Koulut ja opettajat penseitä tietokoneille ja netille?

Miten opettajat saisi kiinnostumaan tietokoneen ja netin mahdollisuuksista? Tätä mietin kun luin Opeblogista AR:n viimeisintä merkintää. Tilanne on varmaankin niin, että tietokone on suurin piirtein samassa asemassa kuin piirtoheitin! Aiheesta on herännyt vilkas keskustelu blogissa, mutta se pitäisi olla vaikkapa Opettaja-lehden palstoilla.

Opettajat ovat kypsiä kaikkeen uudistustyöhön, jossa heitä lykätään sinne ja tänne. Omalla ajalla pitäisi perehtyä kaikkeen mahdolliseen. Palkkakaan ei tunnu vastaavan ponnistuksia. Kutsumusopettaminen ei ole ehkä enää voimissaan. Heitä on yritetty pakottaa mukaan tietoyhteiskuntaan, mutta tulokset ovat näköjään laihoja ja passiivinen vastarinta tiukkaa. Houkutteleminen ja etujen (oppimisetuja, mielihyvää...) saaminen on parempi lähtökohta, aivan kuten oppilaidenkin kohdalla.

Tietokoneet ja netti voisivat kyllä lisätä opettamiseen sellaista laatua ja vähentää muun rutiinityön määrää, että innostuminen voisi olla itseänsä palkitsevaa. En tiedä, missä määrin enää harrastetaan "vihkojen" korjaamista. Jos sitä tehdään, sitä voisi ehkä vähentää ja laittaa sen oppilaiden itsensä tekemäksi. Minä en koskaan kahtena kymmenenä opettajavuotena ottanut kotiin, mitään korjaamiseen viittaavaakaan, mutta muuten kyllä olin innostunut ja yritin kehittää itseäni ja opetustani.

Yksi mikä mielestäni voi olla syypää opettajien penseyteen on käsitys, että tietokoneet ovat jotenkin saastaisia, epäpyhiä. Joskus tuntuu, että keskimääräinen koulunuori olisi kiinnostunut siitä puolesta nettiä joka vaikuttaa kovin vähän strukturoidulta ja pedagogiselta- pelaamisesta (räiskintä), rumista kuvista ja lyhyistä typeristä, huonokielisistä viesteistä jne. Itse seurasin jonkin aikaa jo iäkkään nuoren, lähes kolmikymppisen tietokoneen käyttöä, eikä se ollut ylentävää. Ei hän mikään nörtti ollut vaan koulut olivat jääneet kesken, työtä ei koskaan ollut tullut tehtyä, rikoksia kyllä, mutta netti kiinnosti kuin ainakin nörttiä ja kokista kului. Nyt hänellä taitaa olla jo neljä lasta yhteiskunnan elätettävänä. Lisäksi hän vielä hakkaa vaimojaan ja muitakin.

Siihen samaan maailmaan on sitten opettajan vaikea tunkeutua hyvine, pedagogisine aikomuksineen, jotka saattavat kiinnostaa oppilasta yhtä vähän kuin muukin koulun kama.

Minulla on kyllä käsitys, että tarpeeksi strukturoiden ja jos parhaat aivot miettisivät asioita, tietokoneiden ja netin kautta löytyisi helpotusta Suomen koululaitoksellekin. (Minä en juuri usko noihin PISA-tuloksiin.) Jos lähtökohta olisi luova, eikä oppimiskäsitys olisi sama kuin että "täytetään" oppikirjoja, millä tietokoneistakin tulee ikäviä, IT-pohjainen oppiminen olisi aivan toista. Se olisi ennemminkin Learning by doing.

Kerronpa vähän omia kokemuksia lastenlasten kanssa. Viisivuotias, jolle kai minä näytin ensimmäisen Monster Truck - pelin netissä, seilasi edestakaisin kaikissa niissä. Tuntui, että hän jaksoi keskittyä vain hetken kuhunkin, valitsi itselleen liian vaikeita pelejä. Olisin halunnut, että hän olisi keskittynyt yhteen pidempään ja hionut taitojaan, se jopa ärsytti vähän. ne pedagogiset pelit ja ohjelmat joita näytin, eivät tuntuneet kiinnostavan kovinkaan, hän halusi seilaamaan edestakaisin omiin peleihinsä. Kolmivuotias, jolle opetin hiiren käsittelyä ja jota hän oppi, halusi heti osata samoja vaikeita pelejä kuin isoveli, minun ehdottamani oppimispelit eivät kelvanneet. Jos olisin ollut pidemmän aikaa heidän luonaan, olisin varmaan onnistunut ujuttamaan muutakin. Nyt kun isä on automies ja on näyttänyt lapsille lukemattomia kiihdytysajoja ja erikoisia rakennelmia, autot ovat tietenkin pojille kaikki kaikessa.

Tietenkään tietokoneet eivät ole kaikkea, pitäisi myös leikkiä perinteisiä lasten leikkejä, retkeillä ja puuhastella, mitä nämä lapset kyllä tekevätkin, paitsi että katsovat vähän liikaa tv:tä.

Toisaalta minusta tuntuu, että tässä pätee eräänlainen kyllästyneisyysteoria. Samoin kuin ainakin ennen vanhaan sanottiin, että jos koiranpennulle antaa tarpeeksi ruokaa, siitä ei tule ahmatti. Joskus tietysti koira, jolla on hyvä ruokahalu on parempi kuin nirsoileva, jolle pitäisi olla erityisruoat. En tiedä pitääkö tuo vanhan kansan viisaus edes paikkaansa, olen valmis epäilemään kaikkea, mutta ehkä tietokoneiden ja pelien kanssa on vähän samalla lailla. Lasten pitää saada tyydyttää pelihimonsa, räiskiä tai mitä se sitten onkaan. Samalla hän ehkä kehittää myös jotain valmiutta itsessään. Varmaankin monet tietoyhteiskunnassa menestyneet nörtit ovat joskus olleet himopelaajia, joille se ei ole riittänyt vaan he ovat ryhtyneet ohjelmoimaan ja luomaan itse. Ehkä kotien tehtävä olisi ainakin antaa lasten tyydyttää pelaamishaluaan, ehkäpä he voisivat sitten vähitellen koulunkin avulla suunnata johonkin kehittävämpään. Luulisi, että jos koulussa olisi vaikkapa jokin blogin tyyppinen työalustana, siihen voisi omalla ajallakin hakea sitten vaikka nättejä kiiltokuvia tai mitä vaan. Tuollaista elektronista työkirjaa olisi sitten mukava näyttää sekä kotona että koulussa ja saada yhteisön ihailua ja feedbackia.