29.3.08

Salaliittoteoriat


Kommentoija kehotti minua tutustumaan tähän nettisivuun, http://talousdemokratia.blogspot.com/ , joka kyllä on ollut minulla ajoittaisessa seurannassa. En tiedä mikä kommentoijalla oli mielessä, puolesta vai vastaan? Olen kyllä aikonut kirjoittaa ko. sivusta. Kirjoittaja on koulutettu, enkä oikeastaan voi esimerkiksi sanoa mitään tuosta talousdemokratiasta, koska taloustiede ei ole vahva puoleni. Sivuilla on kyllä paljon sellaista, joka panee minut epäilemään, skeptikko kun olen. Kirjoittaja on myös skeptikko siinä mielessä, että hän epäilee salaliittoja kaikkialla, mutta menen vielä pidemmälle ja epäilen salaliittoteorioita. On varmaan aivan totta, että paljon tapahtuu kansalaisilta salassa, ehkä niin pitää ollakin, sillä kaiken ennalta hölöttämisestä voi olla haittaa. Kuuluu vallan makeuteen, että voi olla näissä kabineteissa päättämässä kansan puolesta. Se on edustuksellista demokratiaa. Suoraa on mahdotonta kuvitella, sillä se tukehtuisi jo alkuunsa byrokratiaan. Jo aivan pienissäkin yhteisöissä suora demokratia jumittaa päätöksenteon, kuten koin ekokyhteisössä asuessani.

Salaliittojakin on, mutta on aika heikoilla jäillä jos kuvittelee niitä automaattisesti kaikkeen, varsinkin mielenterveydellisesti se ei ole hyväksi. Jossakin kohdassa kullakin salaliittoteorioihin uskovalla on sitten heikko kohtansa, jossa hän naiivisti uskoo johonkin. Kuten tämä Talousdemokratia-bloginpitäjä, joka on ollut kompuksessa Kalevi Riikonen nimisen mieshenkilön kanssa, joka on mm. tuonut kaikenlaista humpuukia Suomeen kuten esim. Grander-vesiteknologiaa. Riikosen nimi johtaa puolestaan kaikenlaiseen muuhun, minulle perin tuttuun hörhöilyyn.

Salaliittoteoreetikot todistavat ilmastonmuutoksen ja öljyn loppumisen salaliitoiksi.

Eri asia on, että haluan uskoa länsimaisen demokratian, jopa USA:n kykyyn toimia; sillä on checks and balancies, jotka toisinaan toimivat, toisinaan ehkä eivät. Pystyttiinhän korruptoitunut presidentti Nixon saamaan poistumaan. Nämä villit salaliittoteoriat, että esim. 9/11 olisi ollut USA:n hallituksen tilaama, menevät jo liian pitkälle, vaikka niiden esittäjät vaikuttaisivatkin joskus järkeviltä ja loogisilta. En ole kylläkään niihin todisteisiin perehtynyt juuri ollenkaan, mutta epäilen, että sellainen salaliitto onnistuisi menemään läpi USA:n kaltaisessa yhteiskunnassa.

Tämän eilen julkaistun videon, Fitna, välityksellä, (siitä erikseen), pääsin tutustumaan minulle uuteen mediasivustoon LiveLeak.com:iin. Pirteä sivusto. Sielläkin kukoistaa salaliittoteorioita, joissa esim. Barack Obama todistetaan pahoja hautovaksi mustaksi muslimiksi. Vähän liian paksua, vaikka hänen kirkkonsa on kyllä kompromentoiva. Jewish Task Force on sivu, jolla käydään sotaa Obamaa ja Clintonia vastaan.

Salaliittoteoriat ovat kyllä kiehtovia tarkkailijalle. Aikoinaan seurasin esim. yhtä, Nesara-huijausta.

Yksi minkä puolesta kirjoittaja, Lars Österman, taittaa peistä on rokotukset ja niiden vahingollisuus. Olematta tippaakaan asiantuntija, uskon kyllä, että rokoitteita valmistellaan ja tutkitaan huolella, niissä voi olla sivuvaikutuksia, mutta hyödyt ovat useinkin haittoja suuremmat. Saattaa toki olla niin, että on tuntemattomiakin vaikutuksia ja on erittäin kiinnostavaa, jos niistä olisi näyttöä, mutta uskomuksille ei kannata perustaa ja pistää asioita rokotteiden syyksi. Rokotteiden vastustamisessa on paljon naiivia herkkäuskoisuutta, samoin kuin antibioottien. Monet salaliittoteoreettiset vanhemmat ovat uskoakseni vahingoittaneet, jopa invalidisoineet lapsiaan kieltämällä heiltä hyvän hoidon. Minulla on tästä jopa henkilökohtaista kokemusta. Muutama rokotteista kieltäytyvä voi hyvin olla, sillä heitä suojaa se yleinen sateenvarjo-immuniteetti, jonka laajamittainen rokotus on väestöön luonut.

Epäluuloisuus on terve ominaisuus, mutta sitä on sovellettava tieteen lailla.

Tietysti kysyn myös itseltäni, onko huoli väkivaltaisen islamin leviämisestä Eurooppaan ja muualle salalittoteoriointia. Valitettavasti näyttää siltä, että ei. Islam ei ole mikään mukava uskonto vaan äärimmäisen ikävä. Äärimuslimeja on äärimmäisen vähän, mutta riittävästi. Miten siihen haasteeseen on vastattavissa, on paljon laajempi kysymys.

3 kommenttia:

  1. "Äärimuslimeja on äärimmäisen vähän" pitää ehkä paikkansa - mutta tavallinen konservatiivimuslimi saattaa hyvinkin olla "ääriuskovainen kiihkoilija" verrattuna muiden uskontojen hartaisiin harjoittajiin.

    Britanniassa taannoin 40% muslimeista kannatti sharian käyttöönottoa. Tämä ei paljon naurata. Lisäksi on rikollisuus, jossa erityisesti muslimimaista tulleet siirtolaiset ovat kunnostautuneet. Ei näy merkkiä siitä, että ongelmat olisivat lieventymässä, ja koko ajan tulee lisää väkeä.

    Politiikan valtavirta on hirttäytynyt kannattamaan nykyisen linjan jatkamista. Lisäksi vasemmistoliiton ja vihreiden väestä löytyy aivan käsittämättömän naiiveja rajat auki- utopisteja. Ainoa puolue joka ei tunnu piittaavan monikulttuurista on perussuomalaiset - eivätkä hekään ole selkeästi monikulttuurisuuden vastustajia.

    Itse käännyin muutama vuosi sitten innottomasta vihreiden äänestäjästä pitkähampaiseksi persujen kannattajaksi. En ole todellakaan ainoa laatuani, mutta epäilen ettei nykylinjaa muuteta Suomessakaan riittävän nopeasti ja tehokkaasti.

    Ruotsin tulevaisuus on suuri kysymysmerkki - "virallinen totuus" ja mokukriitikkojen väitteet ovat niin kaukana toisistaan, ettei tiedä oikein mihin pitäisi uskoa. Hyvältä tilanne ei lahden takana näytä.

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä, mutta mitä tehdä, kun perussuomalaiset tuntuvat junttipuolueelta, kadulle en lähtisi mistään hinnasta esim. mielenosoitukseen.

    VastaaPoista
  3. Ei ole mitään poliittista puhtautta jota pitäisi varjella. Ensisijaisesti vaaleissa äänestetään ideoita, ei ihmisiä. Tämä vapauttaa toimimaan.
    Aikanaan äänestin vihreitä, vaikka en ole koskaan ollut innoissani heidän ajamastaan vastuuttomasta humanismista ja erilaisten vähemmistöjen edustajaksi tunkemisesta. Tein sen siksi, että luonnon- ja ympäristönsuojelu on sydäntäni lähellä.

    Nyt tilanne on muuttunut. Ympäristönsuojelu on osa valtavirran politiikkaa, ja luonnonsuojelun harjoittamiseen ovat sopivimpia yhden asian liikkeet ja kansalaisjärjestöt, eivät poliittiset puolueet.

    Vihreiden menestys antaa toisaalta toivoa: vaikka puolue ei saisikaan kovin paljoa ääniä, voivat sen ajamat asiat silti lyödä läpi suurissa puolueissa. Tämän takia minä äänestän persuja, ja nimenomaan heidän mokukriittisiä ehdokkaitaan. Varmaankin äänestämistä tärkeämpää on keskustelu asiasta. Viime aikoina on hesarissakin ollut joitakin kriittisiä kirjoituksia aiheesta, mikä saattaa merkitä tuulen kääntymistä, tai sitten ei.

    Persut ovat imagopuoli junttipuolue, mutta tässä on kyse suuremmista ja tärkeämmistä asioista kuin minun poliittisesta identiteetistäni.

    VastaaPoista