18.4.08

Surffailua


Surftips Seniorer päivittää, missä ollaan menossa pienten, halpojen kannettavien kanssa täällä Pohjolassa. Lopultakin Asus Ee on tulossa, ainakin Ruotsiin, mutta samalla varmaankin tännekin. Jos ei ole kiire, voi odotella melkein samalla raamilla isompaa kuvaruutua ja muita hienouksia. Hän kertoo myös muista vaihtoehdoista. Myös edellinen tipsi verkossa sijaitsevasta leikepöydästä vaikuttaa mukavalta.

Vapaatavara listaa netin ilmaista tarjontaa.

Keräsin englannin kielen koululinkkejä yhteen. Mukana on monia linkkilistoja, joita toiset ovat kovalla vaivalla tehneet. Huomasin, että google-documentsien laskentataulukolla voi lajitella aakkosjärjestykseen. Solut tunnistivat automaattisesti nettiosoitteen, jota voi klikata, kun ensin on valinnut solun (napsauttanut solua). Olisi varmaan pitänyt tallettaa html-muodossa, jotta sellainenkin voi avata, jolla ei ole google-tiliä.

Google on tietysti paras linkkien antaja, jos vain osaa oikein kysyä. Netti on paljolti englanniksi, ja muutakin puuhaillessa englannin sanasto karttuu koululaisellakin ihan luontaisesti.

Tänään on nuukuusviikolla aiheena Vapaa-aika ja matkailu. Olen tietysti nuukailun kannalla, vaikka edelleenkin ymmärrän, että tässä systeemissä, joka rakentuu rajattoman ympäristön oletukseen, kuluttaminen on hyve, vaikka näin ei pitäisi olla. Maallikkona aina ajattelen, kun puhutaan esim. lentämisestä, että lentäväthan ne koneet joka tapauksessa. Eikö silloin ole parempi, että paikat ovat täynnä. Kyseessä on tietysti suuremmat volyymit kuin yksilötaso. Jos ei riitä lentomatkustajia, vuoroja lopetetaan. Toisin päin voisi ajatella, että kulkevathan bussit ja junat puolityhjinäkin. Miksei kuljeteta halvemmalla, niin se voisi houkutella lisää matkustajia pois pikkuautojen käytöstä. Tälläkin saarella bussit yleensä kulkevat tyhjinä.

Time-lehdessä oli mielenkiintoinen juttu Barack Obaman äidistä, ja se löytyy myös netistä. Tällä hetkellä John McCain johtaa mielipidetiedusteluissa, mikä meille on ihme. Luulisi, että republikaanit ovat tuhonneet mahdollisuutensa sotapolitiikkansa tähden, mutta ei. Obama tulee varsin vaatimattomista oloista, mutta hän on kuitenkin Adlai Stevenson- tyyppinen intellektuelli, jonka ja muut hänen tyyppisensä ehdokkaat usalaiset hylkäsivät useissa vaaleissa. Nyt on edessä Pennsylvanian esivaalit pitkän tauon jälkeen.

Vasta viime viikkoina olen ikään kuin saanut tietoisuuteeni yhden muutoksen, joka Suomessa tapahtui poissa asuessani. Kai minä siitä kuulin, mutten pahemmin noteerannut. Tuo muutos näkyy päivittäisessä elämässä. Kun kävin koulua opimme määrävähemmistösäädöksistä, joilla kolmasosa eduskunnasta pystyy siirtämään lain yli vaalien. Olen oikeastaan ihmetellyt, miksei siitä enää puhuta. Mutta Suomi siirtyi jo enemmistöpäätössysteemiin jo 1992, mistä varmaankin johtuu sekin, että hallitukset nykyään kestävät vaalista vaaliin. Nuoruudessani hallitukset kaatuivat yhtenään, presidentti Kekkonen hajoitti eduskuntia, tuntui että usein jne. Ruotsissakin oli 90-luvulla aika, jolloin hallitukset olivat lyhytikäisiä. Olihan Suomessa toki pitkähköjä hallituskausia jo ennenkin, esim. Sorsan aikana. Luin yhtä kirjaa, jossa näistä asioista puhuttiin. En pysty muistamaan ns. pitkiä listoja, jotka Suomessakin olivat käytössä vielä 50-luvulla ja oli myös 3 vuoden vaalien väli. Sen kaltaiset listat ovat Ruotsissa edelleenkin, mikä tuntui oudolta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti