25.4.08

Miksi tähdet eivät enää innosta?


Mitä tapahtui Pulmuset -sitcomin tähdille sarjan lopettamisen jälkeen, sen kertoo Aftonbladet. Kuinka paljon sitä saikaan nauraa tämän elämää suuremman sarjan ansiosta. Ja nyt, ei kiinnosta tippaakaan tähtien kohtalo, no tipan tietysti. Samoin aikanaan tuntui Bill Cosbyn, Huxtable -perheen kanssa.

Tuo elämää suuremmista elokuvista kertova sympaattinen elokuva-asiantuntija puhui jossakin radio-ohjelmassa tähdistä. Ja aivan totta, vanhat tähdet tuntuvat hänen kuvaaminaan tosiaan elämää suuremmilta. He kertoivat olemuksellaan jotakin ajastaan. Heihin oli katsojan helppo heijastaa omia tuntojaan. Peter von Bagh on joksus maininnut, että Tauno Palo oli sellainen Hollywood- tyylinen tähti, joka sai näytellä aina Tauno Paloa joka elokuvassa, mutta Tapio Rautavaaran kanssa tehtiin se virhe, että häntä yritettiin joskus ohjata näyttelemään jotakin muuta kuin Tapio Rautavaaraa. Tähteyteen kuuluu, että tähti on suurempi kuin roolinsa.

Mikä minuun itseeni on mennyt, kun en pysty innostumaan nykyisistä tähdistä, pohdiskelen. Vanhuus ja lisääntyvä konservatiivisyys sen kai tekevät. Varmaankin nuoremmat pystyvät yhä. Hillittömään ihailuun en kai koskaan ole pystynytkään.

3 kommenttia:

  1. Hei!
    Muistaakseni kerran kaipailit rappioromanttista kuvablogia. Löysin yhden suonmesta äsken sattumalta:
    http://ron.1g.fi/unohdetut/kuvat3.html

    Aika hienoja kuvia.

    VastaaPoista
  2. Suomesta! Ei osaa tämä tyttö kirjottaa kovin hyvin!

    VastaaPoista
  3. Onpa tosiaan jännittäviä kuvia ja linkkilistassa on suuri määrä muita ja samanhenkisiä osoitteita. Kiitos.

    Samoin täällä, jonne toinen kommentoija johdatti. Näissä on katsomista myös tyttärelle ja vävylle, jotka myös mielellään katselevat tuollaista rappioromantiikkaa.

    VastaaPoista