10.8.11

Pilvessä



Luin vanhoja Time-lehtiä. Niissä kiusaa kun sanoja ei voi klikata, kun on sellainen, jota ei tunne. Yhdessä jo aiemmin lukemassani jutussa kerrottiin Marijuana-trendistä Jenkeissä. Tämä oli Coloradosta, mutta sama juttu on useassa muussakin osavaltiossa.

Ruoho on edelleenkin periaatteessa kielletty, mutta sen lääkkeenä käyttäminen ihan laillisesti on leviämässä kuin rikkaruoho. Tarvitsee vain rekisteröityä ja arvatenkin hankkia lääkäriltä lausunto.

Marijuanaa on saatavissa siisteissä kaupoissa, siitä käytetään eufemistista lääke-nimitystä. Vain pieni osa on todellisia tarvitsijoita. On kehitetty muotoja, joissa ruohoa ei tarvitse polttaa ja saada polttamisen haittavaikutuksia. Tulossa on jopa spray-valmisteita.

Minusta tuntuu että amerikoissa ja muualla Euroopassakin marijuana on aivan tavallista. Yksi syy Englannin tämänhetkisiin levottomuuksiin voi olla, että anarkistit todennäköisesti ovat pöllyissään. Nuo autonomiset, vai miksi näitä voikaan kutsua, ovat sellaista josta en erikoisesti pidä, tapasin samaa lajia ekoyhteisöissä, vaikka en väkivaltaisia. Englannissa muutenkin on pöllytelty ihan yleisesti. Juttelin kerran Portugalissa yhden englantilaisen tyypin kanssa, joka hoiti samalla huumebisnestään kuin catering-yritystään tapahtumissa. Tietämätön jätkä.

Silti jos sairastuisin vakavasti, tai miksei sitä ennenkin, haluaisin toteuttaa 60- ja 70-luvulla aikomani kokeilun. En kyllä pidä edes viinistä. Mukava olisi Suomessakin kokeilla laillista lääkekannabista, jos olisi kovia kipuja. Näitten tavallisten kanssa kyllä pärjää.

1 kommentti:

  1. Kuvittteletko tosissaan, että pahimmatkaan anarkistit jaksaisivat riehua paukkupäissään? Eivät ne ehdi, niillä on kiire syödä...

    VastaaPoista