Muu ei ole tärkeää kuin puutarhanhoito eikä sekään

Kaikkien luomupuutarhailijoiden äidin, Ulla Lehtosen, kirja, LUONNONMUKAISESTI omassa kotipuutarhassa, Luomuviljelijöiden käsikirja kaikille kotipuutarhureille, on viehättävää, mutta samalla pelottavaa luettavaa.

Puutarhanpito on antoisaa, meditatiivista, terveellistä, mutta se vaatii myös aikaa ja valtavasti tietoja.

Huomaan omien tietojeni ja taitojeni olevan perin vajavaisia. Jotakin olen kokenut, kun olen puutarhan äärellä ollut muutamia vuosia, mutta opin vain pieniä segmenttejä.

Perusvirhe oli, että ekoyhteisön kasvimaa oli liian suuri. Ihan itsenäisenä, oman kasvitarhan pitäjänä olisi mukavinta aloittaa. Tehdä itse omat virheensä ja kokeilunsa. Pienimuotoisen muutaman neliön viljelmän kanssa ei tulisi niin suuria ongelmia. Sato on helppo korjata. Kitkeminen käy vaivatta. Samoin puutarhan perustaminen, kompostointi ja kaikki. Minä itte on parempi kuin kolhoosi.

Puutarhanhoito on loputtomiin varioivaa ja kiinnostavaa. Pelottavaa ovat sitten kaikki kasvitaudit ja tuholaiset. Miten kasvit sopivat toisiinsa on oma tieteenhaaransa, allelopatiaksi kutsuttu. Tässä tuleekin yksi mieliteesini. Vaikka on tuhat kertaa jonkin asian kuullut, asia ei välttämättä ole tosi. Esimerkkinä se kuinka sanotaan sipulin ja porkkanan vierekkäin kasvattamisen estävän tuholaisia. Pötypuhetta, sanoo Ulla.

Kasvien käyttäminen ruoaksi on sitten taas oma juttunsa, jota voi harjoittaa ilman puutarhaplänttiäkin. Meillä ekokylässä se oli huonossa jamassa. Jos kaupasta ei osta lisukkeita, pelkät puutarhan tuotteet sinällänsä jäävät köyhiksi. Meillä ei osattu tehdä hienoista kasviksista herkullista ruokaa. No joskus toki. Sosekeitto oli hyvää esimerkiksi. Kasvit ovat parhaimmillaan raakoina, tai kevyesti kypsytettyinä.

Se miten kasveja pitää lannoittaa ja kastella, jotteivät ne sisällä liikaa esimerkiksi raskametalleja ja nitriittejä, on monimutkaista ja tunnen itseni noviisiksi. Mutta Ulla tuntuu tietävän.

Meillä monet kasvitaudit vältettiin ehkä sillä, että ruohokate kasvatti terveitä ja vastustuskykyisiä yksilöitä. Katetta oli ylen määrin (minun ansiostani). Maan laatu ja humus parani muutamassa vuodessa. Komposteja oli liikaakin ja osa pääsi maatumaan, kun niitä ei tarvittu katteen takia. Tai sitten puutarhan hengetär ei halunnut niitä käyttää. Hän teki monia asioita vaistonvaraisesti tai ei osannut kertoa miksi.