Ulkosaaristoonko?

Ajattelen useasti mahdollista tulevaa muuttoa ulkosaaristoon. Oletan, että toimeentuloni onnistuisi ansiosidonnaisen lisäpäivillä. En suinkaan pidä sitä ainoani tulevaisuuden suunnitelmana. Vaihtoehtoisia mahdollisuuksia on muitakin, miksei vaikka työelämääkin, nyt kun olen siihen päässyt jotenkin käsiksi taas.

Kirjoittaisin mielelläni, mutta voisinko saada siitä edes vähän ansioita, ei rahan takia, vaan siksi että palkkio merkitsisi muutakin, tunnustusta, rohkaisua. Blogistanissa on leegio hyviä kirjoittajia, jotka tekevät palstojaan ihan kirjoittamisen ilosta. Ajattelin tarjota Turun Sanomille, että voisin kirjoittaa vuoden sopimuksella ulkosaariston elämästä neljänä vuodenaikana. Olisi kiinnostava tutkia ulkosaaren yhteisön elämää, tehdä matkoja muihinkin saariin. Kulkea katsomassa vaikka mitä on jäljellä Zilliacus/ Tikkasen kuvaamasta saaristosta, mitä muutoksia nykyaika on tuonut mukanaan. Minulla on lainassa Turun Sanomien kustantama kirja Ristiin rastiin saaristomerta, vuodelta 1991. Kirjoittaja Eka Metsävuori. Toinen lainaamani kirja on mustavalkoisia, hienoja valokuvia sisältävä, Kaj Dahlin Saaristomerellä. Sen julkaisuvuosi on 1987. Jo nämä kirjat tarjoavat perspektiiviä, jota vasten nykyisyyttä voisi tarkastella. Kirjoja on varmasti lukuisia muitakin.

Näin mielestäni esimerkiksi Utöllä armeijan jälkeensä jättämät rakennukset suurena mahdollisuutena saarelle, mutta minulla ei ole mahdollisuuksia päästä mukaan kehitystyöhön, kun ei ole rahaa eikä kontakteja. Luulen, että tämän kesän aikana Senaatti-kiinteistöt myyvät paikan eniten tarjoavalle. Luontevaa olisi, että saaren omat yrittäjät perustaisivat yhtiön, joka ostaisi tilat. Rakennuksista puhuttiin, että ne ovat rumat, mutta mielestäni ne jotenkin kummallisella tavalla sopivat siihen ympäristöön. Siellä oli pari, kolme rivitalon pätkää, jossa oli ollut kantahenkilökunnan asuntoja, suuri rakennus, jossa varmaan asevelvolliset olivat asuneet. Siellä täytyy olla kaikki: keittiö, ruokasalit, toimistot, luokkahuone, jumppasali, sauna, työpajoja, varastoja, kaikkea mitä tuollaisessa yhteisössä on täytynyt olla.

Ympäri saarta oli teknisiä tiloja. Armeija oli vastannut vesihuollosta ja ehkä sähköstäkin, rannalla oli iso, tekniseltä näyttävä halli.

Tulee olemaan jännittävää nähdä ostaako joku yritys tilat. Hinta tulee luultavasti kohoamaan korkeaksi. Joka tapauksessa toiminnasta, jos sellaista tulee, tulee olemaan hyötyä saarelle. Voisin kuvitella, että jollakin ekoturismiin liittyvällä yrityksellä voisi olla hyviäkin menestymisen mahdollisuuksia. Saari ja kaikki saaret ja luodot ympärillä tarjoavat mahdollisuuksia monenlaiseen vapaa-ajan toimintaan. Valokuvaukseen, sukeltamiseen, luontoretkiin (linnut, kasvit, hylkeet, ekologia). Kurssien ei tarvitsisi välttämättä olla liittyviä mitenkään teemoiltaan luontoon ja saaristoon, mutta ympäristö tarjoaa upeat puitteet. Ala, josta itse olen kirjoitellut enemmän tai vähemmän kitkeriäkin kokemuksia, hyvinvointiin ja "henkisyyteen" liittyvät kurssit ovat melkoinen tekijä, kun katsoo alan kurssitarjontaa. Ostovoimaa on. Mennäänhän sitä Lappiin ja monenlaisiin keskuksiin kokemaan elämyksiä. Nauvon Pernäsistä on kuitenkin vain nelisen tuntia yhteysaluksella. Uusia kohteita tietenkin haetaan. Paljon riippuu kurssien luonteesta, ohjelmatarjonnasta.

Tietysti joku voi surkutella turistien tuomista saaristoon. Meneekö saaristo pilalle? Tuskin se menee. Se on suuremmassa kädessä, ilmaston muutoksessa, meriluonnon haavoittuvuudessa ja vesien rehevöitymisessä. Aikaisemmin Utölle ei ole tavallinen matkailija edes voinut tulla majoitustilojen puutteen takia. Sitä on valitettu monessa paikassa. Rikkaat veneilijät ovat aina päässeet saaristoon. Saaren matkailun pitäisi tietenkin olla luontoa säilyttävää ja elämisen ehtoja tukevaa.

Esimerkiksi Utöllä armeija on varmaankin ollut ensiarvoisen tärkeä yhteisaluksenkin takia. Myös koulu, kauppa, baari ovat hyötyneet. Saarella on kerran viikossa auki oleva kirjastokin. Hyvät nettiyhteydet, televisio, postin toimipiste. Aikaisemmin armeijalla oli terveydenhoitaja, jota nyttemmin ei enää ole. Medihelin lopettaminen on damokleen miekka vakiasutuksen esteenä. Toivottavasti helikopterilentojen rahoitus tulee kuntoon. Matkaa Turkuun linnuntietä on vain sata kilometriä.

Saaren kotiseutuyhdistys on perustanut asuntoyhtiön hyödyntämään olemassaolevia siviiliasutuksen tiloja. Ensimmäisen muuttajaperheen piti muuttaa juhannuksen alla, tosin vain vuoden vuorotteluvapaan ajaksi. Kotiseutuyhdistys haluaisi lapsiperheitä. Netissä on lista vuokrattavissa olevista asunnoista. Rantojen mies on tipsannut tuttavastaan, valokuvaajasta, joka on vuokrannut vapaa-ajan asunnon saarelta. Kaikkein parasta olisi, että saarelaiset kokoaisivat voimansa ja perustaisivat yhtiön, joka ostaisi armeijalta jääneet tilat. Silloin heille jäisi kontrollin mahdollisuus siihen, mitä heidän saarelleen tulee.

Kovasti haluaisin jo nyt, kokeilemaan ainakin vuodeksi asumista, kuten varusmiehet sanoivat, lokin paskantamalla luodolla. Sitä se ei suinkaan ole kuin nuorenmiehen hormonien täyttämästä viettielämästä käsin. Mutta koska minut otettiin ystävällisyydestä tähän projektiin, en voi sitä jättää vuotta ennen kuin määrärahat loppuvat. Olemme jo suunnitelleet toimintaa loppuajaksi. Kovin merkittäviä tuloksia en tosin ole saanut aikaan. Kaikki on ollut kovin pientä ja vaatimatonta. Mutta siitä huolimatta en voi jättää ystävällisiä ihmisiä pulaan. Vuodeksi olisi ikävä palkata uutta ihmistä.

Minua kiinnostaisi myös tutkia se saaristoblogin pitäjän mahdollisuus. Olen lukenut Panun palstaa. Hän on tietenkin omalla tavallaan moniin asioihin perehtynyt ja ilmaisutaitoinen kaveri ja epäilen itseäni. Olisiko minusta saaristolaisblogin pitäjäksi, jolle maksettaisiin. Onhan minulla diletantin laveuteni. Ehkä olen naurettava horisija, kuten esim. Saara-rouva on huomauttanut ystävällisesti. Tiedän monesta asiasta paljon, mutta en kovin syvällisesti. Lukijoitakin on kuitenkin edelleen varsin mukavasti vaikka erinomaisia kirjoittajia on pilvin pimein. Ehkä lukijat kuitenkin jotakin näissä jutuissani näkevät.