Pesonen

Matkan ehkä paras anti oli tutustuminen nuorempaan lapsenlapseen. Erikoinen persoonallisuus. Hän osaa sanoa muutamia sanoja, puhuu varmaan kyllä mielestään paljonkin, mutta puhe on toistaiseksi melko käsittämätöntä. Pojalla on ihan mukava luonne.Hymypoika, joka osaa ottaa kontaktia, veitikkamainen ja vitsaileva, mutta uskomattoman itsepäinen. Kaksi vuotta vanhempi velipoika on helisemässä, kun vanttera, melkein neliskanttinen kaveri haluaa tahtonsa esiin. Hän puree, raapii ja lyö ja isoveli joutuu pyytämään vanhemmat apuun. Jos poikaa kieltää, hän huutaa kimeällä äänellään tarkoittaen, ettei hän pidä kielloista. Vieras, isoisä, isä tai äiti saa saman reaktion, jos uskaltaa kieltää. Silti hän tottelee lopulta eikä kanna kaunaa. Väsyneenä ja nälkäisenä hän on hirmuinen kiukkupussi, oli jo ihan imeväisenä vauvana.

Nyt hän on tuhti ja tomera. Hän kulkee keinuvin vahvoin askelin, on äärimmäisen varovainen, mutta silti tapahtuu vääriä arvioita. Hän ei pyydä apua ensi hätään, mutta osaa toki turvautua aikuiseen. Jos kaatuminen tai putoaminen on ehtinyt tapahtua, hän huutaa mammaaa ja pyyhkii kaikki muut auttavat kädet sivuun, sätkii ja huutaa. Äiti on lopulta se tukipylväs, joka osaa ainoana lohduttaa. Pojalla on luonnetta vaikka toisillekin jakaa.

Aamupäivällä naapurin lievästi kehitysvammainen tyttö ja minä katsoimme kuinka pojat laskivat potkuautoillaan pihalta kadulle. Kadulla ei ole juurikaan liikennettä, mutta hetkeksikään lapsia ei voi jättää ilman valvontaa. Tontin ohitse menee kapea, mutta vilkkaasti liikennöity tie, jonne ei ole menemistä. Ihme kyllä lapset oppivat varomaan eivätkä lähesty kuoleman tietä. Aivan samanlaisessa vaarassa olisi pieni koirakin, mutta sekään ei edes aiokaan karata tielle. Silti yksin heitä ei ole pihalle päästäminen. Pojat laskivat mäkeä tukka suorana ja kurvailivat autoillaan rinnetontilta kotikadulle, jossa ei liikennettä paljoa ole. Iso tie kulkee ihan tontin vierestä, mutta sitä oppii olemaan huomaamatta. Aivan samanlaisen kokemuksen saavat ne jotka asuvat junanradan vieressä. Sitä ei lopulta edes huomaakaan. Vieressä pauhaavaa vilkasta liikennettä, joka ei noudata nopeusrajoitusta, ei lopulta edes kuulekaan. Minäkin nukuin kymmenen metrin päässä tiestä mökissäni, joka tosin on vuoren rinteessä liikenteen yläpuolella.Samalla olemme kapealla kannaksella kahden kimmeltävän järven välissä, pronssikaikaisen muinaislinnan rinteellä. Pian lähes samaan paikkaan tulevat lampaat, jos ne suostuvat pysymään aitauksessaan.

Kävimme eilen Julitan kartanossa. Se sijaitsee Södermanlannin eli Sörmlannin maakunnassa. Yrttitarha oli laaja ja hieno. Puistossa on Pettsonin eli Pesosen talo. Se on rakennettu 2/3 kokoon. Vajassa oli Pesonen itsekin ja Findus-kissa, kovin ne olivat liikkumattomia. Lapset taisivat luulla niitten olevan oikeita. Kesällä mökissä on elävä Pettson, kaikkien pienessä mökissä asuvien ukkojen arkkityyppi. Kaikki oli ihan kuin kirjassa.

Ostin tyttärelle Lidlistä sähköllä toimivan grillin, jota hän kokeili tänään aterian valmistamiseen. Hänen mielestään patiolle tuli sen mukana ihan uusi ulottuvuus. Ruoat eivät sinänsä ehkä onnistuneet ihan parhaimmalla tavalla.

Siljan bussimatkassa oli myös uusi ulottuvuus. Kun bussi lähestyi Tukholmaa, kuljettajasta sukeutui mainio matkaopas. Hän ryhtyi ihan spontaanisti kertomaan tien varrelle jäävistä nähtävyyksistä, sanoisin kultuurillisesti, henkevästi ja asiantuntijuudella. Katsoin lompakostani, mutta siellä oli vain viisisataa kruunua. Olisin palkinnut, mutta viisisataa on sentään liikaa, vaikka Ruotsin rahan arvo on laskenut. Kun aloitin opettajana taisin ansaita jotain alle kolme tonnia kuussa. Nyt opettajan alkupalkka on varmaankin parikymmentä tuhatta. Toiset matkustajat kiittelivät kuljettajaa ja katsoin, että en rupea lisää vuodattamaan, mutta matka oli ehdottomasti elämys kuljettajan ansiosta. Kuljettaja oli ihan tavallisen ukon näköinen, mutta hänessä piili taiteilija ja filosofi, vähän kuten Pettsonissakin.