Sagalundin museon perustaja Nils Oskar Jansson eli säästäväisesti, sanoi rakentaneensa museonsa ruispuurolla. Hän säästi palkastaan, jotta sai rahaa ostaakseen vanhoja esineitä. Seinän takana asui vastakohta, 18 vuotta vanhempi työtoveri Adele, jota kutsuttiin yön kuningattareksi, sillä öisin hän elpyi ja kukoisti, kun sai seurustella ihmisten kanssa Sinisessä Salongissaan, runoilla ja juoda viiniä. Hän piti hyvästä ruoasta ja suklaasta; konvehtirasioita on ympäriinsä hänen eläkeläisasunnossaan.
Hänellä oli palvelijatar, joka nukkui keittiön nurkassa. Asunnossa on kuivakäymälä. Ihmettelemme sitä kävijöiden kanssa. Joutuiko palvelijatar tyhjentämään tuotokset joka päivä, luulisin, sillä muuten varmaankin haiskahti.
Ehkä tuohon aikaan ei vielä tiedetty siitä, että erottelemalla virtsa muista tuotoksista, saadaan kyllä hajutonta tavaraa. Minulla on omakohtaisesti tavattuna keinutuolikäymälän kehittäjä, jolla oli myynnissä hieno erotteleva keinutuoli-wc. Hän väitti, että sillä tavalla tuotokset ovat hajuttomia, eikä niitä tarvitse tyhjentää. Hänellä oli myös muita saman aiheen tuotteita, mm. vastaava tuolikäymälä automatkoille.
Kemiön vanhassa käräjätalossa on nähtävillä nimismiehen käymälätuoli, mutta sekään ei ole erotteleva.
Nils Oskar kävi ulkohuusissa, mutta hieno neiti Adele arvatenkin tuossa sisähuusissa.
Adele eli säätyläiselämää, vaikka opettajattaren eläke ei ollut suuren suuri. Kirjoittaminen tuotti hieman, Amos Anderson piti hyvää huolta entisestä kiltistä opettajattarestaan. Neidillä oli sukulaispoiika hotelli Kämpin johtajana ja hän sai asua siellä ilmaiseksi kuukausikaupalla, kun hän eläköidyttyään vietti talvikaudet kaupungissa. Maalle hänet useinkin toi Amos Andersonin auto ja kuljettaja.
Adele eli yli yhdeksänkymppiseksi, mutta Nils Oskar eli vain 65 -vuotiaaksi. Hän kuoli anemiaan, mitä yksipuolinen ruoka saattoi pahentaa ja ehkä jopa aikaansaada sen.
Molemmat olivat varmaankin huolestuneita ihmisiä. Adelen sanottiin perineen Wemanin suvun melankolisuuden. Hän oli seurankipeä; silloin hän pystyi unohtamaan huolensa ja nuoruuden myttyyn menneen rakkauden, josta hän toisaalta sai käyttövoimaa taiteelleen ja toisille omistautumiselleen. Joskus Nils Oskar kuulemma meni seuraajansa luokse koululle ja pyysi heitä menemään seuraksi Adelelle, joka kuulemma huokaili, niin että "väliseinä oli haljeta".
Nils Oskar ehkä yritti pysyä mukana Adelen seuraelämässä ja illanistujaisissa, mutta ei jaksanut kauaa, ja otti vuoteensa ja meni nukkumaan Tjudan koulun keittiöön kesäajaksi. Siellä oli tulisija ja myös viileää ja viihtyisää. Esineiden keräämisen tulokset täyttivät asunnon, eikä ole ehkä edes ihan varmaa, missä hän asui ja kauanko hän ehti asua eläkeläisasunnossaan, jonka Kemiön ruotsinkielinen nuorisoseura rakensi arvostetulle perustajakaksikolleen. Pian Adele pääsi eläkkeelle ja vietti sitten talvikauden mm. Helsingissä, jossa hän elämänsä syksyssä koki mm. menestyksen kirjoittamallaan näytelmällä, Hultnäsin kinkerit, joka meni monta kertaa Ruotsalaisessa Teatterissa ja muutamilla muilla paikkakunnilla. Hän oli jopa juhlittu ja arvostettu elämänsä illassa.
Nils Oskarin viimeinen kirje Adelelle on liikuttava. Se on kuolinvuoteella kirjoitettu. Adele on kertonut menestyksistään, mutta Nils Oskar ei jaksa innostua, eikä hän siitä enää nousekaan. Häntä kalvoivat monet asiat, pettymys elämään suurista saavutuksista huolimatta.
Adele oli hyvän ruoan ja viinin ystävä. Kaloreita ei laskettu eikä tuskin laihdutettu, ja siinä sen näkee: Hän eli pitkän elämän, vaikka hänelläkään ei ollut helppoa. Hän muisteli taisteluvuosia synkkien miesten riitojen sovittelijana, täyttymätön rakkaus ja pettymys oli tietenkin aina taustalla. Joku kertoi Kemiön kuulumisia: Asiat ovat kuten tavallista: Nils Oskar raivoaa ja Adele itkee. Kuitenkin hän pystyi hienosti sublimoimaan. Hänellä oli sosiaalisuutta ja verkostoja, mikä varmaankin piti verisuonet notkeina viinin ohella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti