5.3.10

Lopen uupunut

Minun olisi pitänyt luovuttaa vanha asunto, mutta en ehtinyt saada siivousta valmiiksi. Varsinkin ikkunoiden pesu oli ongelmallista talvisaikaan. Huoltoyhtiön mies sanoi pese etikalla tai pese kaupan aineella. Ostin kumpiakin, mutta ei se siitä paremmaksi tullut. Jätin kesken ja tulin kotiin tutkimaan netistä, mikä olisi paras konsti. Uskon tuohon Sinoliin tai vastaavaan ja menen koettamaan huomenna.

Nyt kun tavarat ovat poissa, vanha asunto näyttää siedettävältä, mutta ei sitä pelkällä tatamilla voi nukkua. Ikkunoissa ei ole sälekaihtimia ja oli pakko pitää verhoja edessä, ettei ollut kuin näyteikkunassa. Siitä seurasi, että tunsi asuvansa luolassa.

Uudessa asunnossa näen koivuja ja toiselta puolelta pilkottaa vähän Torniojokea. Pihassa on grillikota. Vanhat ihmiset ovat leppoisia, ei tarvitse pelätä juhlien ääniä. Vanhassa asunnossa oli puoli tusinaa vakavaa vikaa, täällä on varmasti yhtä monta etua. Yksi on, että varasto on mukavasti sivussa. Minua olisi hävettänyt viedä sinne kaikenlaisia asioita kuten moottorisaha ja sonnin kuljetuskeppi, mutta onneksi kukaan ei nähnyt. Kaikkea on tullut haalittua, joita ei todennäkäisesti koskaan tarvitse, on jopa hitsauslaite enkä osaa hitsata. Se on konvertteri, eikä mikään mig. Ostin sen Ekokylässä liian isolla rahalla kiertävältä kauppiaalta enkä välittänyt myydä puoli-ilmaiseksi kaverille, joka sen olisi ostanut. Kokeilin joskus hitsata, mutta puikko tarttui yhtenään kiinni. On sillä koneella jotakin tosin tehty Ekokylässä, mutta vähemmän.

Ihan liikaa on tavaraa, en viitsisi roskiin heittää, myyminen rompetoreilla on liian vaivalloista ja hintavaa. Aina toki saa jotain heitettyä poiskin.

1 kommentti:

  1. Muutto aika-ajoin tekisi itsekullekin hyvää. Rompetta kertyy kymmenessä vuodessa nuorkat täyteen,

    VastaaPoista