Miekkaliljat

Pyöräilin parikymmentä kilometriä tullakseni vain ehkä kahden kilometrin päähän linnuntietä kotoani. Viime vuonna kävelimme tietokonegurun (hän on muuttanut) kanssa Björkbodaträskin rantoja aivan tiettömiä taipaleita, ja näin tämän miekkaliljaniityn. Minulle tämä oli suuri elämys, vaikka pocket-kuva ei annakaan oikeata vaikutelmaa.

Uimaan pitää päästä illalla. Olen jo käynyt kerran tänä kesänä ja pitäisi aloittaa päivittäiset käynnit. Samalla järvellä hiihdin talvella päivittäin, muualla ei ollut lunta. Ölmos - hauska nimi, on aivan upea hiekkaranta oikean meren rannalla, mutta se on aika kaukana. Kenellekähän tuli mieleen tehdä olutmuusia, vai mitä tuo nimi mahtaneekaan tarkoittaa.

Björkbodan järven rannalla on kaksi herraskartanoa. Ne eivät ole enää tehtaanomistajan asumuksia, mutta ovat tietenkin olleet. Toisessa olen käynytkin ja ystävällinen omistajapariskunta esitteli upeaa kotiaan.

Lainasin taas uudestaan valloittavan Anders Ramsayn muistelmat, I:n osan, Muistoja lapsen ja hopeahapsen. Andershan oli tämän samaisen herraskartanon lapsia ja myöhemmin ruukinpatruuna kahteen otteeseen. Hän oli epäonnistunut elämässään, mutta ryhtyi vanhoilla päivillään kasaamaan kokoon muistelmia, joista tuli sen ajan bestseller, täysiosuma tänäkin päivänä. Hänen kaupunkikotinsa lapsena oli vaatimattomasti Heidenstrauchin talo, eli nykyinen tasavallan presidentin linna, Kauppatorin varrella. Siellä Anders joutui kärsimään yhden elämänsä suurimmista menetyksistä. Naapuri piti Pestalozzin hengessä yksityiskoulua. Pestalozzia pidetään edistyksellisenä opetuksen uudistajana, sillä hän hylkäsi ruumiillisen kurituksen, mutta otti sen tilalle häpeärangaistukset. Oppilasta saatettiin seisottaa tötterö päässään häpeämässä nurkassa. Naapurin koulu oli kuiva ja nuiva. Anders joutui muuttamaan kokonaan asumaan koululle pieneen kopperoon. Hän katsoi ikkunasta, kuinka kotona juhlittiin ja syötiin herkkuja ja hän vain sai katsoa vierestä. Pahin oli äidinkaipuu. Andersilla ei ollut hyvää sanottavaa koulunuudistajan aatteista, vaikka ne wikipedian mukaan olivatkin oikein hienoja.

Toisen herraskartanon omistaja, jota en ole varmuudella nähnyt edes, on ollut aikoinaan lukkotehtaan johtajakin ja ehkä omistajakin, mutta joutui sivuun ja joutui myymään suurimman osan tiluksistaankin uudelle tulokkaalle. Hänen rannassaan oli aikoinaan yleinen uimaranta, mutta kun Folkhälsanin pitämän uimakoulun juhlissa juhlapuheen tms. kunnia annettiin uudemman kartanonomistajan rouvalle, hän katkeroitui ja kielsi uimarannan pidon ja jopa kulun rannalle, jokamiehen oikeuksista viis veisaten. Olen kuullut mummojen juttelelevan asiasta ja tässä jutussa eivät yksityiskohdat ole välttämättä kohdallaan. Nämä ovat niitä mielestäni herkullisia paikallisjuoruja, joita en voinut olla kertomatta. Minä kyllä kävin ko. uimarannalla viime kesänä, eikä minua ajettu pois.