16.9.11

Prinsessa on tulossa vihkimään torinsa



Olin paikalla edellisen kerran, kun Victoria kunnioitti läsnäolollaan hänen torikseen nimetyn tapahtumatorin rakennustöiden alkua. Se oli lumetta, sillä kesti pitkään ennenkuin työ alkoi. Ruotsin puoli on yhä rakentamatta ja näyttää kököltä. Tori on kyllä hieno. Siellä on siniseksi kaakeloituja kahluualtaita ja jonkintyyppinen satamalaituri pengerryksineen. Se on kaivettu siinä olleeseen paskaojaan, joka on haissut. Tosin siinä on aikoinaan ollut kunnon väylä. Siitä on aikoinaan purjehdittu Tornion kaupungin satamaan, joka nykyään on mataloitunut erinomaiseksi lintu- ja piisamilammeksi.

Kun rajaa käytiin, molemmille puolille jäi vielä isot vesialueet. Pääväylä menee kuitenkin Suensaaren ja Suomen mantereen välistä.

Eilisestä Lounais-Lapista, ilmaisjakelulehdestä saimme lukea suurista suunnitelmista, joita on tehty Ruotsinpuoleisen kaksoiskaupungin rakentamiseksi. Se tapahtuu yksityisellä rahalla. Siihen on nyt tarkoitus tulla suuri Areena, jossa voidaan järjestää urheilukilpailuja ja kaikenlaisia muitakin suuria yleisötilaisuuksia. Siihen tulisi paljon muutakin.

On suuri ero ja sitä myöten huoli, kun Ikean laajat parkkipaikat ovat täynnä ja ihmisiä tulee kaukaakin asti, mutta eivät he yleensä pysähdy muualla, vaikka kaksoiskaupungissa on valtavasti kauppatiloja.

Jos työt alkavat, Ruotsin puolella jatkuvat rakennustyöt vielä vuosia, Suomen puoli näyttää aika valmiilta.

Prinsessa Victorian edellinen käynti oli yleisömenestys. Olihan siinä muitakin potentaatteja kuten muuan Sylvi ja Kalle ja maaherroja ja muita, mutta he eivät herättäneet kiinnostusta. Silloin Victoria oli vielä virallisesti tyttöihmisiä ja hän valloitti charmillaan ja hymyllään. Se on edelleenkin varmaan hänen arvokkain ominaisuutensa, vaikka varteen onkin tullut nuoren rouvan muotoja. Minä olin silloin ihan lähellä ja näin, kuinka hän juoksi hakemaan yhden pikkutytön kukkakimpun.

Nyt ohjelma on valmiina. Victoria vihkii torinsa ja laittaa veteen kaarnalaivoja lasten kanssa. Minun pitää miettiä uusi strategia, että pääsen lähelle katsomaan.

PS Ajoin tänään ostamaan kahvia Haaparannalta torin ohi. Kaikki on valmiina, loppusiivoukset puuttuvat. Pari thaityttöä oli siivoamassa altaita. Niitä on monta. Toivottavasti ne eivät täyty pullonsirpaleista. Tosin ne ovat matalia ja sirut näkyvät. Varmaan pohjan voi imuroidakin sitten. Altaita on paljon pitkässä riv istössä.

Etelään päin, satamalaiturin edessä on peitettynä suuri portti, jonka kuulemma on suunnitellut entinen rajakoululainen, muistan siitä kirjoitetun.

Ruotsin puoli on rakentamatta, näyttää kököltä. Itse luonnonvesialue, vieressä on prutakko vaikuttaa hieman orvolta myöskin. Siellä asustaa vihaisia piisameja. Pari vuotta sitten talvella sen jäällä järjestettiin poroajokilpailu. Asuin siinä vieressä silloin, mutta huoneisto oli juuri parkkihallin ajoluiskan vieressä ja liian pieni. Yläkerroksissa asuvilla on hienot näköalat kaupunginlahdelle. Lähivuodet heilläkin tosin tulevat olemaan rakennustöiden seuraamista. Minä viihdyn Kivirannalla mummojen seurassa.

Raja-aitta

Päivien kimallus.

Samassa talossa asui dementoitunut herra, joka sanoi usein: Päivien kimallus. Hän kuoli jo pari vuotta sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti