Matkalle lähtiessäni tapasin rappukäytävässä JP:n, joka on ikäänkuin talonmiehen ja isännöitsijän yhdistelmä. Isännöitsijäntoimisto on toisella paikkakunnalla ja käytännössä toimintaa vetää siivousyhtiö. Joku oli soittanut hänet paikalle epäilyttävän käryn takia. Sanoin, että luultavasti syynä olin minä, sillä yritin putsata piintynyttä liettä hyvällä Pirkka-niksillä eli mäntynestesaippualla. Sitä pitää kuumentaa, silloin se on tosi tehokas. Yritin kyllä tuulettaa käryt parvekkeelle, mutta veto oli vienyt käryä porraskäytävään. Yritin vihjata samalla, että ottaisin kovin mielelläni paremman kylpyammeen, mutta turha oli toivo. Palatessani ei uutta ammetta tietenkään ollut. Heppu on oikeastaan aika laiska. Tänne tullessani hän esitti paljon parempaa kuin miksi hän osoittautui. Tällaisessa slummissa asuvalle ei tarvitse tehdä palveluksia. Amme on minusta paljon mukavampi kuin tavallinen sähkösauna. Otan kylvyn joka aamu ja jo lakastuneen ekoihmisen imagon puolustuksekseni ajattelen, etten syyllisty kovin suureen energiantuhlaukseen, sillä en käytä kuin vähän vettä kerralla.
Ilokseni, toukokuussa kylvämäni yrtinsiemenet ovat itäneet eivätkä kuivuneet viikon aikana. Täällä on ilmeisesti ollut kylmää. Pitänee hakea valmiita taimia toden teolla.
Taas tuntuu, että olen aika lailla tyhjän panttina mitä tulee töitten määrään. Tämä on kuitenkin niin helppo homma ja palkkakin on kohtalainen, etten ryhdy hakemaan uutta työtä. Vuoden päästä se on sitten edessä. Kiinnostavaa nähdä, löytyykö ikälopulle enää mitään. Nyt olen tosin ollut töissä eikä hakupapereissa tarvitse näyttää kahdeksan vuoden lovea työhistoriassa, tai ainakaan se ei ole viimeisenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti