Kekkosen päiväkirjat

Luin loppuun Kekkosen päiväkirjojen kaksi viimeistä osaa. Ne ovat elävää luettavaa. Niitä vasten on hyvä päivittää omia muistojaan viimeisiltä vuosikymmeniltä. Jonkin verran muistin asioita. Viimeinen osa oli ajalta, jolloin olin muuttanut Ruotsiin. Meillä oli pieni lapsi ja tein intensiivistä työtä. Ehkä opin jälkikäteen jotakin suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen tunnetuista nimistä. Päiväkirjassa asiat monesti henkilöityvät. Tässä kirjoittajana oli vallan huipulla oleva ihminen, josta toiset ja meidän muiden kunnioittamat nimet olivat joskus alkoholisteja ja tunareita. Toiset väkisinkin pienenivät Kekkosen seurassa.

Karjalainen varsinkin näyttäytyi heikkona alkoholistina, jota siedettiin ihmeellisen pitkään. Virolainenkaan ei kovin paljon valtiomieheltä vaikuttanut. Suuri osa pohdinnoista keskittyi seuraavan presidenttikauden varmistamiseen tavalla tai toisella. Neuvostoliiton suurlähettiläät ja lähetystöneuvokset olivat tärkeässä roolissa. Itänaapuri tosiaan puuttui asioihimme.

En pysty kirjoittamaan kirjoista mitään kokonaisesitystä, mutta elävää kirjallisuutta tämä on. Sanotaan vaikka mitä loputtoman solidaarisesta Juhani Suomesta, suurtyön hän on ainakin tehnyt. Historiantutkijat saavat tietenkin koulutuksen käsialojen lukemiseen. Kekkosen käsiala näyttää äärimmäisen vaikealta. Kirjan paperikannesta olevista näytteistä en siitä saa juuri ollenkaan selvää.

Kirjasta oli joko Suomen tai Kekkosen perinnön valvojan toimesta poistettu perheeseen liittyvää aineistoa, mikä oli sinänsä vahinko kirjan elävyyden takia. Toisaalta elävät ihmiset tarvitsevat intimiteettisuojansa. Kekkosen jälkikasvu ei tainnut olla isänsä veroista.

Muistan suurlähettiläs Jussi Mäkisen, Kekkosen lellikin, joka törttöili Itävallassa mitä melkoisesti. Mainintoja hänestä on päiväkirjassa paljonkin. Hän kuoli ennen aikaisesti psyykkisesti sairaana.

Kekkonen on kirjannut itse omat ensimmäiset muistikatkonsa ja viimeisten vuosien lisääntyvän rappeutumisen, joka pidettiin kansalta salassa. Hän kirjasi ylös tarkkaan painonsa ja lääketieteellisten tutkimusten tulokset, hiihtomäärät.

Luottamus, jota noina aikoina toitotettiin NL:n ja Suomen suhteiden perustana, olikin rakentunut heikolle perustalle, minkä myöhemmät tapahtumat ovat todistaneet. Kekkonen itse suhtautui asiaan asettamatta sitä kyseenalaiseksi. Ehkä hän kuitenkin oli se suurmies, joka piteli idän karhua aisoissa tahdonvoimallaan. Toiset johtohahmot jäivät alamittaisiksi.

Minua kiinnosti ehkä eniten tuo inhimillinen puoli, jota esiintyi varsin niukasti päiväkirjassa. He olivat viimeisinä vuosina vieraantuneet vaimonsa kanssa toisistaan miehen edustustehtävien ja Sylvin sairaudenkin takia. Hänen päiväkirjoissaan mainitaan osa noista toisista naisista, Anita ja Maarit, mutta mitään ei selitellä eikä psykologisoida.

Paljon toimitetuissa päiväkirjoissa viitataan Kekkosen keräämiin lehtileikkeisiin, joita tietenkään sitten lukija ei näe. Hän tuntui olevan kiinnostunut omasta maineestaan ja saamistaan kehuista, mikä on perin inhimillistä. Ihan sellainen inhimillinen touch jää kuitenkin puuttumaan.