Ihmisen jumaluus tai kataluus

Tämmöisinä päivinä, kun mitään kirjoittamisen arvoista ei tunnu tapahtuvan, on hyvä elää muistoista. Statcounter kertoi, että blogiini oli ohjautunut minulle ennen tuntemattomalta, mutta kovin vireältä foorumilta kymmenittäin kävijöitä vanhojen blogikirjoitusten johdosta.

Käsittelin siinä aikoinaan minullekin kovin tuttuja vaihtoehtohoitoja, joita nykyisessä elämässäni ei lainkaan esiinny. Itse olen edelleen salliva: Jos jotakin vaihtoehtohoidot tuntuvat auttavan, niin siitä vaan, kunhan ei laiminlyödä tieteeseen perustuvia mahdollisuuksia - kuten tapahtui kertomissani esimerkeissä. Valitettavasti faktat ja uskomukset menevät usein sekaisin, tietämättömyys voittaa tiedon. Onhan toki vaihtoehtohoidoilla vaikuttavuutta juuri tuon placebon takia. Itse en halua olla uskottelun kanssa tekemisissä muuta kuin kaiken inhimillisen touhun tarkkailijana.

Se, että jossakin mainitaan mairittelee. Kohtaamisen syntyminen työssä myös. Tänäänkin sellainen tapahtui ja se valaisi päivän. Hymyn ja kiinnostuksen syttyminen on aina merkittävää.

Miltähän papista tuntuu saarnata, tunteekohan hän vastakaiun, näkeekö saarnastuolista yleisön reaktion. Olen kuullut näyttelijöiden sanovan, että ramppivaloista huolimatta sen kyllä aistii. Toisenlaisessa puhujatraditiossa puhuja saa palautetta. Siitä voi olla esimerkkinä vaikkapa herätyskokous.

Kemiössä oli pappina toissa vuosisadan lopulla herännäisjohtaja F.G. Hedberg, jonka kirkkoreki on museon vajassa, jonka ovet aukaisemme joka päivä. Hänen helmikirjonnalla koristetut piippunsa ovat Nils Oskarin olohuoneen nurkassa. Nils Oskar oli hankkinut ne hänen kuolinpesänsä huutokaupasta, ei toki itse polttaakseen, vaan sammumattomasta keräilijänharrastuksesta. En oikeastaan tiedä tuosta lukionkin kirkkohistoriassa mainitusta merkkimiehestä paljoakaan. Olen lukenut vain muutamia mainintoja hänen Kemiön ajastaan.

Herännäisyyden suuri merkkimies oli Paavo Ruotsalainen, josta netistäkin löytyy sentään jotain lukemista, muutakin kuin kuivia faktatietoja. Hän karkoitti oppineen Hedbergin perustamaan oman evankelisen suuntansa. Vaikka körttiläiset pukeutuivat mustiin, värikkyyttä ei ainakaan Paavo Ruotsalaisesta puuttunut. Ja minua puhuttelee hänen ihmiskäsityksensä, jossa ihmiseltä on vain odotettavissa pahaa, ihan vanhan Lutheruksen malliin.

Jos nyt sidotaan yhteen blogikirjoituksen alun tarina new age -äidistä, joka käytännössä toki hyvää tarkoittaen, mutta fanaattisesti sai aikaan pahoja asioita ja körttiläisyys, -ei matka ole kovin pitkä, sillä tämä sama nainen oli myös elänyt körttiläisen nuoruuden. Yhdestä äärimmäisyydestä toiseen, fanaattisuuden ja oikeassa olemisen varmuuden toki säilyttäen. Ihmisen kelvottomuudesta suoraan ihmisen jumalallisuuteen, joka on new age uskonnon tyypillinen piirre. Joko tai. Sillekin on toki perusteita, sillä tuo sama kelvoton ihminen on saanut myös aikaan jumalallisia asioita, korkeata kulttuuria ja tiedettä. Minä sanon, että ihminen on paradoksaalisesti molempia. Sekä että.

Lisäys: RR:ltä tullut hyvä linkki mm. Paavo Ruotsalaisesta.