Ei enää ulkona nukkumista

Nukuin sisällä ensimmäisen yön, ovi auki. Parvekkeella oli mukava nukkua muutamat aikaisemmat yöt. Raikas yöilma nukutti hyvin ja yön ääniä oli vaihtelun vuoksi jännittävä kuunnella. Vain muutama sääski häiritsi ininällään. Jaakko heitti kivensä jo viikko sitten, mutta järvivesi ei ole juurikaan kylmennyt. On ikävää nähdä kuivuudessa kituvia peltoja. Enää ei nälänhätiä tule, mutta tavallista kalliimmat vihannekset kaupan hyllyillä kyllä huomaa. Kaupungin nurmikot olivat ihan kulottuneet.

Viikon aikana luin sentään muutaman kirjan. Yksi, jonka nimeä en muista, oli ruotsiksi käännetty lapsuudenkuvaus, joka nousi suuriin mittoihin. Sen oli kirjoittanut amerikkalainen toimittaja, muistaakseni Welch-nimeltään. Hän kertoi perheestään ja eksentrisistä vanhemmistaan, jotka elivät kiertelevää elämää ja päätyivät Kaliforniasta isän surkeaan kotikaupunkiin Appalakeilla ja sieltä lopulta asunnottomiksi New Yorkiin. Kuten kirjan takakannessa sanottiin, teos on yhtä vaikuttava kuin Frank Mccourtin kuvaukset omasta lapsuudestaan.

Luin kolme Kauko Röyhkän kirjaa, jotka myytiin Halpa-Hallissa. Kirjoja siellä ei aikaisemmin ole näkynytkään. Vahvin niistä oli Kaksi Aurinkoa, joka kertoi ihmiskohtaloista sodan varjossa. Se ei turhaan ole ollut Finlandia-ehdokas. Röyhkä näyttää olevan seksuaalisuudesta kovasti kiinnostunut, sillä se oli yhtenä teemana kaikissa kolmessa. Henry Saaresta kertova kirja oli mielestäni huonompi ja Ocean City myös, vaikka niissä kaikissa oli kyllä kiehtovuutta. Päähenkilö oli futurologinen siittäjä, johon oli kyllä hieman vaikea samaistua, mikä mielestäni on lukuelämyksen yksi edellytys.

Tulen varmaankin ärsyttämään joitakin satunnaisia lukijoita syksyn marja-asioilla. Minkä minä sille voin. Minulla täytyy olla jotain asiaa mennä metsään.

Sopu-kuivuri, jonka hain huoltoaseman postitoimistosta, osoittautuikin tehdyksi tutusta materiaalista, aaltomuovista, jota minullakin on yhä varastossa Keuruulla, jos sitä ei sieltä ole viety. Hankin sitä leijojani varten. Asia hautuu yhä, ehkä yritän uudestaan.

Muistan jutun rovaniemiläisestä perheenäidistä, joka sai kuivuri-idean. Hän leikkeli prototyyppejä pahvista ja tässä tuo tuote sitten on. Maksoi tosin 156,50 €. Hong Kongissa olisi ollut, tosin pienempi, kuivuri kolmasosan hinnalla. En ole vielä aukaissut laitosta, mutta pidän sitä nerokkaana. Aaltomuovilevyä on pitänyt vain osata leikata oikeasta paikasta, lyödä niitit oikeaan paikkaan ja vips, siinä on kuivuri. Sama asia kuin marmorilohkareen sisältä löytyy kuvapatsas, kun osaa oikeasta paikasta ottaa. Samasta materiaalista on kuivurin säilytyslaukku. Siitä näkee kaupoissa tehdyn monenlaisia esineitä, luovuus ja mielikuvitus asettavat vain rajansa.

Olisi pitänyt uskoa viisaampaa (L:aa), joka sanoi, että puolukkasurvoksessa ei saa olla kantta. Ajattelin, että ehkä siinä on perinteinen uskomus, joita luonteeni mukaan asetan kyseenalaiseksi. Mutta viiden litran herkullisen survoksen päällä on hometta. Kohta on puolukka-aika (jos niitä ylipäätänsä tulee), mutta olisin voinut viedä survoksen työpaikan ravintolaan. Astiassa oli kansi. Toinen astia säilyi aivan hyvänä, siinä ei ollut kantta. Pinta vähän kuivui, mutta maussa ei ole yhtään huononnusta. Puolukoita ei tosiaankaan tarvitse hillota, jos kylmäkomero on käytettävissä. Valitettavasti vain puolukat vaativat sokeria, jotta happamuus ei tunnu.

Tutkin salliiko työnantaja minun viedä työpaikan työttömät miehet parin tunnin risteilylle Eugenia-purjelaivalla. Piristystä tuloloukussa eläville ihmisille? Itse lähden joka tapauksessa vielä yhdelle lomamatkalle puolen kuun jälkeen, kun Sagalundsgillet tekee Vironmatkan maan ruotsalaiseudulle.