16.4.11

Tuli aihetta muistella


Nimittäin ekokyläaikoja, kun sisko kertoi että ET:ssä oli ollut juttu T:sta. Luin sen kirjastossa eikä se poikennut ollenkaan niistä sadoista samanlaisista, joita Ekokylän leikekirjat ovat täynnä. Hymistelevä, pinnallinen tusinatuote. Tietysti juttu on aina kohteensa mukainen. Jos T ei kertonut halustaan saada ruumisarkku tavaroittensa säilytyspaikaksi, josta hän puhui jo kymmenen vuotta sitten, miten toimittaja olisi voinut siitä saada tietää. Tuskin hän olisi sitä edes ottanut esille edes väriläikäksi.

Kunnioitan tuota ahkeraa ja sitkeää naista, joka tekee tuhansia ja taas tuhansia työtunteja kasvimaalla ja keittiössä iloisin mielin. Päivän huuhkiminen pölyssä, kuumuudessa, joskus sateessa, itikoiden syötävänä on sellaista, joka jää toisilta tekemättä edes sadasosaltaan. Nyt hänellä on kaksi potraa lapsenlasta, joille hän varmaan on tuki ja turva ja joista hän myös saa iloa.

Tuollaiset kiltit ja houkuttelevat jutut ovat Ekokylälle tärkeitä, koska aina tulee saada uusia jymäytettäviä, jotka suostuvat maksamaan ilosta saada asua tuossa aika kolkossa ja kylmässä paikassa. Vaihtuvuus on suurta. Silti on aikamoinen ihme, että yhteisö on kuitenkin pysynyt olemassa jo kohta 13 vuotta.

Ajattelin myös terapioita, kun näin Voimalan jutun niistä. Meillä oli jos jonkinlaisia terapeutteja, enemmän tai vähemmän huuhaa-osastolla. Ihmiset kävivät hoidoissa ja terapioissa, itsekin niitä kokeilin jopa kätten päälle panemista ja iris-diagnostiikkaa, mutta en tuntenut mitään vaikutusta. Huonosti koulutetut, tietämättömät ja omalla tavallaan ennakkoluuloiset vaihtoehtoihmiset olivat säälittäviä, joskus ärsyttäviäkin. Muistan kuinka eräs perustajanaisista yritti saada Ryhmätyö ry:n pätevää koulutusta porukalle. Tuo Ryhmätyö ry nostettiin esille Voimalassa vähemmän mairittelevassa mielessä. Kovin kallista se olisi ollut myös.

Voimalassa oli ollut viikko sitten ohjelma Zeitgeist -liikkeestä, jonka aion katsoa ja miettiä, onko siinä sittenkin jotakin järkeä. Siinä on varmaan aineksia pohtia, onko vaihtoehtoisuudella tilaa ja merkitystä kuitenkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti