Tulevaisuuteni on turvattu

Olenhan minä sen tiennyt ennenkin, mutta en ole sitä ajatellut. Erinäisistä syistä ajattelin työuraani vajaan vuoden päästä loppuvassa, vähän kituvassa projektissa. Ei se minun vikani ole, että se kituu.

Työttömyysaikana putosin ns. työmarkkinatuelle, koska olin ollut työttömänä 500 päivää. Se tarkoittaa periaatteessa kahta vuotta, mutta koska olin koulutuksissa, aika taisi olla lähes kolme. Työmarkkinatuellakin pärjäsin säästöjeni ansiosta, mutta pidemmän päälle uhkasi köyhyys.

Käytin tuon yhteiskunnan tuen ekoyhteisön eteen, mutta siinäkin tuli raja lopulta vastaan. Tässä ei nyt siitä enempää. Ns. eläkeputki ja työttömyyseläke koski minua hieman vanhempia, mutta minun ikäisilleni 40-lukulaisille tulivat sittemmmin ns. lisäpäivät. He saavat ansiosidonnaista päivärahaa siihen asti, kunnen eläke tulee. Kruksina minun kohdallani oli vain ns. työssäoloehto. En ollut ollut työssä tiettynä aikana tiettyjä viikkoja, mihin en tässä tarkemmin mene.

Kun kuitenkin pääsin tähän sijaisuuteen, työssäoloehto täyttyy. Minulla on siis oikeus saada avustusta n. 60 % nykypalkasta eläkeikään asti, vaikka en koskaan saisikaan työtä, mitä aion todella kyllä hakea, jos terveys kestää. On aika huojentavaa vaikka toisessa vaakakupissa on tietenkin ikä ja sen mukanaan tuomat ongelmat.

Minulla on se tunne, että senssini ovat parisuhdemarkkinoilla ohi. En varmaankaan jaksa ryhtyä suhteeseen kenenkään ikäiseni, yleensä loppuun palaneen, katkeran ja ylipainoisen naisihmisen kanssa. Nuoremmat taas katsovat ohitseni nuorempiin.

On siis korkeintaan oikeudenmukaista, että saan siitä rahallista korvausta, jolla uskon pärjääväni mainiosti. Minun ei tarvitse mennä nuorempien lailla "paskaduuneihin". Minä tulen siis saamaan kansalaispalkkaa loppuikäni.

Pysyttelemällä jotenkin virkeänä harrastusten, ravinnon ja liikunnan avulla saan nauttia vielä elämsätä. Elämä on kuitenkin elämisen arvoista niin kauan kuin se on.