17.1.11

Härkäviikot


Kävijämittari hävisi tuosta vilkkaasti liikennöidystä Oppitori-blogista. Se kai tarkoitti sitä, että olisi pitänyt tilata maksullinen mittari. Olen yrittänyt kirjoittaa sinne vain asiallisia juttuja Suomesta ja suomalaisuudesta, mutta kuitenkin hieman persoonallisella otteella. Olen monesti siunaillut, että tavaraa siellä on jo nyt ihan liikaa, mutta aiheita tuntuu piisaavan yhä, enkä malta vähentää.

Härkäviikot alkoivat vasta oikeasti viime viikolla, lomakauden jälkeen. Minulla oli mukava keikka vapaaehtoisena. Pääsin katsomaan ja kuuntelemaan paikallisin voimin toteutettua Olavi Virran elämästä kertovaa laulunäytelmää, jonne ei olisi tullut muuten lähdettyä. Kyllä olivat hyviä laulamaan ja näyttelemäänkin. Näytelmänäkin se oli hyvä, kirjoittaja, Mirjam Kälkäjä istui ihan vieressä, mutta en ruvennut ihailuja esittämään. Ehkä olisi voinut vähän psykologisoida sitä, että mikä sai Olavin sellaisen levottomuuden valtaan, että hän ei osannut olla perheelleen hyvä. Siitä kyllä puhuttiin moneen otteeseen, mutta olisi sitä taustaa voinut valoittaa. Lapsuudesta se tietenkin johtui kuten kaikki.

Pidin kovasti pakkaskaudesta; sää on vain pukeutumiskysymys. Nyt on tullut ehkä vähän luntakin tien päälle. Eilenkin oli lunta, mutta se oli kevyttä. Lumen pitäisi pakkautua tien pintaan, että pääsisin kunnolla potkurilla, hiekoitus haittaa. Tänä talvena saattaa hiihtäminen jäädä jalkavaivan takia, mutta liikkua pitää. Omia kremppoja on jo, mutta vielä pystyn auttamaan rullatuolissa istujia, aina kun kysytään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti