Kirkossa taas

Osoittautui että keikka oli sotaveteraanien iso tapaaminen, en nyt muista miksi sitä kutsuttiin. Eri puolilta oli tullut paljon linja-autojakin, pappeja näytti olevan joka kulmassa. eversti piti isänmaallisen puheen, oli lausumista ja sotilassoittokunta soitti. Paikkakunnan kirkkoherra, joka on lääninrovasti, lauloi ja hyvin lauloikin.

Vaikka istuimme kovaäänisten vieressä, minunkin oli vaikea erottaa mitä sanottiin, saatikka sitten huonokuuloisempien. Minunkin autettavani sanoi erottaneensa ehkä sieltä täältä, Jumala... mutta luulen senkin olleen arvausta entisen tiedon perusteella. Kyllä siellä tosin nimi mainittiin.

Minusta tuntui paatos ja puheet kovin väljähtyneiltä. sodasta on kulunut jo liian kauan, samat fraasit on varmastikin toistettu satoja kertoja. Varmasti sitten haudalla ne muuttuvat jälleen eläviksi.

Itse hoitolaitoksessa vaikuttaa olevan reipas ja hyvä henki. Ulkoiset puitteet ovat suorastaan upeat. Laitoksen kolme naista esitti vapaahtoistoiminnan messuilla pienen humoristisen näytelmän. Olin tunnistavina näitä tähtiä joukosta. Puhuin yhden vanhanrouvan kanssa, hän vaikutti hyvin mukavalta.

Sain päätökseen yhden muun vanhanrouvan kaksi kirjaa, Mirjam Kälkäjän, jota olen kuunnellut jo useasti. Pidin kovasti niistä kirjoista. toinen kertoi kuuroutuneen nuoren miehen tarinan ja toinen kertoi perheestä, johon kirjailija ehkä oli ottanut joitain aineksia omasta elämästään, koska Petsamo oli mukana ja Torniotakin aavistelin, vaikka mitään ei suoraan mainittu. ei ollut ylipuhetta, kun Kälkäjän viimeisimmänn kirjan kustantaja  kehui Mirjamia Bengt Pohjasen kanssa Tornionlaakson kirjailijoiden johtokaksikoksi. Se kyllä pitää paikkansa. Kälkäjä on hyvä.

Kävin vielä iltapäivällä luovuttamassa verta. Se tapahtui tavallista pienemmissä tiloissa ja sai odottaa pitkään vuoroaan. Vielä pari vuotta olen kelvollinen luovuttamaan ja aion sitä tehdä ahkerasti.