Marketta Hornin kirja on julkaistu

Näinä päivinä kävijämittariin tulee blogivierailuja Marketta Hornin nimen kautta. Se tarkoittaa sitä, että hänen Aasian matkakirjansa on ilmestynyt Liken kustantamana. Viime talvena Marketta otti yhteyttä ja kysyi, auttaisinko häntä saamaan kirjansa nettiin. Ilmeni, että hän oli yrittänyt muokata matkapäiväkirjaansa, joka oli ollut blogimuodossa, mutta ei ollut saanut kokonaisuutta toimimaan. Kyllä sen olisi voinut bloginakin viedä, en tosin tiennyt, että hän oli itse muokannut sitä aivan epätoivoisena.

Tiesin Googlepages- kotisivumahdollisuudesta, en ollut sitä käyttänyt ja nyt tuli hyvä tilaisuus tutustua siihen. Marketta lähetti tekstinsä sähköpostin liitteenä ja ryhdyin sitä sijoittamaan kotisivueditoriin. Minäkin tein asioita vähän vaikeamman kautta ja tein monta päivää turhaakin työtä. En aluksi puuttunut tekstin oikeinkirjoitusmuotoon. Paikannimien kirjoittamisessa oli mielestäni suuria heittoja ja sitten se pilkutus, jota en itsekään hallitse! Laitoin jonkinlaisen ehdotuksen ja muutokset. Pilkkuja lisäsin ja taas poistin. Ihmettelin, että miten tohtorisihminen osaa noin huonosti kirjoittaa suomea.

Ihailin ja ihailen edelleenkin pikantteja näkemyksiä ja kuvausta ja matkailijan sinnikkyyttä. Sitä paitsi hän, joka itse on kokeillut kaiken huuhaan, on myös kriittinen eikä gurua tunnu löytyvän. Siinä onkin mielestäni se kirjan juju ja sanoma. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.

Teksti oli muutaman kuukauden kokonaisuudessaan Googlepagesissa, kunnes Like päätti kustantaa teoksen. Otimme pois osan luvuista, ettei nettipainos söisi kirjan menekkiä. Otin samalla pois kokonaan koko linkin blogini näkyvältä paikalta, mitä sitä vajaata kirjaa mainostamaan. Marketalla on itse avaamillaan Dissidentin sivuilla paljon minun kirjoittamaani kriittistä tekstiä ja mainontaa enkä ryhdy sitä toistamaan.

Hänhän on siinä mielessä merkittävä omassa henkilöhistoriassani, että hänen innostamanaan lähdin sille kahdeksan vuoden harharetkelle ekoyhteisöön, josta olen nyt hitaasti toipumassa. Hän oli Jari Sarasvuon haastateltavana televisiossa ja otin häneen heti yhteyttä ohjelman jälkeen kuten sadat muutkin. Hän ei itse Keuruulla enää ollutkaan, kun sinne menin vaan oli aloittanut Ähtärissä toisen yhteisön. Tapasimme vuosien mittaan, kuulimme juttuja toisistamme, minä varmaankin enemmän hänestä, koska hän on värikäs henkilö. Olin kuitenkin muutaman vuoden Keuruun yhteisön keskeinen henkilö, ja monet keksivät kritiikin aihetta minustakin. Ehkä minäkin olen pieni legenda eräissä piireissä, hyvässä tai pahassa. Minustakin on juttuja - ja aiheesta.

Kävin Markettaa tapaamassakin Hollolassa viime talvena, jolloin opastin häntä tuon kotisivueditorin käytössä ja vähän muussakin. Juuri siellä kuulimme tv-uutisissa Jokelan ampupumisesta. Emme tienneet, että ampuja tuli Marketan tuttavaperheestä (luulen), piiristä Linkolan ja ekovihreitten ympäriltä. Jotenkin rupesin siinä moittimaan Markettaa jyrkkyydestä ja toivottomuudesta, jotenkin ikään kuin assosioin ampumista linkolalaisuuteen, vaikka siinä vaiheessa ei siitä kerrottu uutisissa.

Hän kirjoittaa joskus sähköpostiini ja on vuorostaan arvostellut minua, etten kirjoita tärkeistä aiheista, mikä varmaan on tottakin. Minua elämä kiinnostaa laajana kirjona. Olen skeptikko kaikessa, mutta samalla hyväksyn kaikkien kukkien kukkimisen ja pidän sitä rikkautena. Mielestäni Marketan ja monien vihreitten maailma on kovasti yksisilmäinen. Totuudet eivät ole ehdottomia vaan hyvin sumeita. En voi uskoa linkolalaisuuteen ja sen tyyppiseen maailmankuvaan. Siinä on liian paljon ikäviä piirteitä, jotka eivät tässä maailmassa onnistuisi yhteiskuntajärjestelmänä, vaikka itse voisinkin ehkä elää vaatimattomasti jossakin mökissä ja elää tuollaista elämää - niin kauan kuin olen yhä suhteellisen terve ja jos rahaa olisi ja tulisi edes hiukan.

Marketta itse elää vaatimatonta (ekologista) elämää. Hän oli varakkaitten vanhempien lapsi ja on varmaan perinytkin paljon, ja rahaa saattaa olla sukanvarressa. Ähtärin yhteisön menetys oli hänelle matkan jälkeen suuri shokki, josta hän ei ilmeisesti ole vieläkään toipunut. Hän hakee uutta yhteisöpaikkaa, jossa voisi pitää vuohia ja lampaita ja elää ekoelämää toisten samanlaisten kanssa. Minä en sellaisesta haaveile, sillä tiedän, mitä tuo ruosteinen arki on, ja tiedän itseni. Parempi minun on elää yksin. Kyllä minä punaisessa mökissä voisin asustella, pitää kasvimaata ja kanoja ja puuhastella, mutta en ole onnistunut sellaista hankkimaan enkä myöskään tarvittavaa leipäpuuta, mistä saada hieman tuloja.

Joskus, kun saan kirjan käsiini katson mielelläni, mitä muutoksia tuohon tutuksi tulleeseen tekstiin on tullut. En tiedä käyttikö hän edes minun ehdottamiani muutoksiani, onko kustannustoimittaja paljon muokannut jne. Te joilla on rahaa, ostakaa toki tuo särmikäs kirja.