Kevättä kohti

Että näyttää siltä, että taas on selvitty yhdestä pimeästä talvesta. Aurinko paistoi kirkkaana, puut lumenhuuruisina. Ajoin päivittäisen lenkkini. Paras luisto on pikkuteillä, missä autojen pyörät ovat tehneet jäisen polanteen. Jalkakäytävillä pakkaslumi ei kunnolla luista. Katsoin kuinka metallinkeräyksen auto lastasi vanhoja, litistettyjä autonromuja kaksiosaiseen rekkaan. "Ei tuosta maha tulla kovin suurta voittoa, pitkät on matkat". Samalla ajattelin tuota katsomista, kuin Maiju Lassilan kirjoissa. Katsotaan tarkkaan jokainen räkätappi pikkupojan nenässä. Luin toisen Pohjois-Karjalan pojan ties kuinka monetta omaelämänkertaa, örveltämistä Joensuussa 60- ja 70-luvun vaihteessa. Muistan kuinkia armeijassa samassa tuvassa oli joku sieltä päin kotoisin oleva, joka humalassa käyttäytyi kuten Heikki Turunen kertoi itsensä toimineen. Revittiin paitoja ja heiteltiin penkkejä. Olin armeijassa 1974. Muistan kuinka ekokylässä asuessani itse Heikki Turunen oli vieraana, kun oli jonkin ns. kansanliikkeen kesäpäivät. Kansanliike ei kuitenkaan lähtenyt käyntiin. Helsingistä oli aika paljon radikaalia väkeä, juotiin ainakin punaviiniä. Nyt muistan: Yhteisvastuun Suomi. Netti joka ei unohda mitään on säilyttänyt siitä jälkiä.  Tuosta muistan nimiä kuten Eero Taivalsaari, joka vaikuttaa olevan yhä iskussa. Illanvietossa hän esitti hyvin charmikkaasti Alfred Tannerin kupletteja.

Minä en ole kuitenkaan radikaali samassa mielessä. Olen lukemassa ruotsalaisen Johan Norbergin Globaalin kapitalismin puolustusta, joka tosin on kirjoitettu ennen finanssikriisiä. En tiedä muuttaako se asioita, mutta uskon enemmän Norbergia kuin Taivalsaarta.

Tuttuja teemoja oli myös Ian McEvanin kirjassa Polte, jossa päähenkilö Michael Beard, fysiikan nobelisti sai haltuunsa lahjakkaan fyysikon muistiinpanot, jossa oli hahmoteltuna hyvin monimutkaisesti ja uskottavasti kasvien fotosynteesia muistuttavan prosessin periaate, jolla vedestä saadaan erotettua edullisesti vety, joka ratkaisee energiakysymyksen. Vetyteknologiasta ja polttokennoista on povattu tulevan yksi mahdollinen ratkaisu tähän suureen ongelmaan, mutta se vety kai tehdään maakaasun avulla. Nobelisti onnistuu melkein ensimmäisen kaupallisen laitoksen käynnistämisessä ennen kuin putket rikotaan kliimaksissa.

Meillähän oli maailmoja syleilevä Olavi, joka oli kotonaan kaikissa vaihtoehtoenergioissa, aina menestymisen kynnyksellä, jokin rikas liikemies vähällä nielaisemassa syötin ja satsaamassa johonkin harvinaisen lupaavaan hankkeeseen. Taivalsaari, joka toisaalta on harvinaisen viisas hänkin, teki Olavista kunnianosoituksena haastattelun radioon. En ole vieläkään kuullut Olavin menestymisestä, hän on iäkäs ja sairastelee, mutta oli etuoikeus tuntea hänen kaltaisensa tyyppi. Viisaita ja järkeviä meillä on kyllä tarpeeksi. Olavi oli ja näköjään on yhä viisas maanikko.