Yllätys kun luin, että perussuomalaisen Timo Soinin tilalle nousee eduskuntaan Pietari Jääskeläinen. Kumma että on samanniminen kuin Liisan mies. Hän olikin sama Pietari. Kuvittelin, että hän on vihreä, vihreä meppiehdokas hän on ollutkin. En tiedä, ovatko he yhä yhdessä, joku vuosi sitten kuulin välirikosta ja sitten taas yhdessä olosta.
Tuon Pietarin (ja Liisan) suhteiden ansiosta Keuruun ekokylä myytiin yhdistykselle. Pietari on ollut mm. nälkätyöryhmän sihteeri, töissä ministeriössä ja oliko se Kuntaliitossa, toiminut Suomen Kylät ry:n asiamiehenä ja nyt jossakin kansalaistoimintapuljussa.
En ole koskaan monta sanaa puhunut miehen kanssa, mutta nähnyt häntä ekokylässä. Kyllä hän ihan asialliselta vaikutti. Toisaalta en päässyt hänestä perille, en oikein löytänyt aitoutta pinnan alta, mutta en sitä hakenutkaan.
En äänestänyt perusuomalaista, sillä en parhaalla tahdollanikaan voi innostua populismista ja Soinin huuteluista. Varmaan perussuomalaisissa on paljonkin ihan fiksuja ihmisiä.
Muuten eivät vaalit minussa suuria intohimoja herättäneet, vaikka periaatteessa olisi pitänyt. Tytär Ruotsissa ei aikonut äänestää, mutta kun huomautin, että onhan siellä ehdokkaana ainakin minun idolini Marit Paulsen, hän aikoi. Paulsen on ollut meppi aikaisemmin, en tiedä pääsikö hän nyt.(pääsi reippaasti)
Se mikä eilen järkytti oli dokumentti Alzheimeria sairastaneesta miehestä. Säälin hänen vaimoaan, joka otti hoitaakseen miestään, joka oli hankala aivan taudin kuvan mukaan. En tiedä, tämä on julmaa, mutta ehkä parempi ratkaisu olisi ollut yhteiskunnan suorittama passiivinen autanasia. Miestä olisi laitoksessa lääkitty, niin että hän olisi mennyt niin heikkoon kuntoon, lopettanut syömisen, että hän olisi menehtynyt vuosia aikaisemmin. Nyt kärsiminen pitkittyi, tuskin hän mitään iloa tunsi itse vuosikausiin, rääkkäystä se oli häntäkin kohtaan. Kyllä eettiset kysymykset ovat vaikeita. Toisaalla on ihmiselämän arvo ja toisaalla myös muistot Kolmannen Valtakunnan eutanasiaohjelmasta, ei sekään helpota.
Ihmisen kanssa joudutaan tekemään ratkaisuja, joissa hellämielisyys ehkä vain lisää kärsimystä. Kehitysapu, ei yleensä välttämättä, mutta joissakin tapauksissa se pitkittää myös kärsimystä, jos se ei auta auttamaan itseään. Joissakin tapauksissa myös maahanmuutto lisää kärsimyksen määrää.
Nuo eutanasiat nousevat koko lailla pian keskustelunaiheeksi, uskallan ennustaa. Kun sairaat suuret ikäluokat alkavat kiusata lääkäreitä ja omaisia, eikä rahaa ole heidän hoitamiseensa oikein missään, alkavat myrkkysuihkeet suhista.Ei siinä muu auta.
VastaaPoistaOlen joskus mietinyt, ovatko nuo rauhanturvaajatkin vain inhimillisen kärsimyksen pitkittäjiä. Otetaan vaikka Suomen sisällissota esimerkiksi.
Jos Tampereen valtauksen aikana suurvallat olisivat sekantuneet asiaan ja erottaneet valkoiset ja punaiset toisistaan, Suomi olisi yhä vielä kahtena palana ja ihmisiä kuolisi joka päivä.
Onneksi saatiin hoitaa homma keskenään. Valkoiset tappoivat punaiset niin tarkkaan, ettei uutta kapinaa enää yritetty.
Lähi-idän tilanne ei ratkea, ennenkuin judet pistävät lihoiksi viimeisenkin alkuasukkaan. Sitten saadaan nauttia rauhasta.
Nämä ovat helkkarin vaikeita asioita, mutta jonakin päivänä ne on kohdattava.
Minulle uusi näkökulma sisällissotaan, kyllä vaan.
VastaaPoistaVarmasti näitä asioita voisi listata enemmänkin, mutta saisi samalla menettää viimeisenkin inhimillisyyden häivän, toisten silmissä.
Kyllä soisin ainakin itselleni armollisemman lopun kuin dokumentin miehelle, jonka kärsimystä kesti kai lähes 10 vuotta.