Valurautapannu

Paistinpannu on tärkeimpiä esineitäni. Vaikka keitetty ruoka olisi terveellisempää, paistamalla ruokaan saa ihania, maukkaita karsinogeenejä. Käytin monen vuoden ajan teflonilla päällystettyjä pannuja, joissa oli se hyvä puoli, että ruoka ei niihin tarttunut. Mutta paistaminen muovin päällä, ei tunnu hyvältä. Sitä paitsi muovipinta rikkoutuu ennen pitkää ja silloin se tuntuu entistäkin arveluttavammalta.

Valurautapannu kestää elämäniän ja siitä liukenee tarvittavaa rautaa veren kohennukseksi. On minulla ollut monia rautapannujakin, moni niistä on jäänyt matkan varrelle. Nykyiset pannuni ovat ilmaisia. Toinen on poimittu purettavan talon kellarista, toinen on löytynyt Keuruun entisen kaatopaikan metallijätteistä, ruosteessa. Käytin konevoimaa sitä puhdistaessani. Kellarissa minulla on varmaankin kymmenen litran valurautapata, jonka myös puhdistin ruosteesta. Vielä ei ole tullut tilaisuutta sitä käyttää. Siinä on pyöreä pohja ja se soveltuisi avotulelle tai kolmijalkaan.

Keuruun muistorikas kaatopaikka on käsittääkseni suljettu. Kävin siellä aikoinani omin luvin ja jouduin myös valvontakameraan. En luullut sen olevan päällä. Kerran löysimme satasen seteleitä kahdeksan kappaletta, jotka kuivattuna kelpasivat pankille. Oltiin juuri astumassa euroaikaan. Monia pyörän vanteitakin sieltä tuli haettua ja paljon muutakin. Äijät kyllä rikkoivat romuja. Laki sanoi, ettei niitä saa käyttää, mutta ostin tavaroita muutamalla kahvipaketilla. Toinen aarreaitta oli veteraanien romupiha, josta tavarat piti ostaa, tosin pienellä rahalla. Sieltä toin mm. hienot käsikärryt, joihin laitoin vain kumirenkaat ja filmivanerista pohjan. Ne ovat edelleenkin hyvässä käytössä ekokylässä, samoin kuin monet kottikärryt ja maitorattaat, joita myös laitoin. Keuruulaiset joutuvat nyt viemään romunsa kauas, ties minne. Matkalle jo tulee hintaa.

Lukitusta vajasta on viety yksi pyöristäni, mutta se ei paljon haittaa, sillä Keuruulla niitä on jäljellä kymmenittäin. Tännekin on kulkeutunut jo muutama. Voisin kyllä lahjoittaa pyörät jonnekin, jos ne tulisivat käyttöön, mutta itse kuljetus on kallista eikä minulla ole kontakteja tarvitseviin. Olen kyllä lukenut, että Estelle-laivan taustayhdistyksellä on pyöränkorjaustoimintaa Turussa.

Noiden rautapannujen kanssa tuli mieleen yksi tipsi, jonka opin ihan vasta. Pannuja joutuu joskus pesemään, vaikka niistä sanotaan, ettei niitä saa pestä kuin kuumalla vedellä. Käytän ruokaöljyä ja sitä lienee imeytynyt rautaan. Hyvä tapa on laittaa pesty pannu levylle, lämmittää hetken, hukkalämmöllä varsinkin, jotta se ei ruostu. Voi myös pyyhkiä öljytyllä paperilla.

Jos haluaa esim. herkullisen paistetun tai hyydytetyn kananmunan aamiaiseksi, rautapannussa on se haittapuoli, että muna tarttuu. Huomasin, että se ei tartu, jos laittaa öljyn pannulle ja ennenkuin se on ehtinyt kuumeta rikkoo kananmunan, "sunny side up". Kuumalle käännetyn levyn voi pian sulkea ja munaan tulee myös paiston jälkeä. Näin se ei tartu. Ehkä tämä on kaikille muille tuttua tietoa, mutta oli uutta itselleni 50 vuoden ruoanlaiton jälkeenkin. Jos paistaa räiskäleitä, pannun sen sijaan pitää olla kuuma. Silloin lätyistä tulee sopivan pitsisiä ja voi käyttää ohutta taikinaa.

Sen olet tietenkin huomannut, että leivänpaahtimella voi saada tuoreen leivän tuntua mm. ruisleipään. En käytä ollenkaan valkoista paahtoleipää nykyään. Jo ajatuskin vaaleasta paahtarista puistattaa, tyhjiä kaloreita ja karsinogeenejä, vaikka se hyvältä maistuisikin.

Eräällä asuinpaikkakunnallani Ruotsissa oli valveutunut terveyskeskuslääkäri, josta mummot eivät tosin pitäneet, kun hän yritti jättää liikoja lääkkeitä pois potilailta. Hän oli kerran esitelmöimässä ja oli sitä mieltä, että paahtoleipä ei tosiaan ole hyväksi karsinogeenien vuoksi. Ihminenhän saa näitä itseensä myös paistoruoasta eikä liika kärventäminen olekaan hyväksi, vaikka paistaen ja grillaten ruokaan tulee lisää makua. Ihmisessä tapahtuu kaiken aikaa lukemattomia geenimutaatioita ja elimistön oma puolustusmekanismi korjaa nämä yleensä. Jos vastustuskyky jostakin syystä pettää, tuloksena voi olla syöpä. Näin olen maallikkona käsittänyt. Mikä taas tuohon vastustuskykyyn vaikuttaa, on tuhannen taalan kysymys. Joskus näennäisen tasapainoiset ihmiset sairastuvat syöpään ja pahat elävät satavuotiaiksi. Mutta uskon, että henkisellä hyvinvoinnilla on vaikutusta. Parsta olisi omistaa solidi maailmankatsomus tai ns. elämänvalhe, jolla kyllä pärjää.

Lisäys: Risto Niemi-Pynttärin blogissa oli ajatuksia herättävä juttu kalapuikon historiasta. Kuinka monta kertaa tulikaan niihin turvauduttua lapsen huoltajana, kun piti laittaa sellaista ruokaa, josta lapsi ei kränää. Nyt eläkeläisenä ajattelen, että se on ruoan irvikuva, prosessoitua ruokaa, jossa ravintoaineista ja mausta on lähtenyt paljon. Samaa virhelinjaa toistaa tytär nyt omien lapsiensa kanssa. Sinänsä kyllä pakastetusta kalasta saa mausteilla maistuvaakin ruokaa, mutta kuinka helppoa on tehdä ruokaa tuoreestakin kalasta! Ihan pelkkiä kalapuikkoja en harrastanut vaan tein myös kalasoppaa. Lapsuudesta on hyvässä muistossa kalapotut. Kuorittujen perunoiden kanssa (lopussa) keitetään kalat. Joskus madetta oli saatavilla, sitä esimerkiksi.

Lapissa oli jo ennen kalapuikkoja lapsuudessa saatavilla tiiliskiven kokoisia ja näköisiä paketteja pakastettuja silakoita, joista tehtiin ainakin silakkalaatikkoa.

Pari nettitipsiä päälle:

Käyntikorttigeneraattori

Englanninkielistä tekstiä ääneksi

Konvertoi tiedostomuotoja

PDF-konvertointi

Tee itsellesi terveyskortti nettiin

Newseum Lehtien kansia eri puolilla maailmaa

Erilaisten paperisten organisoijien malleja netissä