Luin ihastuneena Junakohtauksen ja Brimin juttuja menneistä ja nuoren polven tietämättömistä käyttöesineistä, tuotteista ja nimistä. Tuttuja ja rakkaita asioita minullekin vaikka mittarissa on kohta 58. Minulle jäin osa suomalaista kulttuuria vieraaksi ulkomailla asumisen vuoksi, mutta olen yrittänyt paikata. Minulle monet heidän luettelemistaan asioista ovat kuin eilistä päivää. Olen elänyt yhden sukupolven pidempään. Lappiin ei moderni aika tullut silloin yhtä nopeasti kuin etelämmäksi. Etelässä oli valintamyymälöitä, mutta Lapissa jonotettiin vuoroa pitkään myyjälle. Sitten piti osata luetella tarkkaan, mitä haluaa. Muistan kuinka joskus eksyin väärään jonoon ja myyjä häipyi jonnekin ikuisuudeksi. Minulle tuli itku.
Sodankylään joskus 60-luvun alussa tulleet valintamyymälät olivat kuin ikkunat olisi avattu Eurooppaan. Siellä oli koneita jos jonkinlaisia, joita sai käyttää itse. Mannermaa oli yksityiskauppa ja siitä tuli oikea tavaratalo. Osuuskauppakin uudisrakensi, samoin Kauppayhtiö. Osuusliike Lapinmaan myymälä, jonka seinässä luki: Lihaa, leipää, maitoa, pysyi muistaakseni pidemmälle tavallisena puotina, jossa pussitettiin sitä myöden kuin ostettiin.
Lapinmaan maito-osastolla muistan lapsena katselleeni kuinka mittakuuppa upposi tiskin alla olevaan isoon astiaan ja nousi sieltä kaataen kermaisen maidon asiakkaan "pääläriin". Mannermaan tavaratalossa oli sitten kone, josta nappia painamalla tuli haluttu määrä maitoa astiaan. Aika pian tulivat nuo legendaariset pussit, joissa oli se vika, että ne vuosivat.
Pääsin nelitoistavuotiaana käymään Tampereella ja ihmettelin maitopulloja, joissa oli tinapaperiset korkit. Näitä on ehkä edelleenkin Brittein saarilla. Minulla on kyllä sellainen ikävä muisto takaraivossa, että pulloista oltaisiin luovuttu tai luopumassa. Tiaiset oppivat näppäisemään nämä ohuet kannet auki. Joka on asunut tai käynyt Britanniassa muistaa maidonjakajat, jotka liikkuivat aamusella. Heillä on tätä nykyä sähköautot, puuttuu vaan, että ne yhä kulkisivat hevosilla. Britit ovat kummallisia epeleitä, toisaalta konservatiiveja, toisaalta he ovat ennakkoluulottomasti ottaneet omakseen uusia ruokakulttuureja, kuten Jamie Oliver ohjelmassaan huomautti, kun hän ihmetteli ruokataitureitten, italialaisten ennakkoluuloja.
Muistan kuinka joskus 60- tai 70-luvulla kerrottiin, että nyt kaikki maito ruvetaan pakkaamaan tetra-pakkauksiin. Muistan kysyneeni, että kolmikulmaisiinko paketeihinko. Sitä samaa ihmeteltiin jopa lehtien pääkirjoitusosastoilla. Yleisesti ei tiedetty, että tetra-pak tarkoitti muutakin. Sen takana on käsittääkseni Rausingien veljekset, joista tuli Ruotsin rikkaimpia ja monikansallisen yhtiön luojia. He veivät rahansa Sveitsiin.
Omassa kodissani elettiin ihan varhaislapsuudessani lähes omavaraistaloudessa. Paljon ei kaupasta tarvinnut ostaa. Eläimiä pidettiin ja niistä tulivat liha, kananmunat ja maito sekä villa. Muuta viljaa ei Lapissa voinut viljellä kuin ohraa, mutta siitä tulikin sitten rieska-ainekset. Teurastusajat olivat yltäkylläisyyden aikaa, mistä olen ennenkin kirjoittanut. Muistan kuinka tehtiin alatoopia, keitettiin huonompia osia kattilassa. Niistä tuli sitten hyytelöä kun massa kylmeni astiassa. Mitkään myöhemmät kulinaariset nautinnot eivät ole olleet yhtä suuria. Vastapoikineen lehmän ternimaidosta tehty uunijuusto, juustonjuoksuttimella aikaansaadusta massasta puristeltu leipäjuusto, joka oikeaoppisesti paistettiin tulen loisteella, vesirieska, karjalanpaisti, poronkäristys, kinkku tietenkin, uunipuurot, hernesoppa, lihasoppa, kuivalihakeitto, kuivaliha muutenkin, harvoin saadut riista-ruoat, munavelli, silakkalaatikko, leetapulla, korvapuusteista puhumattakaan, tässä on muutamia muistamiani perinneruokia, jotka saavat veden herahtamaan kielelleni. Leivonnaiset olivat tietenkin oma lukunsa. Täytekakkua sai juhlissa ja syntymäpäivinä. Hillolla täytetyt pikkuleivät olivat äidin erikoisuus. Hän oli tavallista pientalon emäntää ehkä valistuneempi, matkustanut nuorena ja opiskellut kansanopistoissa ja kiertokoulunopettaja- eli katekeetta-seminaarissa. Hän oli syntynyt 1904. Hän oli järjestötoiminnassa politiikassa mukana ainakin kunnallisella ja maakunta-tasollakin ja saanut paljon kontakteja. Muistan kuinka hän toi matkoiltaan mukanaan ideoita ja kokeili muistaakseni jopa jugurtin tekoa, ettei se sitten ollut kokkelipiimää tai kefiiriä. No nyt tämä meni ruokamuisteloiksi ja minä olen laihdutuskuurilla!
Impulsiivinen maalainen
Arvasin jo ternimaidon kohdalla että nyt se on kyllä laihdutuskuurilla, ja niinpä olikin!
VastaaPoistahmm, voipi olla, että äitisi oli isoäitini kurssikaveri siellä kansanopistossa jos se oli Lapin Opisto. Oli kiva olla siellä töissä sen takia, että seinällä oli kuva 20-luvun ensimmäisestä Lapin Opiston kurssista ja siellä istuskeli hyvin, hyvin nuori mummoni.Opistoahan ei enää ole.
VastaaPoistaTaidat meidän sukua,Kautovuoria tunteakin.
Kautovuoren kemikalikauppa oli yksi nuoren elämäni kiinnekohtia. Siellä käytiin ostamassa karkkeja viidellä pennillä, sormeilemassa leikkikaluhyllyn kapistuksia ja kuuntlemassa Einon juttuja, Kilikalin Einon. Hän oli samassa sukututkimuksessa, jossa oli myös muuta isäni sukua (Mathlin-Onnela-Anneberg)Hänen sukunimensä oli ollut Gustafsberg.Siellä oli myös silloinen maalaisliiton kansanedustaja ja paikkakunnan merkkimies Akseli Paarman. Isäni setä oli ollut yksikamarisen eduskunnan jäsen (senaattori?)ja olen lukenut jostakin, että hän olisi saanut aikaan tien Sodankylään ja siitä pohjoiseen. Hän oli päässyt opintielle ja lukenut varatuomariksi ja oli käsittääkseni lapseton.
VastaaPoistaMinä en ole selvillä Sinun sukupuustasi. Olisipa mukava jos olisimme sukua vaikka väärän koivun takaa.
Eino on isoisäni, eli äitini isä. Eli kyllä taitaa olla niin että olemme sukua, mikäli oikein ymmärsin ja ihan oikean koivun takaa. Äitini on siis ollut Gustafsberg. Pirkko. Sittenhän se muutettiin Kautovuoreksi. Kilikalikauppahan on siellä vieläkin äidin siskon hoidossa, taitaa olla Sodankylän vanhimpia kauppoja.
VastaaPoistaOlet siellä varmaan joskus minuunkin törmännyt kun luuhasin siellä kaikki kesät pienenä ja Einohan oli maailman lapsirakkain ihminen. Eino kuoli meillä Ylitorniolla ollessaan aivan liian varhain.
Olipas tämä hauska yhteys!
Niin ja Pirkon kanssa olimme juuri äitienpäivälounaalla Pohjanhovissa
VastaaPoistaMinä muistan sitä aikaa, kun kemikalikauppa oli, oliko se nimeltään Komulaisen liiketalossa. Liekö enää aoikallaan. Sitten, kun se muutti toiseen paikkaan, oliko se ent. elokuvateatterin talo. Olen niin vähän käynyt kirkonkylässä, etten tiedä onko se yhä samassa paikassa.
VastaaPoistaEino oli tosiaan ystävällinen. Saimme leikkiä leluhyllyn aarteilla. Muistan kuinka Eino oli lukevinaan lehdestä jonkun hullun uutisen, esim. että Melarannan kaivo oli varastettu.
Muistan, että Einolla olisi ollut vanhempi, vähän originaali veli, Kustausperin Jussi, eli Punikki-Jussi, joka kulki valkoinen lakki päässä.
Minun vanhempi veljeni, joka myös asuu Rovanimellä muistaa varmaan enemmän asioita, sillä hän vietti ns. elämää ja tunsi kylän maailmaa paremmin. Itse pysyttelin paljon kotona ja minulla oli töitä siellä.
Vanhimmalla veljelläni onkin sitten dementia, ei hän muista mittään.