Seikkailulla kotimetsissä

Kevättalvella Tornionjoen vesistön alajuksun suistomaa, mitä ne kaikki pudakset. kuivaliakat ja närät nyt ovatkaan nimeltään, muuttuvat leveiksi huvikaduiksi, kun ne ajellaan moottorikelkoilla kävelynkin kestäväksi. Olen toki kävellyt, potkutellut ympäristön teitä, joissa on löytöretkeiltävää, mutta menin metsään näille reiteille. Kesällä ne ovat kurjaakin kurjempia prutakoita verrattuna suureen Torniojokeen, mutta nyt niissä on tuulensuojaa ja vaihtelua. Siellä oli ristiin rastiin kulkevia valaistuja latujakin, joiden olemassaolon olen ihan unohtanut, tiennyt hämärästi. En ole voinut tai uskaltanut jalkavammojen vuoksi hiihtämään kolmeen vuoteen, mutta nyt houkuttaisi. Sain ne vammat, kun yritin opetella luisteluhiihtoa.

Luin juuri Tornion taisteluista kertovan kirjan, jossa taisteltiin syksyn kylmyydessä juuri samoissa ryteiköissä. Ajattelin että eikö olisi mahdollista tehdä jonkinlainen matkailutuote tuosta kärsimysnäytelmästä, nyt kun osanottajat alkavat viimeisetkin olla poissa keskuudestamme. Tuskaturismiksi sitä kai jossakin nimitettiin. Tornion taistelut olivat Lapin sodan suurimmat ja verisimmät, paljon ehti tapahtua noina n. viikon päivinä. Osa suomalaisista jöi itsensä känniin, kun piti taistella ja saksalaiset pääsivät pureutumaan takaisin. Kirjoja on tehty monia, tämä oli vanhempi kirja ei Mika Kuljun mainetta saanut uudehko ja uudenlainen kirja. Siviilit olivat sodan jaloissa ja siinä sekamelskassa ehti tapahtua paljon inhimillisesti liikuttavaa ja kiinnostavaa.

Tällaisena kirkkaana kevätpäivänä ajattelee, että olisipa mukava omistaa moottorikelkka. Tämä on ollut kunnon kylmä lumitalvi, edellinen oli melko heikko esitys. Moottorikelkkaa olisi meikäläisen aika hankala säilyttää ja muutenkin. Jos sellaisen saisi edullisesti vuokrata, tekisin sen, mutta vuokrat ovat korkeita.

En kyllä pystyisikään ajamaan kelkkaa, kun selässä on vielä tuntemuksia, kun loppiaisen jälkeen piti muka uhota. Kaksi talonmiestä ei ollut saanut pihan joulukuusta irti, minun piti näyttää ja nostin sen yksin ja sain heti rangaistuksen. Kuin ihmeen kaupalla selkä alkaa kuitenkin parantua, mitään korjaamatonta ei onneksi tapahtunut. Olen muuten harvoja suomalaisia, joilla on moottorikelkkakortti. Ajoin sellaisen Ruotsissa, se on vapaaehtoinen. Kortissa oli nimeni väärin kirjoitettu, siksi ehkä kadotinkin sen.