Kirjoja

Luin vaihteeksi muutaman kirjan. Eksyn aika harvoin kylän kirjastoon, kirjatupaan, kuten sitä kutsutaan, ja joka on auki yhtenä päivänä viikossa.

Oikeaksi lukuelämykseksi nuodostui Heli Laaksosen Sekaherelmäpuu. Länsi-Suomen murre on aika tuttua ex. vaimon suvusta, lähinnä satakuntalainen, olen kuunnellut joskus myös vaimon tuttua, joka taisi olla juuri Laitilasta, missä Laaksonenkin nykyään asuu. Myös muita olen kuunnellut intensiivisesti, mutta juuri täällä Kemiön saarella en murteen kanssa joudu paljon tekemisiin. Kyllä on tarkka korva tytöllä ja osaa kirjoittaa sekä viisaasti että hauskasti. Kaiken aikaa tuli höpötettyä ääneen tekstiä ja hekotettua. On hänen täytynyt olla söpö pikkulapsenakin, kun aikuisenakin on säilyttänyt suloista lapsekkuuttaan niin paljon.

Tuosta aikuisuudesta en voi olla väliin kertomatta tätä. Kuuntelin taas radiota ja siellä oli radioversio Maarit Tastulan tv-showsta. TV.ssä ei tarvitse kertoa kuka vieras on, jos tulee kanavalle kesken ohjelman. Arvelin ihan oikein, kuka hän oli. Viisaitahan he puhuivat, mutta vieraalta Pirkko Saisiolta pääsi, kun nyt olen tulossa keski-ikään. Mitä, tulossa keski-ikään vasta, vanha akka! Vanhuuteen ei tarvitsisi sanoa olevansa tulossa, en minäkään sitä omalta kohdaltani myönnä, mutta pikemminkin myöhäiskeski-ikään. Keski-ikä alkaa kai aika aikaisin ja Saisio on tullut siihen jo vuosikymmeniä sitten.

Heli Laaksonen on, kuten muutkin suomalaiset ajattelevat, tosimainio pakkaus. Lajikuvaus: Keskiraskas vartalo on täyteläinen ja suunnikasmainen, harja yksinkertainen 5-harkkoinen pysty, pyrstö lyhyt ja laulusulkien peittämä, luonne viihtyvä ja hautomahaluinen, kuten määritys on kirjan sisäkanteen liimattu. Se viittaa tietenkin Laitilan pääelinkeinoon. Hänellä on firmakin, Sanatoimisto HULIMAA, "Selvät sanat sekoitetaan, sekavat sanat selvitetään."

Murrepuhunta pakkaa joskus erimurteisia ärsyttämään ja samalla huvittamaan, minua ainakin, eikä Varsinaissuomen murteet teet poikkeusta. Huvittaisi myös tilanne, että ulkomaalaiselle annettaisiin sanakirja ja Laaksosen tekstejä ja sanottaisi, että alapa selvittää.

Luin myös uusintapainoksen kirjasta Majakka vaikenee, joka kertoo Bengskärin taistelusta. Pentti Holapan Sotapäiväkirjan, joka oli tietenkin inhimillisesti kiinnostava, vanhuuden teema erityisesti, mutta ei paljon kiinnostavampi kuin melkein mikä tahansa blogi. Etabloitunut kirjailija saa vain päiväkirjansa pahvikansien väliin. Muistan lauseen kirjasta: Ihminen ihmiselle Sasi. Sitten luin koomikkoparin Stefan och Staffanin Tänker Högt, joka on tehty heidän radio-ohjelmastaan, samoilta ajoilta kuin Holapan päiväkirja, nelisen vuotta sitten. Hauskoja sanaleikkejä suomalaisuudesta ja suomenruotsalaisesta ankkalammikosta, suorastaan häpeämättämän hauskoja.