onhan periaatteessa ihan hyvää ja armeliasta, että sallitaan keskuudessa fyysinen ja psyykkinen heikkous, joka estää työn teon.

Kun mukaan tulevat sitten ne yhteiskunnan turvajärjestelmän, ei tosin runsaskätisesti, hellimät terveet, jotka etsivät itseään ja haluavat oleilla ja keskittyä omiin juttuihinsa, yhteisön kehittäminen jää väkisinkin lapsipuolen asemaan. Itsekin olen siirtynyt tähän jälkimmäiseen joukkoon.

On hyvin vaikea jonkun aktiivisen, todellisen kehittäjän tehdä mitään. Kun motiivina ei ole talouden rakentaminen, kaikki se puuhailu joka voisi parhaimmillaan olla mitä suurimmassa määrin luovaa ja kiinnostavaa, ei muustakaan tule mitään. Tällaiseen paikkaan ei tule suurin surminkaan todella päteviä tekijöitä vetämään yliraskaaksi käyvää lastia. On niitä, jotka kuvittelevat huomenna ryhtyvänsä toimijoiksi, tekevät ehkä hetken jotakin maanisen kiihkeästi ja väsyvät pian omiin paineisiinsa. Ympäristökään ei ole mitenkään rohkaiseva. Valvotaan, ettei toinen pääse hyötymään. Niukkuutta jaettaessa kaikesta täytyy olla nuuka. Sillä heikoimmallakin on oma arvokkuutensa, ehkä menneet suuruuden päivät, jota täytyy vaalia ja pönkittää. On periaatteet, ihmisarvo ja demokratia. Niin ja henkisyys, ilo ja mielenrauha, joka ensin pitää saavuttaa ja sen jälkeen kaikki on hyvin ja Onnela koittaa.

Katson, että ainoa mahdollisuus, yhteisökylän, ekokylän onnistumiseksi on, että kieltäydytään ilmaisesta rahasta yhteisellä päätöksellä ja löydetään itsensä ja ympäristön vahvuudet. Heikostakin voisi tulla vahva. Vasta toiminnan kautta löytyy ilo. Minusta tämä pätee myös koko yhteiskuntaan.

Alussa mainitsema bloggaaja kirjoitti aiheesta mm. näin:

Ote hankkeen sivuilta kertoo, että ruokaa, rakentamista, iloa ja tiedotusta on. Siis noiden numeroiden 1-4 takaa löytyy kyllä valmiita suunnitelmia mutta kohdan 5 takaa vain maininta "tulee myöhemmin". Vaikka ollaankin perustamassa "yhteisökylää" missä on eläimiä, vieraita ja henkevää, niin valitettavasti tänä päivänä kohdan 5 talous on kuitenkin oltava kunnossa.

Suunnitelma muodostuu lähinnä fantasioista: "...muistettava, että pellolla voi työn lomassa esimerkiksi laulaa, soittaa ja iloisesti kirmailla.", "...Ilonkannattelijoita ja vierailevia ”tietäjiä” arvostetaan.", "...Työ nähdään leikkinä, mutta tuloksia synnyttävänä." Jne, jne ...