Kaupustelua

Päivä kaupustelijana

Ehdotin kirjankirjoittajalle, että hän menisi lapsenlapsensa kanssa kauppakeskukseen myymään kirjaansa. Lehtijuttu ei ollut vielä torniolaisessa ja kaveri pyysi minua kaveriksi, kun se aiottu lapsenlapsi ei olekaan paikkakunnalla. Lupa oli tullut myydä heti kassojen takana K-CityMarketissa, siitä ei tarvinnut maksaa mitään.

Olin pukeutunut vihreisiin Ruotsin armeijan ylijäämävarastosta ostamiini sarkahousuihin; ne olivat eka kertaa jalassa, ostosta on kulunut varmaankin jo parikymmentä vuotta. Jalassa oli huopatossut ja takkina aito tukkijätkän sarkapusakka. Kaverilla oli paras ulkoilutakki ja valkoinen keppinsä. Kaveri on iso mies, mutta hänestä ei lähde ääntä ja hän jaarittelee savolaiseen tapaansa. Kirjan hän on kirjoittanut jaarittelematta.

Kukaan ei pysähtynyt oma-aloitteisesti pöytämme luo. Otin hampurilaisen sisäänheittäjän asenteen ja puhuttelin satoja potentiaalisia ostajia. En millään olisi kehdannut myydä omaa kirjaani, mutta kaverin kirjan myymisessä oli helppoa ottaa rooli. Kukaan ei ollut epäystävällinen, mutta useimmat menivät menojaan. Tervehdin kohteliaasti ja sain monet pysähtymään, mutta yhdeksän vain osti.

Olen monesti ajatellut, miltä myyjistä tuntuu, kun ihmiset vain menevät ohitse; itse olen niin tehnyt tuhannesti. On hankalaa, kun myyjällä on vain halu myydä. Tapaaminen esineellistyy. Myyjä saattaa olla vaikka kuinkakin mukava kaveri. Huomasin että jos joku jäi vain juttelemaan, ei olisi haluttanut kuunnella sitä, vaan toivoi että ostamaton menisi menojaan ja pääsisi kokemaan uusia pyydyksiä. Ostaja oli vain uhri.

Ajattelin erilaisia myyntistrategioita: En puhunut mitään ostamisesta tai myymisestä. Tuskin asiakkaalla oli mitään tarvetta kirjalle; jokaisella niitä on paljon lukemattomina hyllyissä, monet sanoivat etteivät yleensäkään lue. Kritisoin päässäni itse päähenkilön myymistä, joka oli aivan avutonta. Tuli mieleen avioliittoni ja vähäiset suhteeni, jossa oli niin helppoa kritisoida toista. Toinen tekee kaikki väärin, vaikka itse varmaan tein vielä enemmän virheitä.

Minun ideani olisi ollut, että emme myy kirjaa vaan elämystä. Minä olin tukkijätkän vaatteisiin pukeutunut vähän erikoisen näköinenkin olento, mutta kaveri ei ollut kirjansa sisällön tasalla, puhui pienellä äänellä ja yritti tyrkyttää kirjaa. Minä olisin myynyt kirjailijaa. Kenelläkään ei ole varmasti tarvetta itse kirjalle. Jos olisimme päässeet performanssiin, olisimme saaneet varmasti enemmän kirjojakin kaupaksi. Olisivatkohan ihmiset pysähtyneet, jos kirjailija olisi ollut pukeutuneena vähän repaleiseen lammasturkkiin. Kirjassa on tosiaan hahmo, vanha savolainen mylläri, joka yrittää petkuttaa kuolemaa, jonka hahmo puolestaan on vetävä naisimmeinen. Tuo puoliturkki tuli isä-Kallesta, joka tuli Poikkijoelta juuri sellaiseen pukeutuneena. Karvat sisäänpäin ja päällyspuoli jo likaantunut, kun se oli ollut paljon savotoilla mukana. Minua koulupoikana vähän hävetti, isä oli silloin jo yli kuusikymppinen ja todella ukkoontunut.

Nyt ymmärrän, miltä tuntuu puhelinmyyjistä ja kaupungilla pyörivistä Unicefin ym. lähettiläistä. Säälittää ne joiden on tehtävä kaupustelua työkseen. He saavat tietysti koulutuksen; me lähdimme tyhjältä pöydältä leikkiin. Monenlaisia ajatuksia ehti pyörimään mielessä, en vain tiedä niitten oikeellisuutta. Jäi kyllä kiinnostamaan, mitä vaikutusta olisi ollut, jos lehtijuttu olisi ehtinyt ilmestyä. Toivottavasti kaveri koettaa omalla porukallaan ensi viikolla. Hän yritti puhutella ihmisiä, mutta he kulkivat ohi valkoista keppiä käyttävän vanhuksen, joka tuumasi, että häntä rupeaa vituttamaan. Olihan se vähän hävettävää minustakin. Onneksi tunnen vain vähän ihmisiä paikkakunnalla - vielä, tuttuja ei tarvinnut hävetä, niitä meni ohi vain muutama. Olen kohta vakiokasvo Kauppakeskuksessa, milloin työnnän mummuja rullatuolissa milloin mitäkin.

Kävin päivän päätteeksi vielä kirjastossa katsomassa sähköpostin ja laitoin Oppitorille yhden luvun Topeliuksen Maamme-kirjasta. Aion laittaa useita lukuja tuosta klassikosta, joka samalla ärsyttää, mutta on kuitenkin merkittävä historiallisena ilmiönä ja jopa taideteoksena. Ehkäpä luenkin lukuja, jos tilaamani mokkula soveltuu nettiyhteyksiin. En jaksa olla ilman nettiä, nyt olen ollut jo pari kuukautta, vaikka toki käynyt lähes joka päivä kirjaston laajakaistalla.

Otin taas pari ilmaiskirjaakin. Minua puhutteli joku nainen, joka näki minussa asioita: Olen taiteellinen, luonnonläheinen ja luova. Minulla on taipumuksia sydänsairauteen. Olen kiltti vaikka vihastunkin helposti. Hän kiitti pukeutumistani, tosin sanoin että ne ovat roolivaatteita, tavallisesti en ole sarkaan pukeutunut vaan tavalliseen tuulipukuun. Kyllähän ne luonnehdinnat kaikki pitävät paikkansa. Yrittiköhän nainen iskeä minua?

Tuollainen Kauppakeskus on sinänsä hieno asia. Mielestäni siellä voisi olla Book Crossing-piste edes yläkerrassa. Ihmisten pitäisi saada jotakin ilmaiseksikin. Kahviloissa ei ole ilmaista internettiä, olen testannut. Onhan siellä paljon tapahtumia, oli nytkin. Sehän on nykyajan tori ja temppelikin, mutta toistaiseksi se on pyhitetty myynnille. Elämyksiä siellä voisi olla. En katsonut vasemmalle, siellä on Joulupukin kammariksi rakennettu tila, jossa ei suoranaisesti myydä. Olisi voinut nähdä Joulupukin ja samalla vaikka morjestaa ammattiveljeä. Huomasin taas, että minulla on esiintymistottumusta, ei siihen pystymetsästä kenestä tahansa ole.

Psyykkinen korkeajännitys laukesi vasta päiväunien jälkeen ja pystyn vasta nyt keskittymään kirjaan, joita tällä hetkellä ovat Thomas Mannin Buddenbrookit ja toisena viimeisin osa Schirerin Det Tredje Rikets Uppgång och Fall, aivan loistava sekin, ei mikään kuiva tieteellinen tutkielma vaan eläytyvä, silminnäkijän kertomus vaikka uskoakseni tieteellisestikin antoisa. Schirer osaa mennä hullun korpraalin ja hänen kumppaneihinsa nahkoihin ja saa lukijansa todella ymmärtämään. Kirjastojen poistokirjoja molemmat. Schirerin kolmiosainen teos on netissäkin, englanniksi, mitä voi lukea klikkausanakirjan avulla. En ryhdy hakemaan tähän linkkiä, Oppitorilla sekin taitaa olla. En tiedä, ehkä Buddenbrooktkin voivat olla netissä, onhan alkuperäisteos julkaistu 1922.