Aivan lähellä Perä-Pohjolan opistolla, joka on samalla Humanistinen AKK, jossa koulutetaan mm. yhteisöpedagogeja, ammattiin jolla teoriassa olisi käyttöä, mutta tuskin käytännössä paljoakaan, oli jonkin ryhmän teatteriesitys. Se oli ilmainen, teatterimatkoille en juuri osallistukaan hinnan takia, mutta myös siksi että minulla on ennakkoluuloa yleisön tusinamaun tyydyttämisestä. Yleisöhän haluaa saada nauraa...
Esitys oli oikein hyvä. Siinä oli sopiva juoni perheestä ja nuorten tuntemuksista ja osallisuudesta, nuoruuden charmia. Tytöt ovat kyllä nykyään varsin pyöreitä. Ammattikorkeakouluiässä ja tänne hakeutuvat nuorukaisetkin ovat jo menettäneet murrosikänsä mörökölliyttä ja uskalsivat esiintyä, tanssia ja jopa laulaa. Nämä eivät tosin olekaan ammattikoulunuoria vaan taiteellisia tyyppejä ympäri maata. Täällä koulutetaan myös eräoppaita, en muista millä nimikkeellä. Rannassa näkee kesäkaudella ainakin heidän toimintaansa.
Jatkoin matkaa joen vartta ja huomasin ilokseni että päätiet ovat sulat ja nyt pääsee pyörätetkille. Minulla on hyvä vaihteeton pyörä, mutta syksyllä ostamani sähköpyörä on viettänyt koko talven takuukorjauksissa. Nyt se kuulemma lataa täyteen, oli epäonnistunut ja kalliskin ostos, mutta aion silläkin ajella kun se kotiutuu Tampereelta.
Perä-Pohjolan Opistolla on seniorilinjakin. Menisin sinne, jos aiheet kiinnostaisivat tippaakaan, mutta kun ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti