Netti oli pari päivää poissa, vika olisi ollut heti korjattavissa boottaamalla, mutta en tiennyt. Huomasin siveleväni kirjoja, availevani niitä. Kyllä kirjat ovat sentään vielä voimissaan, eivätkä toivottavasti kuole elinaikanani. Minulla on aika paljon kirjoja, vaikka olen niitä hävittänytkin. On myös kauniita nahkaselkäteoksia, joissa elää mennyt maailma.
Ihmettelin taas eilen sitä, kuinka kovan sosialistinen/kommunistinen/totalitaristinen systeemi on tehnyt ihmisistä, jotka ovat eläneet sen vaikutuspiirissä. Aloitekyky ja mielikuvitus on painettu minimiin, elämä on ollut kovaa ja pakottanut nauttimaan kaikesta kauneudesta, joka katsojan silmissä näyttää krääsältä, pinnalliselta, turhanaikaiselta. Ihmisestä on tullut hetkessä eläjä, vain omaan napaansa tuijottaja; missä on se venäläisten klassikoiden syvyys ja laajakatseisuus.
Vaikka systeemi painotti tieteellisyyttä, oikeudenmukaisuutta ja solidaarisuutta, se sai aikaan aivan päinvastaisia tuloksia. Omastaan on pidettävä kiinni kynsin hampain ja oltava valmiina riitelemään, on epäiltävä aina kaikkea ja petkutusta varsinkin. Raha merkitsee kaikkea näille sosialistisen solidaarisuuden lapsille. Ei ole varaa aitoon kansalaisyhteiskuntaan, heikompien ymmärtämiseen. Ihminen on ihmiselle susi, pelkään.
Venäjä on ollut historiansa aikana luja kriiseissä. Ruotsalaisten, Napoleonin ja Hitlerin idänretket kilpistyivät tähän peräänantamattomuuteen. Venäjä ei kestä rauhaa, mutta jatkuvaa kriisiä se kestää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti