Vie sinä, minä vikisen, - rahani nimittäin

Ystäväni, ikinuori O. tervehti minua ilahtuneena, ei ollut nähnyt minua, vaikka olen ollut kotona jo pari viikkoa. Hän ei kanna kaunaa, vaikka luonnehdinkin hänen juttujaan pilvilinnoiksi pari kuukautta sitten. Olen oikeastaan aika tavalla näkymätön.

Koira hänellä oli tietenkin haudattuna, kun hän halusi puhua kanssani, sen tiedän jo ennakolta. Hän on itse laittanut miljoonia tuulentupiinsa mutta voi kuinka kauniisiin; hänellä on kyllä kanttia. Mutta edelleen hän on iskussa, lannistumaton ja täynnä suunnitelmia. Sellaiselle elämänasenteelle minä nostan hattua ja olen valmis pistämään viimeiset roponi likoon.

Hän on innostunut ei vähempään kuin kokonaisen asuntoalueen ostoon, kunhan saa yhtiön käyntiin. Yhtiöllä olisi mahdollisuus lainoitukseen ja pelaamiseen toisin kuin vanhalla miehellä, jolla ei ole lainakelpoisuutta.

Hänen ideallaan, joka on vain yksi lukemattomien muiden joukossa, on mielestäni mahdollisuuksia onnistua. En rupea tietenkään tarkemmin asiasta kertomaan, liikesalaisuus.

Ajattelin juuri tänään tulevaa, mahdollisesti entistäkin syrjäytyneempää loppuelämääni ja sen taloudellista puolta. Säästöjä on vielä ja ne riittävät vaatimattoman työmarkkinatuen ja asumistuen kanssa loppuelämäkseni, vaikka en enää pääsisikään töihin. Luin loppuun Barbara Ehrenreichin Nälkäpalkalla- teoksen, joka kertoo paitsi toimeentulominimin alapuolella kitkuttelevasta alaluokasta USA:ssa myös mahdollisesta tulevaisuudesta omassa pohjoismaisessa kansankodissamme, jota kohti olemme purjehtimassa suurena Speranzana.

Ajattelin kuinka korkea oma elintasoni on, vaikka tuloni ovat vielä paljon pienempiä kuin Wal-Martin myyjillä. Asun hyvin, luonnonkauniissa ympäristössä, minulla on aikaa ja varaa hoitaa itseäni, harrastaa, matkustaa, syödä hyvin, pysyä kehityksessä mukana, elättää toivoa vielä paremmastakin. En ole mitenkään kurjistunut enkä tippaakaan tulevaisuudesta huolestunut. En ole perinyt penniäkään. Minulla on toisaalta kaikki se mitä pääkopassani kannan resurssina.

Paljon johtuu siitä, että asuminen on minulle lähes ilmaista. Asuminen oli Ehrenreichillakin suuri kysymys, joka sai elämän vaikuttamaan niin toivottomalta pienipalkkaisesta.

Juuri tähän reserviin, jonka olen säästänyt elintasoni säilyttämiseksi, ystäväni O. haluaa päästä käsiksi. Ja siitä huolimatta olen valmis hellittämään kukkaroni tiukkaan sidottuja nyörejä.