Luontoretki

Kävelin tutut reitit luonnossa, kuuntelin linnunlaulut ja käen kukunnat, näin heräävän kesän. Nappasin suuhuni hennon horsman verson. Tuossa on puro, joka alkukesästä on vuolas, se virtaa järveen, jonka ylittävä, missään kirjoissa olematon silta on romahtamassa kohta. Vielä sen yli uskaltaa mennä. Siinä tulee sillankorvassa tulee mieleen uimiset, majavat, joutsenet ja talviset hiihdot, kun vielä oli kunnon talvetkin. Toisella retkellä kävin sorakuopalla ja muistin törmäpääskyt ja kaikki retket sen takaiseen maastoon poimimaan lakkoja, joita ei koskaan löytynyt runsaasti. Myös pikkupoikien kanssa tehdyt retket ja tyttöystävien sitä ennen. Kuinka juoksin monta vuotta sitä lenkkiä ja lopulta niin paljon, että sain sydänvian, joka tosin nyt antaa muistuttaa itsestään vain harvoin.

Toista reittiä menin ohi tyhjän Rajalan talon, jonka M. osti ja jonka remontin hän aloitti, mutta ei ole saanut loppuun. Siinä talossa asusti myös minun naisystäväni yhden vuoden kuusine lapsineen. Siellä vietimme jonkinlaista perhe-elämää, kun lapset olivat vielä pieniä. Mitään ei ole häipynyt mielestä. Lasten riehakas kylpeminen alasti lumessa saunomisen yhteydessä, kuinka tulin ikkunan taakse ja pelottelin ja mikä riemu siitä syntyi. Myös parivuoteen ilot, sellaistakin olen kokenut. Siinä talossa on myös vietetty yhteisöelämää, kriisejäkin. Hiiret siellä mellastivat. Talo on päällystetty mineriitillä, fattiglappar, sanottiin Ruotsissa osuvasti. Rungoltaan se on hirttä.

Jatkoin metsään päin, en poikennut katsomaan hienoa näkymää alas joelle, paikkaa kutsutaan Kyöpelinvuoreksi. Jatkoin metsän läpi, salaista tietä joka yhdistää kaksi kylätietä. Kauempana olisi ollut komea putous, jossa on yhäkin jäljellä uittorännin jäänteitä, pudotusta on paljon. Joki on nimeltään Kupanjoki. Joen vartta ei oikein voi kesällä kulkeakaan, mutta talvella se oli tunnelmallinen hiihtoreitti, joki on ollut ennen nimeltäänkin Lapinjoki ja Lapin se toi mieleen.

Reitti vei ohi kahden muun talon, jossa isäntinä olleet sympaattiset veljekset ovat kuolleet varhain, toinen oli ehkä minua nuorempi. Heidät tapasin useaan otteeseen, nuorempi auttoi traktoritöissäkin, vanhempi monissa asioissa. Kerran hän toi saavillisen lahnoja. Hänen talossaan oli pieni metalliverstas, jossa tyttöystäväni kävivät töissäkin. Isäntä ja hänen vaimonsa auttoivat, kun dementoitunut ystäväni eksyi ja tuli suuretsintä. Hän jopa M:n löysikin. Monissa taloissa oli sijoituslapsia ja on varmaan yhäkin. Veljeksien sisaren olen usein tavannut kävelyretkillä, joita harrastin viimeisinä vuosinani täällä.

Viime vuosina karhut ovat lisääntyneet ja niissä metsissä asuu nykyään karhujakin. Menin ohi maastojen, missä harjoitin parina talvena lumenmittausta saaden pientä palkkaakin. Ennen siellä oli latukelkalla vedetty latukin, mutta ei enää kuulemma viime vuosina, kun toinen kuolleista isännistä oli se, joka latua teki viimeisinä vuosina.

Alkoi puristaa rinnasta. Minulla on sellainen vaiva, joka menee ohi vettä juomalla. Vettä ei ollut mukana, mutta yritin nieleskellä sylkeä ja paine hellittikin, muuten olisin mennyt pyytämään taloista vettä. Talvella autioissa mökeissä oli nyt elämää. Oli siellä ympärivuotisiakin mökineläjiä, joiden kanssa aina vaihdoimme muutaman ystävällisen sanan. Reitin varrella oli tosin lähde, josta tuli vesiputki, vesi oli hyvää, vaikka en sitä enää tarvinnutkaan rintakipuun.

Loppumatkalla katsoin metsikköä, jota harvensin parina vuonna, trubaduuri Mikon kanssa. Puut menivät vähän omasta edestään, kun laittoivat päälle liian tiiviin pressun ja puut homehtuivat. Metsää olisi voinut harventaa lisää. Tiheä "räkämännikkö" ei pääse kasvamaan paksuutta valon puutteessa. Koivumetsääkin pitäisi harventaa, jotta puut pääsevät järeytymään. Talolla on kyllä tarpeeksi halkoaineita, hakkeen tekemiseen metsät ovat liian vähäiset. Metsiä on hakattukin ja saatu myös rakennuspuuta. Jäljellä on yhä komeita mäntyjä. Reilu hehtaari on jätetty säästiöksi ja se jököttää siinä keskellä. Tuulet kaatelevat puita, kun ekokylän metsän ympärillä oli paljaaksihakkuita ja puiden juuristot eivät olleet tottuneet siihen eivätkä pidätä tarpeeksi. Myös tien varren komeita metsiä on harvennettu kovalla kädellä.

Luin loppuun paksun kirjan, Arkadi N. Shevtshenkon Välirikko Moskovan kanssa. Ihmeellinen kirja, joka on minulle ainakin aivan ainutlaatuinen kirja, koska se ensimmäistä kertaa esitti Neuvostoliiton johtajat ihmisinä, vikoineen mutta myös parempine puolineen. Suomalaiset eivät hyväksi mainostaminen neuvostosuhteineen eivät ole pystyneet. Täytyi tulla systeemin sisältä. AS oli ainutlaatuisella näköalapaikalla eikä hän ollut tyypillinen vakooja - jos sellaista onkaan vaan hänellä oli tarkoitus parantaa systeemiä, hän rakasti isänmaataan, mutta kun muutoksia ei tullut, hän luopui.

Osmo Jussilan esipuhe oli eräältä osin huono: " Todennäköisesti meillä S:ssa on siis käsissämme outo tapaus, "outo mies ulkona"...Ehkä paras selitys sittenkin on, että hänessä meillä on yhtäkkiä, selittämättömästä syystä epäkuntoon mennyt neuvostojärjestelmän virkamiesrobotti..."

Huono selitys itse, kun Shevtsthenko nimenomaan onnistuu selittäessään, miksi hän loikkasi ja hän tekee sen erittäin hyvin.

Linkkejä:

Virtuaalipanoraamoja Tampereelta

Kaikkea Kiinasta

Tampere -sanastoa, katso myös murrelinkkini.