Olen ollut muutaman kerran aikaisemminkin ja olin nytkin avustamassa kehitysvammaisia retkillä. Se on kyllä kovasti opettavaista. Henki on hyvä ja ihmiset iloisia ja hyvin käyttäytyviä. Nykyään kehitysvammaisia kohdellaan ilmeisesti hyvin ja ainakin nämä minun tapaamani ovat, vammoistaan huolimatta, positiivisia tapauksia. Mikä into ja vapautuneisuus mennä esimerkiksi laulamaan eteen mikrofoniin. Siinä ei turhia häpeillä. Suuri ihailuni ainakin tässä kohtaa hyvinvointivaltion inhimillisemmälle puolelle.
Minäkin kävin ehtoollisella, koska kaveri kehotti. Edellisestä kerrasta taisi olla 48 vuotta, rippikoulun päätteeksi käydystä. Ehkä minä saan anteeksi, vaikka uskonnollisesti en ollutkaan mukana.
Naispappi puhui melkein lapsenomaisen suloisesti hänkin ja näytti konkreettisia kuvia ja esineitä. Siinä ei antauduttu teologisiin ongelmiin vaan oli selvät sävelet: Taivaan isä ja Jeesus jotka pitävät huolta. Lapsenuskoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti