
Päätin viedä kaksi epäonnistunutta tietokonepurkkiani liikkeeseen, saavat siellä asentaa ohjelmat ja osat. Saan muutamalla satasella pari uutta tietokonetta. Ubuntu ei sielläkään asentunut lennossa toiseen ja saavat asentaa XP:n, sekin maksaa. Toiseen kuoreen tilasin osat ja siihenkin tulee XP.
Kuuntelin A-talkista ohjelmaa, jossa olivat mukana mm. Astrid Thors ja Paavo Väyrynen. En ole koskaan ollut mikään hänen vastustajansa, asuin hänen suuruudenaikanaan Ruotsissa, silloin sai tosin kuulla paljon väyrystelyistä. Nyt hän ainakin tuntuu olevan mies paikallaan. Minusta jopa visionääri, joka puhuu suuresta perhepolitiikan uudistamisesta, joka saisi suomalaiset hankkimaan enemmän lapsia. Työttömissä ja vapaaehtoisesti kotiin jääneissä on potentiaalia. Kuvittelen kyllä, että aikaa myöden työvoiman niukkuus saattaisi vaikuttaa esim. sairaanhoitajien palkkatasoon kohottavasti ja vetäisi siten muutamia tuhansia ulkomaille muuttaneita takaisin. Paljon täytyy olla niitä, jotka ovat siirtyneet kotiin ja muille aloille myös.
Astrid Thors edustaa ehkä enemmän reaalipolitiikkaa eikä ole ole näkijä kuten Paavo Väyrynen. Hän tolkuttaa sitä evankeliumia, että työvoimaa pitää tuottaa maahan niin ja niin paljon. Paavon argumentti, että perheiden maahantuominen ei vähennä työvoimapulaa, tuntui minusta ainakin järkeenkäyvältä. Jotenkin tuntuu siltä, että köyhien, paskatyötä tekevien maahan haaliminen on vanhanaikaista kapitalistista sortopolitiikkaa. Se ei ole hyvä edes lähtömaille, vaikka toki maastamuuttajat myös lähettävät paljon rahaa kotimaihinsa ja auttavat siten. Mutta tuo kuulostaa ihan tutulta, että pitää olla työvoimareservejä, jotka eivät vaadi suuria palkkoja. Sitä he eivät tee ainakaan aluksi vaan tyytyvät vähään.
Meillä on jo nyt maahanmuuttajia ihan tarpeeksi. Pidettäköön heistä hyvää huolta ja järjestettäköön heille töitä ensin ja myös alkuperäisille suomalaisille. Kyllä monista on koulutettaviksi uusiin ammatteihin, vaikka moni onkin ehtinyt syrjäytyä. Suurimittainen maahanmuutto muuttaa Suomea liian äkkiä. Se tuo mukanaan paljon ongelmia, vaikka toki kansojen sekoituksessa on hyviäkin puolia ja hyviä ihmisiä myös tulee.
Suomalaiset pystyisivät hankkimaan lapsia lisää, lellittäköön minun puolestani lapsiperheitä, niin että se tuntuu. Jo pienetkin lapsiystävälliseksi koetut ilmastonmuutokset vaikuttavat näissä kansallisissa talkoissa. Jos joku sanoo, ettei tähän maailmaan kannata hankkia lisää, onhan siinä perusteita ja katastrofeja on tulossa taatusti, mutta on suuria mahdollisuuksia myös. Lapsien hankkimattomuus on defaitismia, joka ei ole minun makuuni. Ei siitä ainakaan parempaa tule, jos väestö vaihdetaan. Matti on saanut tehdä tehtävänsä, Matti saa mennä, on minusta aivan väärin.
Samasta aiheesta kirjoittaa Tapio Tuuri omaan tyyliinsä, mutta olin päättänyt kirjoittaa asiasta minäkin jo aamukävelyllä.
Kyllä Paavo muuten tiesi arvonsa. Muistellaan sitä hallituksen muodostamisaikaa, jolloin häntä tehtiin naurunalaiseksi, kieltämättä eräänlaisen vallanhalun takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti